Hyvinvointialue turvaa palveluja myös ulkomaisella työvoimalla – työntekijät ovat pääosin intialaisia ja filippiiniläisiä

Hyvinvointialue ja Healthcare Staffing Solutions Oy ovat solmineet sopimuksen, jonka perusteella 37 filippiiniläistä hoiva-avustajaa on saapunut Hong Kongista töihin hyvinvointialueelle. He aloittivat työnsä 17.5. ja työskentelevät tehostetun palveluasumisen palveluissa eri puolilla Pirkanmaata.
Sopimus filippiiniläisistä hoiva-avustajista on hyvinvointialueen tekemän laajemman kilpailutuksen ulkopuolinen hankinta. Laajemmassa kilpailutuksessa Barona Sote Oy rekrytoi syksyyn mennessä hyvinvointialueelle 75 sairaanhoitajataustaista hoitajaa Intiasta. He aloittavat pätevöitymisensä työhön lähihoitajaoppisopimuksella. Heistä 12 tulee hyvinvointialueen palvelukseen kesällä. Loput tulevat elokuussa.
Hyvinvointialueelle siirtyi lisäksi Tampereen pilotin ja hyvinvointialueella toimivien kuntien yhteishankinnan kautta tulleita filippiiniläisiä hoiva-avustajia. He suorittavat parhaillaan lähihoitajan oppisopimuskoulutusta.
Joustavuutta myös oppisopimuksella opiskeluun
Pirkanmaan hyvinvointialueelle on tulossa ensi vuoden loppuun mennessä 91 oppisopimuksella lähihoitajaksi koulutettavaa ja 34 hoiva-avustajaksi koulutettavaa ulkomaalaista työntekijää.
– Sitä seuraavina kahtena vuotena tulee ulkomailta yhteensä noin 100 lähihoitajaksi ja 50 hoiva-avustajaksi kouluttautuvaa. Ulkomaiset rekrytoinnit ovat osa keinoista, joita teemme sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saamiseksi Pirkanmaalle, kertoo hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiranen.
Ikäihmisten asumisen palveluissa tehdään myös muita toimenpiteitä, jotta palveluja tuotetaan lain mukaisella henkilöstömitoituksella.
– Monipuolistamme henkilöstörakennetta vanhuspalvelulain hengen mukaiseksi ja tiivistämme oppilaitosyhteistyötä, jotta oppisopimusopiskelijat voivat kouluttautua alalle joustavasti, kertoo ikäihmisten ja vammaisten palvelujen johtaja Päivi Tryyki Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Lisäksi henkilöstörakennetta monipuolistetaan huomioimalla kaikki vanhuspalvelulain mahdollistamat ammattinimikkeet, jotta voidaan vastata parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaiden fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen tarpeeseen. Ikäihmisten palvelujen parissa työskentelyä tuodaan myös jatkossa aktiivisemmin esille viestinnän keinoilla.
Yhteyshenkilöt
Ikäihmisten ja vammaisten palvelujen palvelulinjajohtaja Päivi Tryyki
Puh:050 537 5672paivi.tryyki@pirha.fiHenkilöstöjohtaja Taina NiiranenPirkanmaan hyvinvointialue
Puh:044 7865 301taina.niiranen@pirha.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
124 tutkimusta sai valtion tutkimusrahoitusta Sisä-Suomen yhteistyöalueella30.5.2023 15:07:30 EEST | Tiedote
Vuosittainen yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen tarkoitettu valtion tutkimusrahoitus on jaettu. Sisä-Suomen yhteistyöalueella rahoitusta oli jaossa kaikkiaan 3,2 miljoonaa euroa. Sillä tutkitaan tulevalla nelivuotiskaudella muun muassa enteroviruksia, selkäydinvammoja, nenä- ja sivuontelotulehduksia sekä syöpälääkehoitoja.
Kokemusasiantuntijat pitivät uutta psykiatrista sairaalaa toimivana26.5.2023 15:48:48 EEST | Tiedote
Taysin uuden psykiatrisen sairaalan rakennustyöt ovat loppusuoralla. Omaiskokemusasiantuntijat tutustuivat ensi vuoden alussa käyttöön otettaviin tiloihin. Vaikutelmat olivat positiivisia. Sekä rakennuksen valoisa arkkitehtuuri että toiminnan kannalta tarkasti harkitut tilat saivat kiitosta. Kokemusasiantuntijoiden mukaan rakennus luo toiminnalle puitteet, vaikka henkilökunta onkin tärkein.
Pirkanmaalla kerätään näkemyksiä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluista26.5.2023 08:47:48 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella valmistellaan päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden hankintaa, ja sen perustaksi kerätään sekä palveluiden asiakkaiden että heidän omaistensa näkemyksiä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen ja sen tytäryhtiöiden sähköpostiosoitteista on lähtenyt tietojenkalasteluviestejä24.5.2023 20:09:33 EEST | Tiedote
Useista @pirha.fi, @coxa.fi, @fimlab.fi ja @sydansairaala.fi -loppuisista sähköpostiosoitteista on lähtenyt keskiviikkona 24.5.2023 tietojenkalasteluviestejä. Viestien vastaanottajina on ollut hyvinvointialueen ja tytäryhtiöiden omaa henkilöstöä, mutta voi olla, että kalasteluviestejä on päätynyt myös yksityishenkilöille ja muihin organisaatioihin.
Kesä vaikuttaa Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluihin24.5.2023 15:26:14 EEST | Tiedote
Kesäkuukausien aikana osa hyvinvointialueen neuvoloista, hammashoitoloista ja muista palvelupaikoista on kiinni tai toimii lyhennetyin aukioloajoin. Useimmilla Pirkanmaan paikkakunnalla sosiaali- ja terveysasema on avoinna normaalisti läpi kesän, ja myös kiirevastaanotot toimivat tavallisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme