Hyvinvointiala HALI ry:n kysely: Kolme neljästä kaipaa korotuksia Kela-korvauksiin - VM:n ehdotus poistaa Kela-korvaukset ei toisi säästöjä
Kyselyssä peräti 76 % vastaajista sanoo, että käyttäisi enemmän yksityisiä terveyspalveluja, jos Kela-korvaus olisi selvästi nykyistä suurempi. Huomionarvoista on, että pienituloisin väestönosa on halukkain käyttämään selvästi enemmän yksityisiä terveyspalveluja, mikäli heille korvattaisiin käynnistä nykyistä merkittävästi suurempi osa.
”Kela-korvaus on erittäin kustannustehokas. Kela-korvattu käynti on julkiselle sektorille merkittävästi edullisempi kuin terveyskeskuskäynti, sillä asiakas maksaa Kela-korvatusta käynnistä julkisen käyntiä selvästi suuremman osan itse. Vaikka Kela-korvaukset moninkertaistettaisiin nykyisestä, verorahoja kuluisi silti vähemmän kuin jos sama palvelu tuotettaisiin julkisella”, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n terveyspalveluista vastaava johtaja Hanna-Maija Kause.
VM:n tuore ehdotus torjuttava
Valtiovarainministeriö julkaisi maanantaina oman meno- ja tulorakenteen kartoituksensa, jossa oli erilaisia vaihtoehtoja julkista taloutta vahvistaviksi toimiksi. Listalta löytyi yhtenä ehdotuksena myös luopuminen sairausvakuutuskorvauksista eli tutummin Kela-korvauksista. Valtion osuus sairausvakuutuskorvauksen kustannuksista on viimeisimpien leikkausten seurauksena enää vain noin 90 miljoonaa euroa. Se on todella vähän verrattuna hyvinvointialueiden noin 22 miljardin euron vuosittaiseen sote-kustannusten kokonaisuuteen.
”Kela-korvausten poistaminen olisi todella lyhytnäköistä politiikkaa ja tarkoittaisi vain kustannusten siirtämistä hyvinvointialueille. Kela-korvauksilla on saatu historiassa jaettua kustannuksia eri maksajatahoille ja säästettyä valtion menoja. Korvausten poistamista järkevämpää olisi korottaa niitä ja kohdentaa selvästi sellaisille aloille, joissa yksityisillä palveluntuottajilla on merkittävä rooli, ja joita julkinen sektori ei pysty käytännössä hoitamaan. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi suun terveys tai gynekologian kiireettömät palvelut”, Kause toteaa.
Kela-korvausten hyödyt saataisiin käyttöön hoitojonojen lyhentämisessä esimerkiksi parantamalla etävastaanottojen sekä lääkärikäyntien korvausta. Lisäksi Kela-korvausta voitaisiin kohdentaa esimerkiksi matalan kynnyksen mielenterveyden palveluihin. Eläköityville voitaisiin räätälöidä Kela-korvaus vuosittaiseen terveyspalvelupakettiin, mikä kannustaisi heitä käyttämään omaa rahaa terveyspalveluihin sekä parantaisi samalla hoidon jatkuvuutta.
”Toivon, että seuraava hallitus ottaa heti pöydälleen Kela-korvausten kehittämisen. Se on nopea ja tehokas tapa purkaa jonoja ja parantaa ihmisten hoitoon pääsyä”, Kause päättää.
Aula Research toteutti kyselyn HALIn ja LPYn toimeksiannosta helmikuussa 2023. Kyselyn aineisto vastaa täysi-ikäistä väestöä iän, sukupuolen ja asuinmaakunnan mukaan kiintiöitynä ja siihen vastasi 1140 kansalaista. Kaikki vastaajat -tasolla kyselyn virhemarginaali on suurimmillaan noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen otos kerättiin 8.2.–13.2.2023 sähköisellä kyselyllä.
Lisätiedot:
Hanna-Maija Kause
Johtaja, terveyspalvelut
Puh: 050 566 7949
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry
HALI huolissaan lakkojen laajentamista – kohteena jälleen vanhukset17.5.2023 17:31:33 EEST | Tiedote
Ammattijärjestöt ilmoittivat tänään perjantaina uusista lakoista ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Lakot kestävät 1.6.–3.6. ja ovat jatkoa aiemmin ilmoitettuihin työtaisteluihin.
Ammattijärjestöt laajensivat lakot koskemaan lastensuojelua ja yksityistä varhaiskasvatusta16.5.2023 16:24:26 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattijärjestöt antoivat tänään uuden lakkovaroituksen, joka koskee yksityistä varhaiskasvatusta sekä lastensuojelua. Hyvinvointiala HALI ry pitää annettuja lakkovaroituksia erittäin valitettavina.
Mittavat sote-säästöt ilman palveluiden heikentymistä ovat mahdollisia11.5.2023 15:25:16 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten kasvua voitaisiin merkittävästi hillitä, arvioi Hyvinvointiala HALI ry. Arvio perustuu muun muassa kustannusten läpinäkyvyyden parantamiseen, Kela-korvausten kohdentamiseen ja kehittämiseen, teknologisten ratkaisujen käyttöönottoon ja sairauslomilta paluun nopeuttamiseen.
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattijärjestöt antoivat lakkovaroituksen4.5.2023 13:53:15 EEST | Tiedote
AY-puoli antoi tänään 4.5. alan keskeisiä yrityksiä koskevan lakkovaroituksen. Viisipäiväinen lakko koskisi 26 ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikköä ja alkaisi 23.5. Lisäksi samana päivänä alkava kaksipäiväinen lakko koskisi 41 varhaiskasvatuksen yksikköä.
Kunnat säästävät yksityisellä varhaiskasvatuksella – erityisesti alle 3-vuotiaiden asema huono4.5.2023 06:55:00 EEST | Tiedote
HALIn tekemän selvityksen mukaan varhaiskasvatus kuntien omissa yksiköissä on paikoitellen lähes puolet kalliimpaa kuin sama palvelu yksityisissä päiväkodeissa. Kunnat määrittelevät varhaiskasvatuksessa käytettävän palvelusetetelin arvon niin alhaiseksi, että yritysten toiminta on vaarantunut. Palvelusetelin liian matala arvo heikentää etenkin alle 3-vuotiaiden oikeutta turvalliseen varhaiskasvatukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme