Hyvää tarkoittavaa itsesensuuria. Kuinka seudun suunnittelijat visualisoivat alueellista eriytymistä?

Visuaalinen esitystapa, jossa kartan avulla kuvataan mihin paikkaan pienituloisuus, työttömyys ja erilaiset sosiaaliset ongelmat ovat kasautuneet, kertoo havainnollisesti ja selvästi alueiden eroista. Se lyö kuitenkin helposti ongelmalähiön leiman ja kiihdyttää ongelmien kasautumista entisestään.

Kun viranhaltijoiden kuitenkin pitäisi perustella kuntapäättäjille, miksi jollekin alueelle pitää antaa lisäresursseja eli ns. positiivista diskriminaatiota, on alueiden erojen esittämisen välttämätöntä. Se tehdään mielellään yleispiirteisillä kartoilla ja yksityiskohtaisemmat visualisoinnit jätetään viranhaltijoiden käyttöön ja heidän tulkittavakseen.

Itsekin seudullisen suunnittelun parissa työskentelevä Miliza Ryöti tarkastelee yhteiskuntamaantieteen väitöstyössään alueellisen eriytymisen hallintaan pyrkivää työtä Helsingin seudun kunnissa sekä seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-suunnitteluprosessissa.

Varovaisuuden kulttuuri on vallankäyttöä

Ryöti haastatteli tutkimustaan varten suunnittelijoita eli alan asiantuntijoita sekä luottamushenkilöitä.

Asiantuntijoiden näkemyksen mukaan alueellisesta eriytymisestä tuotettu tieto on vahvasti asiantuntijatietoa, jonka suhteen oleellisuuden ja oikeiden tulkintojen määrittelyvalta oli asiantuntijoilla.

Haastatellut luottamushenkilöt pitivät mediavisualisointeja tärkeänä tietolähteenä itselleen. He myös toivat esille sen, että poliittinen keskustelu tarvitsee avointa tietoa myös ongelmallisista asioista. Eivät kaikki valtuutetut tunne kaikkien asuinalueiden olosuhteita ja ongelmia, eivätkä voi olla niistä tietoisia, jos sitä ei heille kerrota tai näytetä havainnollisesti. Tiedon etsiminen eri lähteistä on heille työlästä ja aikaa vievää, eikä siihen kunnallisen tason luottamushenkilöillä ole aina mahdollisuutta, ellei oma työ jotenkin liity aiheisiin. Toki myös luottamushenkilöt pohtivat leimautumisen vaaraa esittämiseen liittyvänä asiana.

Tilanne mutkistuu, kun mennään seudulliseen kehittämiseen. Tutkimuksessa tuli ilmi, että erityisesti seudullisiin karttoihin sisältyvä kuntien välisen vertailun mahdollisuus oli sellainen, jota ei seudullisen suunnittelun ja päätöksenteon prosessissa haluttu visualisoinnein korostaa. Oman kunnan tai kaupungin tilanteen esittäminen omille valtuutetuille ei ollut yhtä vaikeaa, vaikka siitäkin kyllä keskusteltiin, esimerkiksi myönteisen erityiskohtelun päätösten yhteydessä.

Ryötin mukaan suunnittelijoiden pyrkimys rajata visualisoinnit teknis-hallinnolliseen käyttöön on muotoutunut osin reaktiona julkiselle keskustelulle, jossa eriytymisen kuvaukset ovat herkästi kääntyneet noudatetun politiikan kritiikiksi.

Tiedon avoimuuteen ja julkisuuteen liittyvä puhe varsinkin suunnittelijoiden haastatteluissa saikin melko mustavalkoisen median ja julkishallinnon välisen vastakkainasettelun sävyn. Median tapaa kirjoittaa alueellisesta eriytymisestä pidettiin alueita leimaavana ja suunnittelun kehittämispyrkimyksiä haittaavana, eikä mediajulkisuuden mahdollisia myönteisiä vaikutuksia juurikaan tuotu esiin.

Karttojen hiljaisuudet

Maantieteilijänä Miliza Ryötikytkee nykyiset tietokoneella tehnyt visualisoinnit vanhaan karttaperinteeseen. Useat kartografian tutkijat ovat viime aikoina kiinnittäneet huomion karttojen hiljaisuuksiin eli asioihin, jotka jätettiin kartalla esittämättä.

Vaietut asiat olivat karttojen tuottajien näkökulmasta kenties epäoleellisia, mutta usein myös toimintaa hankaloittavia tai kiusallisia. Kolonialistien ja uudisraivaajien kartat vaikenivat alkuperäisväestön asumuksista tai nimistöstä ja hallittua ja suunniteltua kaupunkikehitystä viestivät kartat vaikenevat köyhälistön informaalisti rakentuneista alueista.

Alueellista eriytymistä mittaavien indikaattorien kuvaaminen paikkatiedon avulla periaatteessa rikkoo tällaisen hiljaisuuden. Visualisoinnit eivät enää suoranaisesti vaikene, mutta nykyinen käytäntö jättää osan tiedosta suljettujen ovien taakse. Tämä näkökulma kiinnittää huomion siihen, että visuaalisen esittämisen stigmatisoivan vaikutuksen ohessa on tärkeää huomata esittämättä jättämisen marginalisoiva vaikutus.

– Visuaalisen esittämisen politiikan sijaan kyse onkin lopulta visuaalisen vaikenemisen politiikasta, jonka tulkitsen merkkinä vaikeudesta kohdata yhteiskuntamme eriarvoisuutta. Myös keskiluokkaisen omistusasumisen korostuminen eriytymisen hallinnan toimenpiteenä kielii mielestäni tästä vaikeudesta. Tällä en halua väittää, että asuntokannan monipuolistaminen olisi moitittava tavoite. Se ei kuitenkaan muuta tuloeroja, työllistä pitkäaikaistyöttömiä tai korjaa rakenteellista syrjintää työmarkkinoilla, sanoo Ryöti.

Syy ja seuraus sekoittuvat helposti

Miten käy, jos työllisyyden, toimeentulon ja koulutukset lisäksi visualisoinneissa esitetään erilaisia taustatekijöitä?

Alueellisen eriytymisen visuaalisessa esittämisessä on mahdollista pitäytyä väestörakenteen kuvaamisessa tai yhdistää samaan kuvaan muita elementtejä. Jokaisella valinnalla on tulkintaa suuntaava ja potentiaalisesti performatiivinen vaikutus.

Ryöti sanoo, että yhdistämällä visuaaliseen esitykseen erilaisia taustoittavia elementtejä voidaan kohdistaa huomio ihmisistä myös itse alueisiin.

Alueita voidaan kuvata lukuisilla erilaisilla taustottavilla elementeillä kuten asuntokannan ominaisuuksilla, ympäristön ja palveluiden laadulla ja määrällä tai tarkastella liikenneyhteyksien, joukkoliikennesaavutettavuuden ja asuntomarkkinoiden kannalta. Tarkastelun kohteena voi olla myös konkreettisten poliittisten päätösten, kuten kaupungin talousarviossa osoitettujen resurssien alueellinen jakautuminen tai palvelujen tarpeen ja tarjonnan välinen suhde.

Ryöti muistuttaa kuitenkin, että näiden taustoittavien elementtien esittäminen samassa kuvassa eriytymisen indikaattorien kanssa voi sementoida ne toistensa selittäjiksi visuaalisen esityksen tulkinnoissa.

Esimerkiksi tilanteessa, jossa eriytymiskehitys selitetään asuntokannan ominaisuuksilla, tiedollisen käytännön performatiivisuus ilmenee siinä, että hallinnan pääasialliseksi keinoksi tarjoutuu asuntokannan muuttaminen. Saavutettavuuden korostaminen yhdistää liikenneinfrastruktuurin sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, vaikka sen ratkaisuvoima kohdistuukin vain osaan eriytymiseen liitetyistä ongelmista.

Yksipuolisten tai liian suoraviivaisten tulkintojen välttämiseksi paras keino olisi Ryötin mielestä jatkuvasti haastaa vakiintuneita tilallisia kuvastoja uudenlaisilla tiedollisilla syötteillä.

– Visuaalisen esittämisen voima piilee sen kyvyssä suunnata katse tiettyihin yhteiskunnallisiin asioihin. Sillä on myös kyky haastaa vakiintuneita diskursseja ja toimia alustana uusille merkityksenannoille. Visuaaliseen rajakohteeseen kiinnittyvä keskustelu voi olla vuorovaikutteista dialogia, yhteistä ongelmanratkaisua, tai osapuolten lähtökohtien ristiriitoja avaavaa keskustelua, jossa artikuloidaan perusteluja omille intresseille. Visualisointiin kiinnittyvä työskentely voi toimia dialogia synnyttävänä varsinkin epämuodollisissa tilanteissa, johon ei liity välitöntä päätöksentekoa. Näin ajatellen visualisointien monitulkintaisuus ei ole vain ”virhetulkintojen” lähde, vaan tärkeä osa niiden voimaa, sanoo Miliza Ryöti.

FM Miliza Ryöti väittelee perjantaina 3.12.2021 kello 12Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ""Tältä tää kaupunkiseutu näyttää" - Visuaalisen esittämisen politiikka alueellisen eriytymisen hallinnassa". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Athena, sali 302, Siltavuorenpenger 3.

Vastaväittäjänä on dosentti, vs. professori Anna-Kaisa Kuusisto, Tampereen yliopisto, ja kustoksena on apulaisprofessori Pia Bäcklund.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Department of Geosciences and Geography A96.

Väitöskirja "Tältä tää kaupunkiseutu näyttää": visuaalisen esittämisen politiikka alueellisen eriytymisen hallinnassa, on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.

Väittelijän yhteystiedot: Miliza Ryöti, miliza.ryoti@helsinki.fi