Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään ympäristöpalkinto 2020 Tuija Lahtiselle

Jaa
Tuija Lahtinen on Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen perustamisesta lähtien 1975 ollut aktiivisesti vaikuttamassa Hyvinkään luonnon ja rakennetun ympäristön suojeluun. Tuijan Lahtisen toiminta on huomattu myös valtakunnallisesti. Hänelle on myönnetty Suomen luonnonsuojeluliiton kultainen ansiomerkki.

HYVINKÄÄN KAUPUNKI TIEDOTTAA
Julkaisuvapaa 17.12.2020 klo 18:00

Hyvinkään ympäristölautakunta myönsi Hyvinkään ympäristöpalkinnon 2020 Tuija Lahtiselle.

Tuija Lahtinen on Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen perustamisesta lähtien 1975 ollut aktiivisesti vaikuttamassa Hyvinkään luonnon ja rakennetun ympäristön suojeluun. Vuodesta 1977 alkaen hän on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana muutamaa välivuotta lukuun ottamatta, yhteensä lähes 40 vuotta. Puheenjohtajana hän on toiminut niin alullepanijana, organisoijana kuin varsinaisena tekijänänkin moniin ympäristötapahtumiin, lausuntojen kirjoittamiseen sekä yhdistyksen muuhun toimintaan liittyen.

Tapahtumiin liittyvät 1990 luvulta 2000 luvun alkuvuosiin jatkunut erittäin suosittu Vantaanjoki -tapahtuma maaseutuopistolla sekä edelleen jatkuva Mahdollisuuksien Torin helatorstaille vakiintunut tapahtuma. Tuija on myös järjestänyt Suomen luonnonsuojeluliiton teemavuosille näkyvyyttä Hyvinkäällä organisoimalla tapahtumia, sekä näyttelyitä kirjastossa ja Hyvinkää Seuran järjestämillä kesäpäivillä Vaiveron myllytilalla.

Tuija Lahtisen aikana myös ympäristöyhdistyksen luontoretkivalikoima on ollut laajaa ja suosittua. Näitä ovat mm. joutsen-, luonnonkukkien päivän, lepakko-, ja geologiapäivän retket. Retket ovat lisänneet hyvinkääläisten luonnontuntemusta ja myönteistä asennetta luontoon ja ympäristönsuojeluun.

Viime vuosina Tuija on merkittävästi edistänyt vieraslajien torjuntaa organisomalla lukuisia jättipalsamitalkoita. Luonnonhoitotöitä ovat olleet ketojen kunnostaminen, mihin liittyy myös masmaloesiintymä Sahamäessä sekä ympäristön siivoustalkoot ja luontopolkujen rakentaminen.

Tuija Lahtinen on nostanut väsymättä esiin Hyvinkään ympäristön luonto- ja virkistysarvoja sekä historiallisen kaupunkikuvan merkitystä laatimissaan lukuisissa lehtikirjoituksissa sekä lausunnoissa ja muistutuksissa kaupungin maankäytön ja kaavoituksen suunnitelmista. Yhdistyksen puheenjohtajan rooli on ollut näissä keskeinen. Tämän toiminnan vaikutukset näkyvät niin Hyvinkään funkkiskeskustan säilymisenä (Musiikkiopisto, vanha huoltoasema ja Asemanpuisto) kuin valtakunnallisesti arvokkaan Kurkisuon suojelun toteutumisena.

Tuijan Lahtisen toiminta on huomattu myös valtakunnallisesti. Hänelle on myönnetty Suomen luonnonsuojeluliiton kultainen ansiomerkki. Suomen luonnonsuojeluliiton valitessa ensimmäistä kertaa vuoden yhdistystä, valittiin Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistys, jonka täten voidaan tulkita olleen Tuija Lahtisen johdolla koko Suomen paras paikallisyhdistys!

 

Lisätietoja:

Mika Lavia                                                                                               
Hyvinkään kaupunki                                                                            
p. 040 061 0804                                                                                                                 
mika.lavia@hyvinkaa.fi

Tuija Lahtinen
p. 0400 223 228

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Hyvinkää on Suomen 23. suurin ja Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan kaupunki. Rakennamme ja kehitämme kaupunkia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti ja tarjoamme hyvät puitteet sekä monipuolisesti vaihtoehtoja asukkaillemme eri elämänvaiheissa. Kaupunkimme antaa mahdollisuudet elämyksiin ja kokemuksiin niin ulkoilun, kulttuurin kuin liikunnan ja urheilun saralla ympäri vuoden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään tilinpäätös vuodelta 2023: Kaupungin tilikauden 2023 tulos odotetun hyvä poistuvien rahoituserien vuoksi9.4.2024 12:00:13 EEST | Tiedote

Hyvinkään kaupungin tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2023 on 26,6 milj. euroa. Vahvan tuloksen taustalla on poikkeuksellisen suuria hyvinvointialueuudistukseen liittyviä rahoituseriä, jotka poistuvat kaupungin tulopohjasta takautuvasti. Kaupunki ei ottanut uutta lainaa viime vuonna, mutta seuraavina vuosina lainakanta kasvaa nopeasti suurten rakennusinvestointien vuoksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye