Ensi- ja turvakotien liitto

Hyvä teko lapselle -palkinto muusikko Dilemmalle

Jaa

Ensi- ja turvakotien liitto on myöntänyt vuoden 2017 Hyvä teko lapselle- tunnustuspalkinnon hiphop -artisti Dilemmalle. Hän on nostanut perheväkivaltaa näkyville ja halunnut murtaa musiikillaan väkivaltaan liittyvää häpeää ja antaa muille nuorille eväitä selviytymiseen.

Dilemman musavideo ja single kertoo nuoren pojan tarinan väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Mä en pelkää sua enää -kappale puhuu pelon voittamisesta ja haluaa luoda toivoa. Faruk Nazerin ohjaaman musiikkivideon rooleissa nähtiin palkittuja suomalaisia näyttelijöitä.

Perheväkivalta herättää sen kohteeksi ja sitä todistamaan joutuneissa häpeää ja syyllisyyden tunteita. Usein asiasta halutaan vaieta. Myös avun hakemiseen on korkea kynnys. Rohkeasti asian esiin nostamisella Dilemma rohkaisee perheväkivallasta puhumiseen ja avun hakemiseen.

Pelkästään musiikkivideota on katsottu Youtubessa yli 20 000 kertaa ja kappaletta kuunneltu moninkertaisesti enemmän. Dilemma alias Joonas Linnamaa oli Ensi- ja turvakotien liittoon yhteydessä jo ennen kappaleen julkaisua. Todettiin, että kappale voisi auttaa väkivaltaa kokeneita lapsia ja nuoria. Yhteistyö konkretisoitui muun muassa nuorten väkivaltafoorumissa, jossa hän oli kertomassa omista kokemuksistaan sekä Väkivaltafoorumissa, jossa esiintyminen sai kaiken nähneet ja kokeneet ammattilaiset liikuttumaan. Lisäksi hän on tehnyt liiton käyttöön neljä omaa videota, jossa väkivaltaa eri tavoin kokeneet nuoret kannustavat kertomaan rohkeasti omista kokemuksista.

Dilemma kertoo kappaleellaan sen, mikä on totta kymmenille tuhansille lapsille ja nuorille.

− Nuorten kotona kohtaama perheväkivalta ylittää harvoin uutiskynnystä tai pääsee julkiseen keskusteluun. Keskustelut nuorten kanssa ja kurkistus netin keskustelupalstoille todistavat kuitenkin, että ilmiö on liian tuttu. Väkivallasta puhuminen on ensimmäinen askel kohti selviytymistä. Se vaatii rohkeutta. Dilemman kaltaiset esikuvat ovat tärkeitä tiennäyttäjiä, oven avaajia uuteen alkuun, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä

Hyvä teko lapselle -palkinto on kuvanveistäjä Erkki Kannoston pronssiveistos ”Ylittäjä”. Palkinto on myönnetty vuosittain lasten hyväksi tehdyssä vaikuttamistoiminnassa tai käytännön työssä ansioituneille henkilöille tai yhteisöille vuodesta 1985 alkaen.

Ensi- ja turvakotien liitto ry on valtakunnallinen lastensuojelun asiantuntija- ja vaikuttajajärjestö, jonka jäseninä on 30 alueellista yhdistystä. Liitto toimii erityisesti haavoittavissa ja vaikeissa olosuhteissa elävien lasten ja perheiden auttamiseksi. Vuonna 2017 autettiin uuteen alkuun yli 11 000 lasta ja aikuista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Riitta Särkelä
pääsihteeri, Ensi- ja turvakotien liitto p. 050 63663

Laura Kouri
tiedottaja, Ensi- ja turvakotien liitto p. 040 709 9498

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI

09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi

Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Järjestöt: Naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan lopettamiseksi resurssit Suomessa edelleen riittämättömiä28.5.2018 09:59Tiedote

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan lopettamiseksi on tehty paljon toimenpiteitä, mutta resurssit eivät ole riittäviä. Tämä selviää kansalaisjärjestöjen kokoamasta arviosta Istanbulin sopimuksen toteuttamisesta. Järjestöt ylläpitävät suurta osaa väkivallan uhreille ja tekijöille tarjolla olevista palveluista. Aitoa yhteistyötä viranomaisten ja järjestöjen kesken tarvitaan kaikilla tasoilla.

Kutsu medialle 3.5 klo 10: Perheitä autetaan ajoissa26.4.2018 10:18Tiedote

Kaksikymmentä vuotta täyttävä Ylä-Savon Ensi- ja turvakoti ry tarjoaa matalan kynnyksen apua yläsavolaisten lapsiperheiden arjen tukemiseksi. Mediainfossa päiväryhmässä apua saanut äiti kertoo miten ryhmän tuki on auttanut heidän perhettään. Tervetuloa keskustelemaan myös yhdistyksen perheille tarjoamasta avusta ja kuulemaan miten monin tavoin perheitä autetaan Ylä-Savossa. Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri tuo näkökulmia järjestöjen tulevaisuudesta sote-uudistuksen jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme