Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Hyvä joulumieli -keräys muistuttaa lapsiperheköyhyydestä ja jakaa ruokalahjoja

Jaa
Hyvä Joulumieli -keräys ilahduttaa tänäkin vuonna vähävaraisia lapsiperheitä ruokalahjakorteilla. Keräykselle on suuri tarve, sillä koronakriisi on lisännyt perheiden taloudellisia vaikeuksia.
Suomessa 121 000 lasta kasvaa pienituloisissa perheissä. Määrä on lähes 12 prosenttia kaikista lapsista.
Suomessa 121 000 lasta kasvaa pienituloisissa perheissä. Määrä on lähes 12 prosenttia kaikista lapsista.

Koronakriisi on vaikuttanut lapsiperheisiin kahdella tavalla. Se on vaikeuttanut niiden perheiden tilannetta, joilla jo ennestään oli tiukkaa. Lisäksi työttömyys, lomautukset ja pienyrittäjien yritystoiminnan supistuminen ovat laajentaneet apua tarvitsevien perheiden joukkoa.

– Pandemian aikana lapsiperheiden määrä ruokajonoissa on kasvanut. Ruokajakeluissamme näkyy, että apua hakevat aikuisten lisäksi myös nuoret joko itselleen tai perheelleen, kertoo Suomen Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta.

Talousvaikeuksien lisäksi poikkeustilanne on kärjistänyt hyvinvointi- ja oppimiseroja lasten välillä. Kuormittuneilla vanhemmilla on vaikeuksia tukea lapsia koulunkäynnissä ja harrastuksissa. Samaan aikaan lapsiperheiden palveluja on supistettu, mikä on johtanut palveluvelan kertymiseen.

– Koronapandemialla arvioidaan olevan pitkäkestoisia vaikutuksia lasten hyvinvointiin, varsinkin, jos perheiden kasvaneeseen tuen tarpeeseen ei nopeasti vastata, MLL:n johtava asiantuntija Esa Iivonen sanoo.

Köyhyys herättää lapsissa osattomuuden ja häpeän tunteita

Suomessa 121 000 lasta kasvaa pienituloisissa perheissä. Määrä on lähes 12 prosenttia kaikista lapsista. Jokaisen perheen vähävaraisuuden taustalla on eri tekijöitä, mutta yleisiä syitä ovat vanhempien ero ja yksinhuoltajuus, pitkäaikaissairaus, työttömyys sekä matalapalkkaisuus.

Vähävaraisessa perheessä kasvavalle lapselle keskeisin köyhyyskokemus on syrjään jääminen. MLL:n palveluissa ja eri kyselyissä lapset ja nuoret kertovat, kuinka perheen niukat varat määrittävät heidän asemaansa suhteessa muihin: ”Ei voi tehdä samoja asioita kuin muut, jää ulkopuolelle.”

Monelle vähävaraisen perheen lapselle häpeän, osattomuuden ja masennuksen tunteet ovat tuttuja. On vaikea nähdä itseä samanarvoisena muiden kanssa. Perheen taloudellinen tilanne aiheuttaa myös riitoja ja epävarmuutta: ”Pelottaa, että rahat ei riitä. Mitä meille tapahtuu. Joutuuko esim. muuttamaan. Minne?”

Pienituloisten perheiden lapset luottavat muita vähemmän omiin mahdollisuuksiinsa ja usko hyvään tulevaisuuteen on muita heikompi. ”Joskus miettii, että onko koko oma elämä tätä samaa. Että voiko koskaan saada jotain muuta, sitä mitä muut.”

Lapsuuden köyhyys on vakava ongelma, sillä se voi vaikuttaa elämään pitkälle aikuisuuteen saakka. Köyhyyttä on vaikea poistaa kokonaan, mutta sitä voidaan vähentää ja sen vaikutuksia lieventää. Esimerkiksi perusturvan ja perhe-etuuksien tason korjaaminen, asumiskulujen alentaminen ja pienimpien palkkojen korottaminen vähentäisivät lapsiperheiden köyhyyttä.

Hyvä Joulumieli -keräys ilahduttaa vähävaraisia lapsiperheitä

Monessa vähävaraisessa perheessä ulkopuolisuuden kokemukset korostuvat jouluna. Lapsuuden joulumuistojen kannalta tärkeiden joululahjojen ja jouluaterian järjestäminen lapsille voi olla vähävaraisille vanhemmille mahdotonta.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin järjestämä Hyvä Joulumieli -keräys järjestetään nyt jo 25. kerran. Keräyksen tavoitteena on kerätä 2,5 miljoonaa euroa, jolla voidaan lahjoittaa 36 000 kappaletta70 euron arvoisia ruokalahjakortteja vähävaraisille kotimaan lapsiperheille. Keräysaika on 19.11.–24.12.2021.

Lahjoittaa voi monin eri tavoin:

  • Verkkosivuilla osoitteessa hyvajoulumieli.fi
  • MobilePaylla numeroon 66020
  • Hyvä Joulumieli -keräyksen tilille: IBAN FI33 5780 4120 0801 60. Viite: 5429
  • Soittamalla keräyspuhelimeen 0600 16555 (10,01 e + pvm/mpm)
  • Lähettämällä tekstiviestin:
    Lahjoita 10 € lähettämällä viesti HJM numeroon 16499
    Lahjoita 10 € lähettämällä viesti HJM10 numeroon 16499
    Lahjoita 20 € lähettämällä viesti HJM20 numeroon 16499
    Lahjoita 30 € lähettämällä viesti HJM30 numeroon 16499

Lisätietoja:
viestintä- ja varainhankintajohtaja Liisa Partio, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, liisa.partio(a)mll.fi, p. 040 580 8984
sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, Suomen Punainen Risti, maaret.alaranta(a)punainenristi.fi, p. 040 580 8984
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila(a)mll.fi, p. 040 580 2393

Avainsanat

Kuvat

Suomessa 121 000 lasta kasvaa pienituloisissa perheissä. Määrä on lähes 12 prosenttia kaikista lapsista.
Suomessa 121 000 lasta kasvaa pienituloisissa perheissä. Määrä on lähes 12 prosenttia kaikista lapsista.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 68 000 jäsentä, 528 paikallisyhdistystä, 9 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi - http://www.mll.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Survey on poverty among families with children: low income reflected in lack of food and clothing – Good Holiday Spirit campaign helps families during the holidays11.11.2025 04:00:00 EET | Tiedote

A survey conducted by the Mannerheim League for Child Welfare (MLL) and the Finnish Red Cross reveals that poverty manifests itself in the everyday lives of low-income families with children as mental distress and a lack of basic necessities. The Good Holiday Spirit campaign, which starts on Thursday, will help distribute food gift vouchers to a total of 18,000 low-income families with children in Finland.

Enkät om fattigdom i barnfamiljer: fattigdomen syns som brist på mat och kläder – insamlingen Jul i Sinnet hjälper familjer i jul11.11.2025 04:00:00 EET | Pressmeddelande

En enkät som Mannerheims Barnskyddsförbund och Finlands Röda Kors har gjort visar att fattigdomen kommer fram i mindre bemedlade barnfamiljers vardag som psykiskt trångmål och brist på basförnödenheter. Genom insamlingen Jul i Sinnet som startar på torsdag delas matpresentkort ut åt sammanlagt 18 000 mindre bemedlade barnfamiljer i vårt land.

Lapsiperheköyhyys-kysely: vähävaraisuus näkyy puutteena ruuasta ja vaatteista – Hyvä Joulumieli -keräyksellä autetaan perheitä jouluna11.11.2025 04:00:00 EET | Tiedote

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin toteuttama kysely tuo esiin, että köyhyys näkyy vähävaraisten lapsiperheiden arjessa henkisenä ahdinkona ja puutteena perusasioista. Torstaina käynnistyvän Hyvä Joulumieli -keräyksen turvin jaetaan ruokalahjakortit yhteensä 18 000 vähävaraiselle lapsiperheelle kotimaassa.

De digitala tjänsterna för barn och unga ska vara tillförlitliga och trygga7.10.2025 07:25:18 EEST | Pressmeddelande

Barn och unga har ett stort behov av stöd. Man strävar nu efter att svara på oron för barns och ungas psykiska hälsa med olika digitala tjänster med låg tröskel. Många tjänster digitaliseras i snabb takt, även om man inte känner till de digitala tjänsternas effekter och effektivitet tillräckligt väl. Barnombudsmannen och Mannerheims Barnskyddsförbund efterlyser starka kvalitetskriterier för digitala tjänster.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye