Hyvällä perehdytyksellä onnistuneita kesätöitä - Keskuskauppakamarin vinkit työnantajille
26.6.2019 08:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Kattava perehdyttäminen palvelee sekä työtekijää että työnantajaa. Horttanaisen mukaan työsuhteen alussa perehdyttämiseen tulisi ottaa riittävästi aikaa. Uuden kesätyöntekijän vastaanottaminen ja opettaminen on erityisen tärkeää työntekijän sitoutumisen ja työtyytyväisyyden kannalta.
“Yksittäisten työtehtävien sijaan työnantajan kannattaa tarjota laajempi kuva organisaatiosta, jotta henkilö ymmärtää työnsä merkityksen kokonaisuuden kannalta. Laadukas perehdyttäminen auttaa työntekijää omaksumaan työtehtävät nopeammin”, Horttanainen sanoo.
Horttanainen muistuttaa perehdytyksen olevan tärkeää erityisesti siksi, koska kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen askel työelämään.
“Monet perusasiat saattavat olla kesätyöntekijöille vieraita ja nekin tulisi muistaa kertoa ja opettaa. Huolellinen perehdytys on tärkeä osa työntekijän arvostusta”, Horttanainen sanoo.
Horttanainen korostaa, että uuden työntekijän myötä yritykset voivat myös itse kehittää toimintatapojaan. Hyvä työnantajamielikuva on yritykselle bränditeko myös tulevia rekrytointeja varten.
“Nuorissa on valtavasti potentiaalia ja alle 3 kuukautta talossa ollut työntekijä on vielä kykeneväinen katsomaan asioita uusin silmin. Se on myös yrityksille ja organisaatioille valtava mahdollisuus oppia uutta", Horttanainen sanoo.
Perehdyttämissuunnitelman lisäksi on tärkeää keskustella kesätyöntekijöiden kanssa myös työsuhteen aikana ja myös työsuhteen päättyessä.
“Olen huomannut, että kun nuori nähdään tasavertaisena työyhteisön jäsenenä, se antaa nuorelle hyvät eväät työelämän toimintatapojen oppimiseksi. Yksin ei tarvitse jättää, mutta itseellistä työntekijää on hyvä kannustaa antamalla vastuuta”, Horttanainen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne HorttanainenJohtaja, talous, hallinto ja henkilöstö
Puh:040 510 4907anne.horttanainen@chamber.finaisjohtajat.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä – “Mopoilla kertyy usein yllättävän paljon ajokilometrejä, mikä näkyy erityisesti renkaiden kulumisena”9.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Kuljetuskustannusten nousu heikentää jo merkittävästi joka kolmannen yrityksen kilpailukykyä, selviää kauppakamareiden kyselystä2.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Eniten ovat kärsineet teollisuuden ja kaupan alan yritykset. Tiedot selviävät kauppakamareiden yrityksille syyskuussa tekemästä kyselystä. Kustannusten kasvua tulisi hillitä väliaikaisin verotoimin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Kauppakamarikysely: Yritysten kasvuodotukset nousivat ennätystasolle – ”Tulokset eivät jätä tulkinnanvaraa”1.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Tiedot selviävät kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta suhdannekyselystä.
Asuntomarkkinoilla varovaista piristymistä - Hyväkuntoiset, muuttovalmiit asunnot menevät kaupaksi, korjausvelkaiset eivät30.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin markkinakyselyyn vastanneista auktorisoiduista kiinteistöarvioijista 44 prosenttia arvioi markkinoiden vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme