Hyvinkään kaupungin urheilugaalassa palkittiin menestyksekkäitä urheilijoita ja julkistettiin tämän vuoden kummiurheilijat
Vuoden 2022 urheiluhuippuja palkittiin Hyvinkääsalissa kaupungin ensi kertaa järjestämässä gaalassa tiistaina 14. helmikuuta.
Vuoden 2022 junioreina palkittiin miekkailija Emma Hämäläinen ja yleisurheilija Olavi Halonen. Vuoden urheilijat olivat alppinisti Rosa Pohjolainen ja moottoripyöräilijä Kimi Patova. Vuoden valmentajaksi valittiin Hyvinkään Pontevan miesten 1 B divisioonassa pelaavan joukkueen koripallovalmentaja Janne Hartikainen. Joukkue sijoittui kovatasoisessa sarjassa kolmanneksi. Vuoden joukkueena palkittiin miesten curlingin maajoukkue, joka pelasi Las Vegasin MM-kilpailuissa neljä voittoa.
Merkittävinä liikuntatekoina palkittiin Disc Golf Hyvinkää ry ja Dear Cirkus -esitys. Frisbeegolfseura on ansioitunut lajinsa olosuhteiden kehittämisessä merkittävällä tavalla. Dear Circus -esityksen suunnittelija, ohjaaja ja esiintyjä Iiris Tuomen työ arvioitiin myös Merkittäväksi liikuntateoksi.
Puurtajanmalja luovutettiin Hyvinkään Hiihtoseurassa kauan vaikuttaneelle Kalevi Kanervalle. Hän on toiminut seurassa pitkään puuhamiehenä ja on nykyisin seuran kunniapuheenjohtaja. Puheenjohtajana (1999-2020) toimiessaan hän johti seuraa loistavalla esimerkillä sekä ahkeralla ja väsymättömällä työllä. Oman kilpailu-uran jälkeen Kanerva on nähty monenlaisessa talkootyössä, joista Paukunharjun majan remontointi ja kunnossapito on ollut erittäin merkittävä ponnistus. Nykyisin Kanerva toimii myös maastohiihdon teknisenä asiantuntijana.
Stipendejä myönnettiin neljälletoista valtakunnallisesti tai kansainvälisesti menestyneellenuorelle urheilijalle. Minimivaatimuksena oli SM-mitali tai maajoukkue-edustus. Alta näet kaikki stipendejä saaneet urheilijat.
”Olemme hyvin ylpeitä hyvinkääläisistä urheilijoista. Meillä tehdään poikkeuksellisen vahvaa juniori-, harrastus – ja yhdistystoimintaa. Näistä eväistä rakennetaan pohjaa tulevaisuuden tekemiselle. Meidän tehtävämme kaupunkina on luoda mahdollisimman monipuoliset olosuhteet onnistumisille. Tänään palkittavat urheilijat ja tekijät ovat kannuksensa moninkertaisesti ansainneet. Haluankin lämpimästi onnitella kaikkia palkittuja nuorista lupauksista pitkän uran tehneisiin konkareihin”, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen onnittelee.
Kummiurheilijoiksi kuusi lupaavaa nuorta
Hyvinkään kaupunki julisti kummiurheilijahaun vuodelle 2023 marraskuussa 2022. Haku päättyi 31.12.2022. Valintakriteerinä olivat paikallinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen menestys, positiivinen näkyvyys Hyvinkäälle sekä halukkuus osallistua valittuihin tapahtumiin ja hankkeisiin. Kummiurheilijoiksi valittiin ratamoottoripyöräilijä Kimi Patova, alppihiihtäjä Rosa Pohjolainen, alppihiihtäjä Erika Pykäläinen, yleisurheilija Olavi Halonen, miekkailija Emma Hämäläinen ja alppihiihtäjä Jesper Pohjolainen.
”Kummiurheilijoiksi valikoitui kuusi upeaa urheilijaa. Heissä on potentiaalia vaikka mihin! Olemme vakuuttuneita, että he tuovat kotikaupungilleen positiivista henkeä ja näkyvyyttä aina ulkomailla asti”, kaupunginjohtaja kommentoi.
Stipendit myönnettiin
Alisa Heijasto |
Jalkapallo |
Jimi Viita |
Koripallo |
Marika Montonen |
Ringette |
Minka Levander |
Ringette |
Veeti Kurhela |
Vapaaottelu |
Lauri Kouhia |
Jääkiekko |
Sissi Kaksonen |
Yleisurheilu |
Juho Herva |
Räpyläuinti |
Kasper Borremans |
Triathlon |
Max Lemström |
Thainyrkkeily |
Meeri Häkkinen |
Ringette |
Mimosa Kyttälä |
Ringette |
Laura Latostenmaa |
Ringette |
Oiva Koppelmäki |
Uinti |
Lisätiedot
Hyvinkään kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen johanna.luukkonen@hyvinkaa.fi
Hyvinkään sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen pentti.halonen@hyvinkaa.fi
Hyvinkään liikuntapäällikkö Jarmo Vakkila jarmo.vakkila@hyvinkaa.fi
Haastattelupyynnöt
Viestintäpäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@hyvinkaa.fi p. 040 674 9713
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia HyvärinenViestintäpäällikkö
Puh:0406749713mia.hyvarinen@hyvinkaa.fiTietoja julkaisijasta
Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupungin arviointikertomus on julkaistu30.5.2023 08:19:17 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupungin toiminta on edennyt valtuuston asettamien tavoitteiden ja tarkastuslautakunnan antamien suositusten suuntaisesti. Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet tukivat hyvin Hyvinkään kaupungin Pelikirjan eli kaupunkistrategian mukaisia linjauksia. Kaupungin eri toimialat etenivät vuonna 2022 toiminnassaan valtuuston asettamien tavoitteiden suuntaisesti. Tavoitteiden toteuttamisella on edistetty kaupungin kehittymistä ja elävöittämistä sekä kuntalaisten hyvinvointia. Lisäksi kaupungin palvelualueet ja keskeiset tytäryhtiöt kehittivät toimintaansa pääosin tarkastuslautakunnan edellisessä arviointikertomuksessa antamien suositusten mukaisesti.
Tuusulan 4H-yhdistys istutti nuorten kanssa tuhat taimea Hyvinkäällä25.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Tuusulan 4H-yhdistys järjesti Hyvinkäällä paikallisille nuorille taimien istutuspäivän 17. toukokuuta. 4H-järjestö tekee nuorisotyötä, jonka kautta lapset ja nuoret oppivat kestävään elämäntapaan liittyviä arjen taitoja tekemällä oppien. 4H-nuorisotyön tavoitteena on luoda arjen hyvinvointia. Päivä kuului Vihreä tehtävä: kestävä tulevaisuus -hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä keskiuusimaalaisten lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja tietoutta ilmastonmuutoksesta ja kestävästä elämäntavasta.
Kesän kuntalaiskahvit järjestetään kauppatorilla 6. kesäkuuta24.5.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Kaupungin eri toimiolojen asiantuntijat ovat tavanneet hyvinkääläisiä vapaamuotoisten, teemoitettujen kuntalaiskahvien merkeissä kevään mittaan. Kevään viimeiset kuntalaiskahvit nautitaan Hyvinkään kauppatorilla 6.6. kello 8.00 valtuuston puheenjohtajan Pinja Perholehdon, kaupunginhallituksen puheenjohtajan Pentti Puhakan ja kaupunginjohtaja Johanna Luukkosen kanssa.
Kutsu medioille Hyvinkään kaupungin ajankohtaiskatsaukseen17.5.2023 10:44:59 EEST | Tiedote
Toimituksenne edustaja on lämpimästi tervetullut Hyvinkään kaupungintalon Kallio-kokoushuoneeseen torstaina 25.5. kello 9.00!
Hyvinkään kaupungin tehtävänä on mahdollistaa hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa16.5.2023 16:14:06 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty runsaasti keskustelua hävikkiruokaterminaalin toiminnan lopettamiseen liittyen paikallislehden palstoilla, sosiaalisessa mediassa ja ruoanjakopisteissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme