Hyvinkääläiset yläkouluoppilaat ja lukio-opiskelijat etäopinnoissa ensi viikosta lähtien
HYVINKÄÄN KAUPUNKI
TIEDOTTAA 5.3.2021
Julkaistavissa heti
Hyvinkääläiset yläkouluoppilaat ja lukio-opiskelijat etäopinnoissa ensi viikosta lähtien
Aluehallintoviraston uusimmat määräykset ja Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä Keusoten tuoreimmat koronalinjaukset näkyvät Hyvinkään kaupungin toiminnassa 8.3.-28.3.2021 välisenä aikana. Suurin muutos koskee yläkoulujen etäopetukseen siirtymistä ja lukiolaisten hybridimallin muuttumista täysin etäopiskeluun.
- Sekä peruskoulussa että lukiossa on toimintamallit valmiina etäkoulunkäynnille entuudestaan, sillä tämä ei ole ensimmäinen kerta, jolloin koronavirustilanne on edellyttänyt etäopetusta. Myös ateriajärjestelyt etäkoulun aikaan ovat kunnossa, sanoo sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen.
Ylioppilaskirjoitukset ajoittuvat myös samaan ajanjaksoon, kirjoitukset järjestetään turvavälein ja turvallisuusjärjestelyin Kipinässä.
Liikunta ja harrastaminen ensisijaisesti ulkotiloissa
Aluehallintovirasto on määrännyt kaikki Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla sijaitsevat yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat suljettaviksi, mikä myös rajoittaa liikuntapaikkojen toimintaa. Keusote suositteleekin ensisijaisesti ulkoliikuntaa.
- Kaupungin hallinnassa olevien sisä- ja ulkoliikuntapaikkojen käyttöä rajoitetaan annettujen ohjeiden mukaisesti. 8.3.2021 alkaen. Vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien harjoittelu on sallittu pienryhmäharjoitteluna ja annettuja hygieniaohjeita noudattamalla sisä- ja ulkotiloissa, sanoo Pentti Halonen.
- Olemme olleet säännöllisesti yhteydessä hyvinkääläisten urheiluseurojen kanssa koronatilanteen vaikutuksista keskustellaksemme. Yhteistyö etäyhteydellä pidettyjen Seurateams-kokousten kautta on toiminut mutkattomasti. Seurat ovat sopeutuneet tilanteeseen hyvin ja turvallisuusohjeita on noudatettu, mistä haluan kiittää seuratoimijoita. Koronatilanne on otettu vakavasti ja ryhmäkoot ja osallistujamäärät on huomioitu vuorosuunnittelussa, arvioi Halonen.
Kaupungin tilavaraamo on omalta osaltaan huolehtinut joustavasti tarvittavista muutoksista.
- Ensi viikosta lähtien rajoitukset koskevat Aluehallintoviraston määräysten mukaan myös yksityisten toimijoiden hallussa olevien harrastustilojen käyttöä, eli nekin ovat vain rajatusti käytettävissä. Nämä rajoitukset ovat osa valtion lähiviikkojen määräämiä poikkeusolojen sulkutoimenpiteitä, sanoo kaupunginjohtaja Jyrki Mattila.
- Tartuntojen kasvu Uudellamaalla on tällä hetkellä huolestuttava ja riskinä on, että koronaviruksen leviämisen kiihtyminen johtaa vaikeuksiin sairaalapaikkojen saatavuudesta. Siksi on oleellista, että juuri nyt noudatamme annettuja kokoontumisrajoituksia ja terveyssuosituksia, painottaa Mattila.
Hyvinkään kaupungin kulttuurilaitosten toiminta jatkuu rajattuna entiseen aiempien määräysten ja suositusten mukaisesti, ensisijaisesti palvelut löytyvät netistä ja sosiaalisesta mediasta. Kaupungintalo on pääosin suljettu, mutta neuvonta- ja aulapalvelut toimivat rajatusti. Tapaamisista ja käynneistä on sovittava erikseen. Kaupungintalon aulassa toimiva kahvila Donner toimii noutopalveluperiaatteella, lisätietoja on saatavilla kahvilan kautta.
Lisätietoja
Jyrki Mattila, kaupunginjohtaja, p. 040 541 9576
Pentti Halonen, sivistystoimenjohtaja, p. 040 704 9901
Keusoten tiedote 4.3.2021
AVI:n päätökset tiukentavat koronarajoituksia – vaikutuksia myös Keusoten alueelle
https://www.keski-uudenmaansote.fi/ajankohtaista/avin-paatokset-tiukentavat-koronarajoituksia--vaikutuksia-myos-keusoten-alueelle/
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinkää on Suomen 23. suurin ja Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan kaupunki. Rakennamme ja kehitämme kaupunkia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti ja tarjoamme hyvät puitteet sekä monipuolisesti vaihtoehtoja asukkaillemme eri elämänvaiheissa. Kaupunkimme antaa mahdollisuudet elämyksiin ja kokemuksiin niin ulkoilun, kulttuurin kuin liikunnan ja urheilun saralla ympäri vuoden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki käynnistää tapahtumakumppanuushaun19.12.2025 09:16:09 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki käynnistää uuden tapahtumakumppanuushaun, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin tapahtumatarjontaa ja kehittää Hyvinkäätä elävänä ja houkuttelevana elämyskaupunkina.
Hyvinkää kirkastaa viestiään ja uudistaa brändiään3.11.2025 11:17:20 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki uudistaa parhaillaan brändiään ja lanseeraa uutta viestintäkonseptiaan. Konsepti Hyvin kaupunki korostaa kaupungin omaleimaisuutta ja tuo esille Hyvinkään vahvuudet.
Hyvinkää vahvistaa tapahtumallisuuttaan uudella toimintamallilla24.10.2025 12:11:55 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on julkaissut uuden tapahtumien toimintamallin, joka ohjaa kaupungin tapahtumatoimintaa tulevina vuosina. Malli perustuu laajaan kyvykkyysanalyysiin ja visiotyöhön, jonka tavoitteena on vahvistaa Hyvinkään asemaa elinvoimaisena elämyskaupunkina. Toimintamallia on valmisteltu huolellisesti, ja sen taustalla on laaja asiantuntijayhteistyö sekä paikallisten toimijoiden näkökulmien huomioiminen. Hyvinkään kaupunginhallitus hyväksyi toimintamallin yksimielisesti kokouksessaan 13.10.2025.
Koulu PT – maksutonta liikuntaneuvontaa hyvinkääläisille koululaisille7.10.2025 09:52:48 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupungin Koulu PT -toiminta tarjoaa maksutonta ja matalan kynnyksen liikuntaneuvontaa 5.–9.-luokkalaisille, jotka liikkuvat vähän tai kaipaavat tukea aktiivisempaan arkeen. Tavoitteena on innostaa nuoria liikkumaan omalla tavallaan – rennosti, turvallisesti ja yksilöllisesti.
Hyvinkääni-kampanja toi kaupungin äänen kuuluviin – 11,1 miljoonaa näyttökertaa ja satojen osallistujien yhteiskappale17.6.2025 07:40:56 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupungin rohkea ja omaleimainen Hyvinkääni-kampanja on päättynyt hyvin tuloksin. Kampanja toteutettiin osana kaupungin uutta brändikonseptia, ja sen tavoitteena oli lisätä Hyvinkään tunnettuutta houkuttelevana, kehittyvänä ja elinvoimaisena asuinpaikkana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
