Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään liikuntaolosuhteiden kehittämissuunnitelma ohjaa kokonaissuunnittelua vuosikymmenen loppuun saakka

Jaa

Suunnitelma laadittiin laaja-alaisesti kiinteässä yhteistyössä kaupunkiorganisaation sisällä sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden ja toimijoiden kanssa. Keskeinen rooli oli paikallistoimijoiden ja seurojen osallistamisella kyselyin ja haastatteluin. Suunnitelman tavoitteena oli tutkia yksittäisen liikuntapaikan sijaan asiaa liikuntaolosuhteiden kokonaisuuden kannalta.

Suunnitelmaa laatiessa lähtökohtana oli myös lainsäädännöllinen kehikko: liikuntalaki, kuntalaki ja terveydenhuoltolaki, joiden määrittelyn perusteella kunnilla on lainsäädännöllinen velvoite luoda ja ylläpitää hyvinvointia edistävän liikunnan edellytyksiä ja olosuhteita.

Olosuhdetyön haasteina tunnistettiin taloudelliset haasteet, joihin kuuluu mm. korjausvelka ja olosuhteiden ylläpito. Väestörakenteen muutos, yhdenvertaisuus, ekologisuus sekä fyysisen aktiivisuuden lisääminen olivat myös tunnistettavia haasteita.

Keskeisimmät liikuntaolosuhteiden investoinnit ovat maksaneet 16 050 000 euroa vuosina 2018-2022. Niistä merkittävimpiä olivat Sveitsin uimalan laajennus (10 500 000) euroa ja Metsäkaltevan koulun liikuntasali (3000 000euroa) sekä kilpajäähallin peruskorjaus (500 000 euroa). Ulkoliikuntapaikkoja kehitettiin 710 000 eurolla ja hiihtokeskusta 660 000 eurolla. Lähiliikuntapaikkoja paranneltiin 200 000 eurolla.

Nykyinen olosuhdeverkosto on kattava ja muihinkin lähikuntiin nähden ainutlaatuinen. Se kattaa monipuolisesti luontoliikuntapaikoista ja reiteistä laaja-alaiseen seuratoimintaan soveltuvat liikuntapaikkoihin.

95 % hyvinkääläisistä aikuisista oli tyytyväisiä nykyisiin liikuntaolosuhteisiin ja lähes sama määrä aikuisvastaajista pitää Hyvinkäätä erittäin hyvänä tai hyvänä liikuntakaupunkina. Liikuntapaikkojen saavutettavuus koettiin hyvänä ja 88 % seuroista oli tyytyväisiä harjoitustilojensa laatuun. Lähes sama määrä seuroista oli tyytyväisiä käyttömaksujen tasoon Hyvinkäällä. 76 % seuroista piti Hyvinkäätä erittäin hyvänä tai melko hyvänä urheilukaupunkina olosuhteiden osalta. 35 % seuroista oli tyytymättömiä harjoittelumahdollisuuksiensa ympärivuotisuuteen.

Kehittämistyön suuntaviivat luokiteltiin kolmeen kategoriaan:

  • Hyvinkää liikkeessä, jossa tavoitteena on vahvistaa jo nykyistä kattavaa pyörätieverkostoa sekä monipuolistaa kaupungin lähiliikuntapaikkatarjontaa
  • Hyvinkää luonnossa, jonka keskeisenä päämääränä on tukea kaupunkistrategian tavoitteita luontoliikkumisen edellytysten kehittämisen avulla.
  • Hyvinkää urheilee, jossa perinteisiä lajiurheilun olosuhteita pidetään yllä. Näitä ovat tulevaisuuden mm. sisäliikuntatilat, pallokenttä sekä kenttähankkeet.

Kehittämistyön suuntaviivat 2021 – 2030

  • Uimahallin perusparannus 2026 – 2027
  • Tekojää ja puistoluistelureitti- hankkeet 2025 – 2027
  • Lähiliikuntapaikkojen kehittäminen2022 – 2030
  • Liikunta- ja ulkoilureitistöjen sekä alueiden kehittäminen 2022 – 2030
  • Sveitsin laskettelukeskuksen edelleen kehittäminen 2022 -2025
  • Sisäliikuntatilojen lisääminen ja monipuolistaminen 2024 – 2025
  • Pallokenttäverkoston kehittäminen 2023 – 2027
  • Seura- ja yhdistyspohjaisten liikuntapaikkahankkeiden edistäminen 2022 – 2027

Liikuntaolosuhdesuunnitelman linjaukset tulevat ohjaamaan Hyvinkään kaupungin liikuntaolosuhteiden kehittämistyötä 2020-luvun loppuun saakka. Suunnitelman onnistuminen edellyttää avointa onnistunutta yhteistyötä ja kuhunkin hetkeen sovellettavia kaupungin talouden antamia mahdollisuuksia.Tässä työssä ei käsitelty yksittäisiä vuosittaisia korjauksia ja pieniä havaittavia perusparannuksia.

Lisätiedot

Liikuntapäällikkö Jarmo Vakkila jarmo.vakkila@hyvinkaa.fi, p. 040 809 4386

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Hyvinkää on Suomen 23. suurin ja Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan kaupunki. Rakennamme ja kehitämme kaupunkia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti ja tarjoamme hyvät puitteet sekä monipuolisesti vaihtoehtoja asukkaillemme eri elämänvaiheissa. Kaupunkimme antaa mahdollisuudet elämyksiin ja kokemuksiin niin ulkoilun, kulttuurin kuin liikunnan ja urheilun saralla ympäri vuoden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme