Pirkanmaan hyvinvointialue

Hyvinvointialueen investointisuunnitelma hyväksyttiin - ministeriöt käsittelevät seuraavaksi

Jaa

Aluevaltuusto hyväksyi maanantaina Pirkanmaan hyvinvointialueen investointisuunnitelman toimitettavaksi sosiaali- ja terveysministeriölle, valtiovarainministeriölle ja sisäministeriölle.

Hyvinvointialueen omaan taseeseen tehtävien investointien kokonaismäärä on esityksen mukaan 307,1 miljoonaan euroa vuosina 2023-2026. Ensi vuodelle siitä kohdistuu 96,2 miljoonaan euroa. Ensi vuonna hyvinvointialueella tehdään vain välttämättömät ja kiireisimmät investoinnit.

Vuokrakiinteistöissä korjaus-, rakentamis- ja kalustamiskulut jyvitetään tilavuokriin ja ICT-investoinneissa palvelumaksuihin, jotka kohdistuvat käyttötalouteen. Ennen vuokravaikutteisten rakennusinvestointien toteuttamista tarvitaan vielä hyvinvointialueen palvelustrategia ja siihen nojautuva suunnitelma palvelujen verkosta. Ensi keväänä tehdään myös toimitilaohjelma.

Suunnitelman mukaan lähivuosien suurimpia rakennushankkeita ovat Taysin psykiatrian sekä lasten- ja nuortenpsykiatrian rakennushankkeet, uudistamisohjelman loppuvaiheen ensimmäinen osa sekä Kaupin yliopistollinen sote-keskus. Vuokravaikutteisista hankkeista suurimpia ovat jo rakenteilla oleva Nokian hyvinvointikeskus sekä Tampereen kehitysvammaisten asumisyksikkö ja Hatanpään sote-keskus.

Pelastuslaitoksella on suunnitteilla paloasemahankkeita ja kalustoa. ICT-hankkeissa investointeja tarvitaan muun muassa potilas- ja asiakastietojärjestelmien yhdenmukaistamiseen.

Hallintosääntöä jälleen päivitetty

Hallintosääntöön tehtiin aluevaltuustossa pieniä muutoksia. Aluevaltuuston kokouskutsun lähetysaika on nyt pidennetty vähintään kymmeneen päivään ennen aluevaltuuston kokousta. Myös tukipalvelujohtajan tehtäviä on vähennetty, koska aluehallitus perusti tukipalveluihin tuotantojohtajan viran. Sosiaalihuollon johtajan ja hoitotyön johtajan tehtäviä on niin ikään tarkennettu.

Yhteyshenkilöt

Lauri LylyAluevaltuuston puheenjohtaja

Puh:050 68293

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
PL 272
33101 TAMPERE

http://www.pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialueeseen yhdistyvät 1.1.2023 Pirkanmaan maakunnan alueella sijaitsevien kuntien sosiaali- ja terveys- sekä pelastuspalvelut ja sairaanhoitopiiri. Hyvinvointialueelle siirtyy noin 19 000 työntekijää. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluehallitus hyväksyi talousarvio- ja strategiaesityksen sekä vammaispalvelujen palvelu- ja maksuperusteet21.11.2022 14:10:09 EET | Tiedote

Aluehallitus hyväksyi maanantaina hyvinvointialueen talousarvion ja strategian esitettäväksi aluevaltuustolle 5. joulukuuta pidettävään kokoukseen. Myös valmisteilla olevan vammaispalvelulain pohjalta valmistellut palvelu- ja maksuperusteet yhdenmukaistettiin Pirkanmaalla. Aluehallitus käynnisti myös hyvinvointialueen yhteisen potilastietojärjestelmän hankinnan valmistelun ja käsitteli muutoksia hallintosääntöön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme