Hyvinkään Pohjoispuiston koulun koulupäivä ensi viikolla kaikilla oppilailla klo 9-14
15.3.2020 14:06:01 EET | Hyvinkään kaupunki | Tiedote
HYVINKÄÄN KAUPUNKI TIEDOTTAA
15.3.2020
Julkaistavissa heti
Hyvinkään Pohjoispuiston koulun koulupäivä ensi viikolla kaikilla oppilailla klo 9-14
Hyvinkään Pohjoispuiston koulu jouduttiin poikkeuksellisesti pitämään suljettuna perjantaina 13.3.2020 johtuen torstai-iltana todetusta yhdestä koronavirustapauksesta. Koska karanteeniin joutui kahden opetusryhmän oppilaiden lisäksi runsas neljäsosa koulun opetushenkilöstöstä, päätti kaupungin johto pitää koulun suljettuna perjantaina 13.3.2020.
Maanantaina 16.3.2020 alkavalle kouluviikolle on nyt tehty lukujärjestyksen uudelleenjärjestelyjä, jotka mahdollistavat opetuksen järjestämisen päivittäin kaikille oppilaille klo 9-14 välisenä aikana.
Opetus tapahtuu pääsääntöisesti omassa perusopetusryhmässä ja maanantain tunnit alkavat kunkin oppilaan kotiluokasta.
Kotona opiskelevat oppilaat saavat työskentelyohjeet Wilman tuntipäiväkirjojen, tuntimerkintöjen tai viestien avulla. Suunnitellut kokeet pidetään sovitun aikataulun mukaisesti, mutta joidenkin koepäivien ajankohta voi muuttua. Opettaja tiedottaa näistä muutoksista.
Peruskoululaisia ja lukion opiskelijoita on aiemmin kehotettu ottamaan kaikki oppikirjansa kotiin. Maanantaina kouluun tulevia Pohjoispuiston koululaisia pyydetään ottamaan kouluun mukaan lukujärjestyksen mukaiset välineet ja varustautumaan siihen, että liikuntatunnit pidetään ulkona.
Lisätietoja
Jyrki Mattila, kaupunginjohtaja, p. 040 541 95 76
Pentti Halonen, sivistystoimen johtaja, p. 040 704 99 01
Kaupungin tiedote koronavirukseen liittyen 13.3.2020
https://www.hyvinkaa.fi/uutissivut/uutissivut/ajankohtaista/hyvinkaan-kaupungin-toimenpiteita-koronaviruksen-leviamisen-ehkaisemiseksi/
Kaupungin tiedote koulun kiinniolosta 13.3.2020
https://www.hyvinkaa.fi/uutissivut/uutissivut/ajankohtaista/pohjoispuiston-koulu-poikkeuksellisesti-kiinni-perjantaina-13.3.2020/
Keusoten Pohjoispuiston koulun osaa oppilaita ja opettajia koskeva karanteenitiedote 12.3.2020
https://www.hyvinkaa.fi/uutissivut/uutissivut/ajankohtaista/koululaisia-ja-henkilokuntaa-karanteeniin-hyvinkaalla-koronavirusaltistuksen-vuoksi/
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkäälle suunnitellaan uusi strategisesti merkittävä yritysalue – Well Business Park12.3.2026 14:14:09 EET | Tiedote
Hyvinkään eteläpuolelle nouseva Well Business Park muodostuu seuraavien vuosien aikana yhdeksi Etelä-Suomen keskeisimmistä uusista yritysalueista. Alueen kehitys käynnistyy vaiheittain ja tarjoaa yrityksille merkittävät kasvun mahdollisuudet niin kansallisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Hyvinkään imagossa myönteinen kehityssuunta – yritykset arvioivat kaupungin vakaaksi ja yhteistyöhaluiseksi kumppaniksi10.3.2026 08:32:38 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on jälleen saanut myönteisiä arvioita Taloustutkimuksen Kuntien imago 2025 -tutkimuksessa. Yrityspäättäjien vastauksissa korostuvat erityisesti kaupungin kokonaiskuvan vakaus, elinvoiman kehittämisessä onnistuminen sekä useiden keskeisten imagotekijöiden tasainen hyvä taso.
Hyvin-kilpailu innosti satoja osallistujia – kiitos kaikille!2.2.2026 09:55:56 EET | Tiedote
Hyvin-kilpailussa pyysimme kaupunkilaisia keksimään oivaltavia Hyvin-sanontoja ja nokkelia kielileikkejä, jotka tuovat esiin Hyvinkään henkeä ja arjen hyviä hetkiä. Ideoita kerättiin verkossa, somekanavissa, kirjastolla ja museokeskus Taikassa. Kilpailuun osallistui sekä hyvinkääläisiä että innokkaita ideoijia myös muualta Suomesta.
Hyvinkään kaupunki käynnistää tapahtumakumppanuushaun19.12.2025 09:16:09 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki käynnistää uuden tapahtumakumppanuushaun, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin tapahtumatarjontaa ja kehittää Hyvinkäätä elävänä ja houkuttelevana elämyskaupunkina.
Hyvinkää kirkastaa viestiään ja uudistaa brändiään3.11.2025 11:17:20 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki uudistaa parhaillaan brändiään ja lanseeraa uutta viestintäkonseptiaan. Konsepti Hyvin kaupunki korostaa kaupungin omaleimaisuutta ja tuo esille Hyvinkään vahvuudet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
