Hyvinvointialueen uudistamisen tueksi esitetään mittavaa ohjelmaa
9.2.2023 15:28:05 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Muutos tarvitsee onnistuakseen selvän, yhdessä määritetyn suunnan - tavoitteet ja selkeän tiekartan koko hyvinvointialueen kuluvalle strategiakaudelle. Toimeenpano-ohjelma kuvaa tarvittavien tehtävien kokonaisuuden.
Toimeenpano-ohjelman alla tehtävän työn tarkoituksena on palvella pirkanmaalaisia paremmin uudistumalla rohkeasti ja kestävästi. Toimenpiteet keskittyvät strategisten kärkien, eli ihmis- ja asiakaskeskeisyyden, yhdenvertaisten, ennaltaehkäisevien ja vaikuttavien palvelujen, hyvinvoivien työntekijöiden sekä yhteen toimivan hyvinvointialueen teemoihin.
Tavoitteena on koota sirpalemaisen Pirkanmaan palvelut yhdenvertaisemmiksi ja ketterämmiksi.
- Henkilöstön saatavuuden haasteet jatkuvat lähivuosinakin, joten on mietittävä monenlaisia keinoja palvelujen uudistamiseksi. Niitä palveluja, joita voidaan tuottaa digitaalisesti, kehitetään digitaalisiksi. Talous on tärkeää saada kuntoon, jotta voimme tulevaisuudessa myös investoida, summaa toimeenpano-ohjelmaa hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola.
Ohjelman mukaan hyvinvointialue kehittää esimerkiksi asiakasohjausta niin, että sähköiset palvelukanavat ovat tulevaisuudessa ensisijainen yhteydenottokanava. Digitaaliset mahdollisuudet otetaan huomioon myös palvelujen verkkoa uudistettaessa.
Vastaavasti laajennetaan kotiin vietäviä palveluja niille kohderyhmille, jotka eivät voi asioida digitaalisesti. Esimerkiksi kotisairaalan palveluja laajennetaan koko hyvinvointialueelle ja sairaalapalvelujen kotiutustiimin toimintaa laajennetaan kattamaan kaikki sairaaloista kotiutuvat asiakkaat. Myös yhteisöllistä asumista laajennetaan. Mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalveluissa lisätään matalan kynnyksen tukea, ohjausta ja neuvontaa. Päivystyspalvelujen uudistamiseksi tehtävä työ on jo käynnistetty.
Henkilöstön kanssa lisätään vuoropuhelua ja turvataan myös hyvät edustuksellisen yhteistoiminnan mahdollisuudet.
Toimeenpano-ohjelmaa on valmisteltu syksystä lähtien yhtäaikaisesti strategian kanssa. Henkilöstöjärjestöt ovat suhtautuneet ohjelmaan myönteisesti, ja yhteistyötä tarvitaan paljon toimeenpanossa.
- Myös Pirkanmaalla muutos on välttämätöntä. Vain yhdessä voimme onnistua siinä, hyvinvointialuejohtaja toteaa.
Aluehallitus käsittelee toimeenpano-ohjelmaa 14.2.2023 klo 15 alkavassa kokouksessaan. Katso aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen.
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Asunnottomien yö 17. lokakuuta: Hyvinvointialueen asunnottomuustyö etsii ratkaisuja asumisen haasteisiin16.10.2026 09:13:54 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen kaupungin yhteinen Omaan kotiin -hanke ehkäisee pitkäaikaisasunnottomuutta ja auttaa ihmisiä pysyvän asumisen ja tarvittavan tuen piiriin. Vuoden aikana hankkeen avulla on järjestynyt asunto 180 henkilölle.
Pelastustoimen palvelutasopäätös aluehallituksessa 19.10.14.10.2026 15:59:26 EEST | Tiedote
Pirkanmaan aluehallitus käsittelee 19. lokakuuta pelastustoimen palvelutasopäätöstä vuosille 2027–2030. Päätös linjaa pelastustoimen palvelut ja niiden kehittämisen tuleviksi vuosiksi. Tavoitteena on varmistaa, että palvelut vastaavat alueen kasvuun ja riskeihin, ja että pelastustoimen toimintakyky turvataan kaikissa turvallisuustilanteissa jatkossakin.
Taysin digitaalinen asiointi muuttuu – varmista, että saat tiedon ajanvarauksista13.10.2026 10:31:56 EEST | Tiedote
Jos olet Taysin potilas, tarkista OmaPirhassa nyt, että digitaalisen asioinnin suostumuksesi ovat kunnossa ja yhteystietosi oikein. Näin varmistat, että ajanvarausmuistutukset ja käynteihin liittyvät herätteet tavoittavat sinut. Kutsut ja ohjeet tuleville käynneille lähetetään jatkossa Suomi.fi-viesteinä, minkä lisäksi digitaalinen asiointi siirtyy marraskuussa OmaTaysista OmaPirhaan.
Pirkanmaan hyvinvointialue sai valtiolta 280 miljoonan euron lainanottovaltuuden12.10.2026 11:10:21 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto on myöntänyt Pirkanmaan hyvinvointialueelle vuodelle 2027 lisälainanottovaltuutta yhteensä 280 113 000 euroa. Nyt saatua lainanottovaltuutta käytetään investointisuunnitelman mukaisiin hankkeisiin, kuten Hatanpään ja Koukkuniemen kiinteistöjen hankintaan hyvinvointialueen omistukseen.
Neuvolan 5- ja 6-vuotistarkastukset järjestetään erikseen vuoden 2027 alusta12.10.2026 09:40:02 EEST | Tiedote
Lastenneuvolan terveystarkastukset muuttuvat. Jatkossa 5-vuotiaiden ja 6-vuotiaiden terveystarkastukset järjestetään erillisinä käynteinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
