
Hyvinvointiala HALI: Budjettiriihessä pitää syntyä ratkaisuja hoitajapulaan

Valtiovarainministeriön tänään julkaisemassa ensi vuoden budjettiehdotuksessa ei ole tarvittavia ehdotuksia sote-työvoiman tilanteen parantamiseksi.
− Konkreettisia toimenpiteitä pitää nyt syntyä. Keinoja hoitajapulan ratkaisemiseksi ei tarvitse etsiä, niitä on jo. Toimeenpanokyky on puuttunut. Toivon, että hallituksella olisi sitä budjettiriihessään, sanoo Arja Laitinen, Hyvinvointiala HALI ry:n hoivasta vastaava johtaja.
HALI katsoo, että hallituksen on päätettävä koulutusmäärien lisäämisestä läpi sote-sektorin sekä toisella asteella että korkeakouluissa. Olemassa oleva työvoimareservi pitää saada käyttöön: täsmätyökykyiset, maahanmuuttajat ja alanvaihtajat. Saatavuusharkinnasta pitää luopua koko maan terveys- ja sosiaalipalveluissa.
Pätevyysvaatimuksia pitää järkeistää, jotta hoivahenkilökunta voi tehdä koulutustaan vastaavaa työtä ja motivaatio työhön säilyy.
− Oikeat ihmiset pitää saada töihin oikeisiin paikkoihin. Vanhusten ja vammaisten arjessa sairaanhoidollisten toimenpiteiden osuus on varsin pientä. Lähi- ja sairaanhoitajia pitää vapauttaa hoivasta terveydenhuoltoon, jossa heidän ammattiosaamistaan tarvitaan eniten, Laitinen jatkaa.
EU- ja Eta-maiden ulkopuolella hankittu sote-koulutus pitää Suomessa tunnustaa nykyistä nopeammin.
− Esimerkiksi Filippiineillä tai Ukrainassa asianmukaisesti sairaanhoitajiksi kouluttautuneille pitäisi järjestää näyttökoe, jonka jälkeen he voisivat toimia vähintään lähihoitajina. Iso määrä kullanarvoista osaamista valuu hukkaan, kun ulkomailta tulevat sairaanhoitajat päätyvät Suomessa hoiva-avustajan töihin, Laitinen jatkaa.
Sote-palveluissa digitalisaatiota voitaisiin hyödyntää paremmin sekä esimiestyössä että korvaamaan henkilöresursseja. Esimerkiksi tekoälyyn pohjautuvat ohjelmat osaavat ennakoida asiakkaan mahdollista kaatumista, ja hyvinvointirannekkeet yövalvonnassa vapauttavat henkilöresursseja aikaan, jolloin asiakkaat ovat hereillä. Tiedon hyödyntäminen ja kulku on tehtävä sujuvaksi kaikissa palveluissa.
− Esimerkiksi digiratkaisut olisi laskettava osaksi hoitajamitoitusta. Kaiken kaikkiaan valtioneuvoston pitäisi nyt tarkastella laajasti sitä, miten sote-alojen työvoimapulaa voidaan eri keinoin helpottaa. Kyse ei ole niinkään rahasta, vaan tahdosta, Laitinen päättää.
HALIn 10 ratkaisua hoitajapulaan:
1. Koulutusvaatimuksia on järkeistettävä läpi sote-alan.
- Erityisesti hoivatyössä taito kohdata on keskeistä.
- Myös korkeammin koulutettua sote-henkilöstöä tarvitaan hoivassa, mutta oikeassa suhteessa työtehtävien vaatimuksiin nähden.
2. Koulutuspaikkoja on lisättävä kaikille sote-aloille ja kaikkiin koulutusohjelmiin.
3. AVIen ja Valviran asettamat rajoitteet hoiva-avustajien käytölle on poistettava.
- Yksityisiä ja julkisia toimijoita tulee kohdella yhdenvertaisesti.
4. Digitaaliset ratkaisut on sisällytettävä ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitukseen.
5. Osatyökykyiset on laskettava henkilöstömitoitukseen.
- Myös oppisopimuskoulutettavat mukaan henkilöstömitoitukseen nykyistä aikaisemmassa koulutusvaiheessa.
6. ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajiksi kouluttautuneille pitää järjestää Suomessa näyttökoe, jonka jälkeen he voisivat toimia vähintään lähihoitajina tai koulutuksensa mukaisesti sairaanhoitajina.
7. Sairaanhoitajille, jotka ovat päättäneet muuttaa Suomeen töihin, pitää olla suomalaiseen ammattitutkintoon tähtäävää koulutusta tarjolla jo lähtömaassa.
8. Työntekijälle tulee myöntää oleskelupa ilman saatavuusharkintaa.
- Perheenyhdistämisen tulorajoja on laskettava, jotta ulkomailta tulevat hoitajat saavat perheensä mukaan.
9. Maahanmuuttajien kielikoulutus on vakinaistettava valtion rahoituksella.
- Kielitaidon näyttökokeita on järjestettävä nykyistä useammin ja joustavammin.
- Kielen opiskelu on mahdollistettava nykyistä paremmin työn ohessa.
10. Väliaikaiset työvoimapoliittiset koulutukset on muutettava pysyviksi ja muunto- ja täydennyskoulutuksia on lisättävä.
Lisätietoja:
Arja Laitinen
Johtaja, hoiva ja osaaminen
040 868 0980
arja.laitinen@hyvinvointiala.fi
Hyvinvointiala HALI ry
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry
HALI: Leikkaukset sote-palveluista ovat leikkauksia terveydestä ja hyvinvoinnista16.4.2024 17:52:09 EEST | Tiedote
Hallitus sai tänään päätökseen kehysriihineuvottelunsa. Sosiaali- ja terveysalalla säästöjä haetaan muun muassa laskemalla ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta ja aikaistamalla sote-järjestöjen rahoitukseen kohdentuvia leikkauksia. HALI vaatii huolellista vaikutusarviointia ennen sopeutustoimien toteutusta.
HALI: Kehysriihessä parannettava sote-palvelujen tuottavuutta10.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointiala HALI ry näkee, että ensi viikolla käynnistyvässä kehysriihessä on mahdollista löytää toimenpiteitä, jotka yhtäaikaisesti parantavat sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta ja laatua, hillitsevät kustannuksia sekä parantavat työn mielekkyyttä.
Hyvinvointiala HALI ry valmistelee vastuullisuussuositukset sote-alan henkilöstövuokraukseen6.3.2024 13:42:14 EET | Tiedote
Henkilöstövuokraus on tarpeellinen osa Suomen sosiaali- ja terveyspalveluja. Hyvinvointiala HALI ry valmistelee parhaillaan jäsentensä kanssa vastuullisuussuosituksia sote-alan henkilöstövuokraukseen. Suosituksilla pyritään varmistamaan, että henkilöstövuokrausta harjoittavat yritykset noudattavat eettisiä ja laadullisia periaatteita toiminnassaan.
Tutkimus: Hoivatyöntekijät suhtautuvat positiivisesti teknologiaan ja työperäiseen maahanmuuttoon16.2.2024 10:30:47 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston tekemä tuore selvitys osoittaa, että ikäihmisten parissa työtä tekevät suhtautuvat positiivisesti teknologian hyödyntämiseen hoivatyössä. Lisäksi selvityksessä todetaan, että byrokraattiset esteet tulisi saada purettua työperäisen maahanmuuton tieltä. Selvityksen keskeiset tulokset ovat liitteenä tiedotteen lopussa.
Vuokratyövoima turvaa sote-palvelut koko Suomessa15.2.2024 13:35:27 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuokratyövoimaa ja ostopalveluja selvittäneen verkoston loppuraportin tänään. Raportin mukaan vuokratyön käytön nopea kasvu aiheuttaa riskejä hyvinvointialueille. Verkoston raportissa kuitenkin muistutetaan, että vuokratyövoiman käyttö on myös tarkoituksenmukaista, mitä Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä huomiona.