Hyvinvointialan liitto

Hyvinvointialan liitto on nyt Hyvinvointiala HALI ry - Yrjö Närhinen hallituksen puheenjohtajaksi

Jaa

Hyvinvointiala HALIn hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin tänään Terveystalon toimitusjohtaja Yrjö Närhinen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Mehiläinen oy:n toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry:n toiminnanjohtaja Virpi Dufva.

− Puheenjohtajakauteni alkaa mielenkiintoisissa merkeissä, sillä sote-uudistus on jälleen kerran loppusuoralla. Pidän aivan välttämättömänä, että se saadaan nyt vihdoin maaliin. Vaikka uudistus on saanut rajua kritiikkiä, on pää pidettävä kylmänä, Närhinen sanoo.

Närhinen muistuttaa, että sote-palvelujen saatavuus on liian heikkoa, kestävyysvaje painaa ja julkisen palvelujärjestelmän tuottavuus on huono.

− Sote-uudistuksessa parasta on se, että se avaisi julkisesti rahoitetussa järjestelmässä pinttyneitä rakenteita. Julkinen palvelutuotanto olisi pakko herättää valinnanvapauden ja kilpailun kautta tutkimaan, tehdäänkö asioita enää tehokkaasti. Uudistus luo mahdollisuuksia, mutta edellyttää valmiuksia uudistua ja kehittää toimintatapoja sekä julkisella että yksityisellä.

Suomen hallituksen ja ay-liikkeen väliseen kiistaan pienten yritysten irtisanomislaista Hyvinvointiala toivoo pikaista sovintoa.

− On kestämätöntä, että kiistan maksumiehiksi joutuvat tahot, joilla ei ole siihen osaa eikä arpaa. Työntekijäpuolen pitäisi käyttää muita keinoja näkemystensä esittämiseen, kuin kiistan ulkopuolisten tahojen arjen ja hyvän hoivan ja hoidon vaikeuttamista.

HALIn hallituksen muiksi jäseniksi valittiin toimitusjohtaja Joni Aaltonen, Pihlajalinna Oyj, toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni, Esperi Oy, toimitusjohtaja Olli Holmström, Helsingin diakonissalaitoksen säätiö, toimitusjohtaja Jarno Huurinainen, Oral Oy, toimitusjohtaja Pertti Karjalainen, Attendo Oy, johtaja Jaana Pakarinen, Vates-säätiö, liiketoimintajohtaja Leena Piipari, Pilke päiväkodit Oy, toimitusjohtaja Kari Virta, Medgroup Oy, toiminnanjohtaja Helena Ylikylä-Leiva, Neuroliitto.

Hyvinvointi kuuluu kaikille

Hyvinvointialan liitto on nyt Hyvinvointiala HALI ry. Nimenvaihdoksesta päätti tänään Hyvinvointialan liittokokous Helsingissä.

HALI on vakiinnuttanut asemansa ihmisten kielenkäytössä viimeisten lähes kahden vuoden aikana, jonka liitto on ollut olemassa.

- HALI on helposti lähestyttävä ja se herättää ihmisissä positiivisia ajatuksia. HALIn tehtävänä on olla hyvinvoinnin vaikuttavin ääni. Hyvinvointi kuuluu kaikille yhdenvertaisesti ja läpinäkyvästi. Toimivat hyvinvointipalvelut tulee olla kaikkien saatavilla elämäntilanteesta ja varallisuudesta riippumatta, kiteyttää HALIn toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

- Yksityinen hyvinvointiala kehittyy vauhdilla. Perinteisiä raja-aitoja rikotaan, sillä yksityisellä tuotettavien uusien innovaation ja mahdollisuuksien hyödyntäminen koko yhteiskunnan hyväksi on kaikkien etu.

HALIn yli 1500 jäsenyritystä ja -järjestöä tuottavat hyvinvointia vauvasta vaariin. Tällä hetkellä jäsenet työllistävät jo yhteensä 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista.

Lisätiedot:

Yrjö Närhinen, hallituksen puheenjohtaja, Hyvinvointiala HALI ja toimitusjohtaja, Terveystalo, p. 030 633 1601

Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, Hyvinvointiala HALI, p. 0400 374 164

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointialan liitto
Hyvinvointialan liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

09 17285570http://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1500 jäsentä työllistävät 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointialan liitto

THL:n tuore selvitys vanhuspalveluista: Yksityisillä henkilöstömitoitus toteutuu laatusuosituksen mukaisesti18.10.2018 10:25Tiedote

Vanhuspalvelujen henkilöstömitoitus näyttää Suomessa toteutuvan uuden laatusuosituksen valossa hyvin, selviää THL:n tuoreesta selvityksestä. Yli viidesosalla toimintayksiköistä mitoitus on yli 0,7. Vain 5 %:lla yksiköistä se jää alle 0,5, joka on vanhuspalveluiden laatusuositus. Nämä alle 0,5:n mitoituksen alittavat yksiköt ovat mitä ilmeisimmin julkisen sektorin yksiköitä, arvioi Hyvinvointiala HALIn johtava asiantuntija Aino Närkki. Hänen mukaansa toimiluvan omaavat yksityiset toimijat eivät saa tehostetun hoivan lupia alle 0,5:n mitoituksella. Myös hoitajien määrä on seurannut asiakkaiden määrän kasvua. Kahdessa vuodessa kotihoidossa työskentelevien lähihoitajien määrä on kasvanut noin 1 600:lla. Myös fysioterapeuttien ja sosionomien määrä on kasvanut. - Hyvän hoidon toteutumisen kannalta keskeistä on myös se, mitä työssä olevat hoitajat tekevät työvuoronsa aikana ja asiakkaiden kanssa. Asiakastyytyväisyyteen vaikuttaa paljon hoitajan ja asiakkaan välinen vuorovaikutus. Myös käytett

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme