Hyvinvointiala HALI ry

Hyvinvointiala HALI: Koronatestiin pääsyssä merkittävät erot sairaanhoitopiirien välillä

Jaa

Suomi on siirtynyt koronan vastaisessa taistelussa ”testaa, jäljitä, eristä ja hoida” -strategiaan. Strategian onnistumiseksi koko ketjun on toimittava, erityisesti riskiryhmien parissa työskentelevän sote-henkilöstön osalta. Valitettavasti osa sairaanhoitopiireistä ei ole mukana edes strategian ensimmäisessä vaiheessa eli testaamisessa.

Hyvinvointiala HALI ry:n kyselyn mukaan viidessä sairaanhoitopiirissä alle 30 prosenttia testauksen tarpeessa olleista yksityisen sektorin sote-työntekijöistä on päässyt COVID-19-testeihin. Heikoimmin testeihin pääsi Vaasan, Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan, Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä.

- Sote-henkilöstön testaaminen on nyt laitettava kuntoon. On huolestuttavaa, ettei edes riskiryhmien kanssa toimivia työntekijöitä testata nopeasti. Karanteenien aikaisten sijaisten palkkaamisesta syntyy myös mittavat lisäkustannukset työnantajille ja sitä kautta viime kädessä veronmaksajille. Monet ongelmat olisivat vältettävissä oikea-aikaisella testaamisella, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Osa sairaanhoitopiireistä toimii esimerkillisesti. Keski-Pohjanmaalla (Soite), Kymenlaaksossa (Kymsote), Lapissa (LSHP), Länsi-Pohjassa (LPSHP) ja Pohjois-Karjalassa (Siun sote) kaikkien vastanneiden HALIn jäsenten testaustarpeessa olleet työntekijät ovat päässeet testeihin. Keskimäärin COVID-19-testiin on päässyt kaksi kolmesta testin tarpeessa olleesta yksityisen sektorin sote-työntekijästä.

Liite: Kuva: Julkisrahoitteiseen COVID-19 -testiin päässeiden osuus kaikista testin tarpeessa olleista yksityisten sote-palveluntuottajien työntekijöistä.

Lisätiedot:

Joel Kuuva

talous- ja veroasiantuntija
050 414 6444
joel.kuuva@hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

09 1728 5500https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. Liitto valvoo jäsentensä yhteisiä etuja. Se myös neuvoo jäseniään työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

HALI ry: STM oikeilla linjoilla suojamateriaalien korvausasiassa2.7.2020 14:57:17 EESTTiedote

STM julkaisi 30.6.2020 Kuntainfon, jossa se otti kantaa koronavirukselta suojautumisen aiheuttamien kustannusten korvaamiseen. Ministeriön näkemyksen mukaisesti kuntien ja kuntayhtymien pitäisi korvata myös yksityisen sektorin toimijoille koronapandemialta suojautumisen kustannuksia. STM esittää, että tarvittaessa sopimuksia on avattava ja asiasta on neuvoteltava paikallisesti. Ministeriö muistuttaa tiedotteessaan, että kunnat saivat valtion neljännessä lisätalousarviossa tukea 1,4 miljardia euroa, josta osa sisältää myös suojainkustannuksia.

Suun terveydenhuolto jätettiin turhaan kustannustuen toimialalistauksen ulkopuolelle29.6.2020 13:28:34 EESTTiedote

Suun terveydenhuollon palvelut ovat ilmeisimpien ja suurimpien kärsijöiden joukossa koronakriisissä. Ei-kiireellistä hammashoitoa on lykätty viranomaissuositusten mukaisesti, mikä on pienentänyt suun terveydenhuollon palvelujen liikevaihtoa hyvin merkittävästi. Perjantaina 26.6.2020 hyväksytystä yritysten yleistä kustannustukea koskevasta asetuksesta löytyy satoja toimialoja, mutta ei hammaslääkäripalveluja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme