Hyvinvointivalmentaja ja personal trainer Piia Koriseva: Moni tissuttelija ei itsekään huomaa, miten paljon tulee juotua
9.1.2019 10:05:00 EET | EPT-verkosto | Tiedote
Piia Koriseva sai kymmenen vuotta sitten aivoinfarktin, halvaantui, ja joutui opettelemaan niin kävelemisen kuin kirjoittamisenkin alusta. Nykyään hän toimii personal trainerina. Syksyllä 2018 julkaistiin Korisevan kirja 365 muutoksen päivää, joka on päiväkirjan tyyppinen opas hyvinvointiin.
– Moni ajattelee olevansa yli-ihminen joka jaksaa painaa, vaikka keho viestisi ihan muuta. Myös yhteiskunta puskee meitä yli omien rajojemme. Tärkeää olisi, että ihmiset osaisivat pysähtyä kuuntelemaan kehoaan. Itseään täytyy rakastaa ja arvostaa, Koriseva sanoo.
Hän jatkaa, että muutos lähtee aina korvien välistä ja pienistä asioista: juo vettä, käytä kenkiä joilla sinun on hyvä kävellä. Jos laihdutushuumassa tai tammikuun uuden elämän innossa kasaa itselleen liian paljon vaatimuksia, voi luhistua niiden alle.
Elämäntapamuutoksen onnistumiseksi pitää Korisevan mukaan löytää tekijät, jotka itseä motivoivat. Oli motivaattorina sitten se, että pystyy tekemään asioita joita haluaa, aamuisin on hyvä olla, tai vatsa ei ole jatkuvasti sekaisin.
Hyvä tapa aloittaa on listata seikat, joihin haluaa muutosta. Aloittaa kannattaa tänään, ei huomenna.
– Jos lähdetkin töiden jälkeen kävelylenkille, juot kupin teetä ja menet nukkumaan, on olo ihan eri, kuin jos kotiin päästyä kaadut sohvalle, juot lasin punkkua ja nukut huonosti. Alkoholi sotkee aineenvaihduntaa – kun keho polttaa alkoholia, se ei polta rasvaa. Alkoholia naukkaillessa usein napostellaan samalla, mikä vaikeuttaa esimerkiksi painon pudotusta.
Koriseva on pannut merkille, että monet ihmiset eivät huomaa, miten paljon todellisuudessa juovat. Tissuttelemalla nautittuja annoksia kertyy vaivihkaa, vaikka humalassa ei olisikaan.
– Huomaamaton alkoholin käyttö on huolestuttavaa. Jos koko päivän odotat yhtä lasillista illalla, ajatus on jo väärillä raiteilla. Kun seuraavan kerran mietit, otatko illalla lasin viiniä vai et, kysy itseltäsi: tarvitsenko minä tätä? Ei kannata kysyä haluanko, vaan tarvitsenko. Pitää tiedostaa, mikä itselle on hyväksi ja mikä haitaksi, Koriseva sanoo.
Koriseva testasi jokin aika sitten suhdettaan alkoholiin vaihtamalla viinin makuveteen.
– Otin sen tutun viinilasin illalla, ja täytinkin sen maustetulla vedellä. Sitten siemailin sen kaikessa rauhassa pienin kulauksin. Ei mitään maitolasista hörppimistä siis. Sain siitä ihan saman hyvän olon tunteen kuin olisin saanut viinistä, ja tajusin, että kyseessä on vain tapa.
Toisinaan alkoholijuoman väliin jättäminen voi aiheuttaa kimurantteja tilanteita, ja aihe on noussut esiin myös Korisevan asiakkaiden kanssa.
– Rohkea ja vahva ihminen tietää, mikä itselle on hyväksi ja mikä ei. Jos kaveriporukka ei ymmärrä, että haluat huolehtia itsestäsi ja terveydestäsi, onko se hyvä kaveriporukka? Perustele itsellesi, jos aiot jättää alkoholit juomatta, sen jälkeen sinun on helppo perustella se myös muille.
Suomessa alkoholi on Korisevan mielestä yhä tabu, eikä kaikkein läheisimmiltäkään ihmisiltä usein uskalleta kysyä tämän alkoholin käytöstä.
– Se, että vaikeistakin asioista kysytään ja ollaan kiinnostuneita, on rakkautta ja välittämistä. Meidän tehtävä on huolehtia itsestämme ja läheisistämme.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Piia Koriseva, piia.koriseva@gmail.com
haastattelupyynnöt myös Gummeruksen viestintäpäällikkö Eeva Herrainsilta,
puh. 010 683 6210 eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Tipaton tammikuu -kampanja: viestinnän asiantuntija Maaret Väkinen, puh. 050 327 0009 maaret.vakinen@ehyt.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen lähes 50 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto
Järjestöjen yhteistyörakenteita puretaan ehkäisevän päihdetyön kustannuksella3.2.2026 08:32:00 EET | Tiedote
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston valtionavustus lopetetaan tilanteessa, jossa päihdetyön tarve on kovassa kasvussa. Ministeriö ajaa järjestelmällisesti alas myös muita järjestöyhteistyötä tukevia verkostoja. Verkostotoiminta on säästänyt järjestöjen resursseja, lisännyt tiedonkulkua ja tukenut tätä kautta ihmisten hyvinvointia.
Jo pieni määrä alkoholia heikentää unta – humalahakuinen käyttö vaikuttaa pidempään22.1.2026 08:01:00 EET | Tiedote
Päihdelääketieteen professori Solja Niemelä kertoo, että jo pari annosta alkoholia muuttaa unen rakennetta niin, että unesta tulee pintapuolista. Huonon unen seurauksena olo on seuraavana päivänä väsynyt ja keskittyminen vaikeaa. Humalahakuinen käyttö vaikuttaa uneen vielä pidempään, jopa useamman vuorokauden.
Valtaosa Tipattoman viettäjistä käyttää alkoholia vähemmän myös helmikuussa29.12.2025 10:09:30 EET | Tiedote
Peräti 81 prosenttia Tipatonta tammikuussa 2025 viettäneistä joi alkoholia vähemmän myös helmikuussa.
Nuoret haluavat keskustella päihteistä ja riippuvuudesta aikuisen kanssa30.10.2025 09:40:51 EET | Tiedote
Moni nuori on huolissaan omasta päihteiden käytöstään. Myös riippuvuus esimerkiksi nikotiinituotteisiin herättää nuorissa huolta ja kysymyksiä. Terveydenhoitaja Soile Tanska kertoo, että nuoret pohtivat paljon päihdeaiheita ja moni haluaa lopettaa päihteiden käytön.
Suomella ei ole varaa lisätä alkoholin kulutusta3.4.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu kasvuriiheen, jonka tarkoituksena on tarkastella valtion taloutta pitkällä aikavälillä ja päättää valtion menojen ylätasosta tulevina vuosina. Hallitus on tähän mennessä pyrkinyt leikkaamaan menoja ja kiristyksiä on luvassa myös jatkossa. Päihdetyötä tekevät järjestöt pitävät alkoholin kulutuksen kasvattamista menoja lisäävänä toimena, johon Suomella ei ole varaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
