Hyvinvointipalveluita parannettava kriittisesti – DiakHub vastaa tarpeeseen ketterästi ja asiantuntevasti
9.3.2021 09:08:44 EET | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote

– Sote-alan palvelujärjestelmä on niin kompleksinen, että yksikään organisaatio tai osasto ei pysty ratkomaan asiakkaiden haasteita yksin. Tarvitaan aivan uudenlaisia palvelumalleja, jotka perustuvat systemaattiseen, monitoimijaiseen yhteistyöhön. Tuomme yhteen julkisen ja kolmannen sektorin toimijat, joiden kanssa ratkaistaan viheliäisiä ongelmia, jotka vaativat monitoimijaista yhteistyötä ja yhteensovittavaa johtamista, kertoo erityisasiantuntija Anne Määttä Diakista.
DiakHubin työskentely noudattelee tutkitusti tehokasta Quadruple Helix -innovointi- ja yhteiskehittämismallia. Toiminta on vasta alkamassa, mutta käytössä on jo tulosta tuottaneita valmennuskonsepteja ja kustannustehokkaita työkaluja. Ne tähtäävät asiakkaan tuen tarpeen tunnistamiseen ja kohtaamiseen, monialaiseen johtamiseen ja toimijoiden rajojen ylittämiseen.
– DiakHubin tarjoamat työkalut virtaviivaistavat toimintaa ja tuovat inhimillisiä ja taloudellisia hyötyjä. Samalla ne mahdollistavat uusia innovatiivisia toimintatapoja ja auttavat asiakasta kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi Zekki-kyselytyökalua onkin jo käytetty menestyksekkäästi nuorten ohjaamisessa palveluihin, ja 3X10D® -elämäntilannemittari on laajasti käytössä palvelutarpeen ja hyvinvointimuutosten arvioinnissa, tutkija-kehittäjä Reija Paananen sanoo.
Laaja osaajajoukko yhteiskehittämisen luotsaajina
DiakHub on pilottina alkanut osaamiskeskittymä, jonka taustalla on joukko Diakin tutkijoita ja asiantuntijoita. He ovat perehtyneet erityisesti hyvinvointipalveluiden katveisiin, huono-osaisuuden juurisyihin, yhteiskehittämisen työmenetelmiin sekä monialaiseen sote-johtajuuteen.
– DiakHubin toiminta on vaikuttavaa ja kustannustehokasta, koska se kytkeytyy tiiviisti korkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan ja koulutukseen. DiakHubin toimijat tuovat kehittämistyön ajankohtaiset tulokset ja opiskelijoiden osaamisen sosiaali-, terveys- ja työllisyystoimijoiden ulottuville entistä monipuolisemmin, kertoo Diakin kehitysjohtaja Elina Ylikoski.
Esimerkiksi syksyllä 2021 käynnistyvä Monialainen ja yhteensovittava johtaminen -koulutus tuottaa osaamista ja välineitä hallinnonalat ja toimijarajat ylittävän yhteistyön kehittämiseen ja johtamiseen. Ylempään AMK-tutkintoon tähtäävä koulutus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä DiakHubin osaajien ja kehittämiskumppaneiden kanssa.
– Asiakaslähtöisen verkostoyhteistyön organisointi, palvelukokonaisuuksien suunnittelu ja yhteiskehittäminen ovat osaamista, jota tarvitaan esimerkiksi tulevaisuuden sote-keskuksissa sekä muissa ympäristöissä, joissa eri hallinnonalan toimijoilla on yhteisiä asiakkaita, Anne Määttä kertoo.
DiakHub-pilotti keskittyy ensivaiheessa sote-alan ja työllisyyden kysymyksiin. Jatkossa DiakHubin konseptiin tuodaan myös muu Diakin erityisosaaminen esimerkiksi kirkon ja tulkkauksen aloilta.
DiakHubin toimintaan voi liittyä esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
- Tutustu uuteen verkkoyhteisöön osoitteessa http://hub.diak.fi
- Seuraa yhteisön toimintaa #DiakHub -tunnisteella somessa ja osallistu keskusteluun
- Lähde kehittäjäkumppaniksi syksyllä 2021 käynnistyvään YAMK-tutkintoon
- Ota käyttöön maksuttomat kehittämistyökalut:
- zekki.fi-palvelu tukemaan nuoria
- Huono-osaisuus Suomessa -karttapalvelu paljastaa, mihin sote-alan haasteeseen esimerkiksi kunnan on kriittistä puuttua.
- 3X10D® -elämäntilannemittari puheeksioton välineeksi ja muutosten mittaamiseen
- DiakHub tarjoaa lisäksi konsultointia, fasilitointia, valmennusta ja tukea pienten ja suurten haasteiden taklaamiseen, yhdessä kehittäen.
- Hyödynnä laaja tutkimuksen ja julkaisujen kirjo, tutustu jo toteutettuun hankeyhteistyöhön.
- Ota yhteyttä, jos tunnistit vastuualueellasi tai organisaatiossasi monitoimijaisuutta vaativan haasteen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne MäättäErityisasiantuntija
Puh:0400 979932anne.maatta@diak.fiElina Ylikoskikehitysjohtaja
Puh:040 550 9393elina.ylikoski@diak.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Eurooppalaisia ratkaisuja soten haasteisiin: Diak mukaan EduCare 5.0 ‑allianssiin28.1.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Diak on kutsuttu mukaan European Universities Initiative (EUI) hakemusta valmistelevaan EduCare 5.0 -allianssiin. Konsortion tavoitteena on vahvistaa sosiaalista kestävyyttä uudistamalla eurooppalaista terveysalan koulutusta ja terveys- sekä hyvinvointipalveluja.
Nuorten ideat osallisuuden moottorina – verkkotilaisuus avaa nuorisolähtöisen työn vaikuttavia käytäntöjä27.1.2026 10:30:00 EET | Kutsu
Miten karaoket, röijykurssit ja tangomarkkinat voivat vahvistaa nuorten osallisuutta ja tukea heidän koulutus- ja työpolkujaan? Näihin kysymyksiin vastataan maksuttomassa Nuorisolähtöisyys ja vaikuttava osallisuus: Tangomarkkinoita, röijykursseja ja karaokeiltoja -verkkotilaisuudessa, joka järjestetään tiistaina 3.2.2026 klo 10.30–11.30 Microsoft Teamsissa.
Hyvinvointiteknologiamessut kokoavat hyvinvointi- ja terveysteknologian toimijat Poriin26.1.2026 12:37:07 EET | Kutsu
Valtakunnalliset Hyvinvointiteknologiamessut järjestetään keskiviikkona 28.1.2026 klo 9−16 Porissa. Maksuton tapahtuma tarjoaa ajankohtaisen katsauksen hyvinvointi- ja terveysteknologian nykytilaan ja tulevaisuuden ratkaisuihin sekä tuo yhteen alan yritykset, asiantuntijat ja kehittäjät.
Englanninkielisille sote-alan koulutuksille riittää kysyntää22.1.2026 09:52:18 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 21.1.2026.
Kysely: Diak on Suomen suositelluin ammattikorkeakoulu7.1.2026 14:55:00 EET | Tiedote
Tuoreet uraseurantakyselyn tulokset vahvistavat Diakin asemaa yhtenä Suomen johtavista ammattikorkeakouluista työelämärelevanssin näkökulmasta. Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallisessa Uraseurantakyselyssä kartoitettiin 2020 valmistuneiden kokemuksia viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Tulokset ovat Diakin osalta erinomaiset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
