I love me vinkit syksyyn: Lisää unta ja vastustuskykyä
23.9.2019 15:27:25 EEST | Messukeskus | Tiedote

I love me -messut antaa hyvän läpileikkauksen siihen, millaisia uusia tuotteita ja palveluita hyvinvointiin liittyen on markkinoilla. Tänä vuonna näyttelyssä korostuvat erilaiset hyvinvointijuomat ja ravintolisät. Ohjelmalavalla terveystieteiden kandidaatti Johanna Vänskä avaa sitä, miten ravinteet imeytyvät ravinnosta ja lisäravinteista. Muista fyysisen hyvinvoinnin teemoista painottuvat liikunta ja uni. Nukkumiseen liittyen käsitellään uniterapiaa, unen vaikutuksia sekä unihäiriöitä.
- Reilun kymmenentuhannen unihäiriöpotilaan hoitokokemuksella väitän, että sen kokonaisvaltaisempaa hyvää ei itselleen voi kukaan tehdä, kun panostaa omaan nukkumiseensa. Mutta meistä vain joka viides sen tekee, ja ihmettelen aina, miksi näin on. Riittävä uni on avain laadukkaampaan elämään, muistuttaa unilääkäri Henri Tuomilehto.
Syksyisin ja talvisin vaanivan funssakierteen selättämiseksi on monia keinoja. Ohjelmissa nostetaan esiin vastustuskyvyn ylläpitäminen, ja Neosmart Health tarjoaa uusimpiin tutkimustuloksiin nojaten arjessa toteutettavia vinkkejä.
- Ihmisen vastustuskykyyn vaikuttaa monet tekijät, kuten esimerkiksi elimistön ravitsemustila, stressi, uni, suoliston mikrobiomin tasapaino sekä sairaudet. Parhaiten vastustuskykyä voidaan tukea kartoittamalla sen suurimmat epäkohdat kattavin laboratoriokokein. Tulosten perusteella annettavat yksilölliset ohjeet yhdistettynä mahdollisiin elämäntapamuutoksiin antavat parhaan avun oman vastustuskyvyn päivittäiseksi tueksi, kuvaavat sairaanhoitajat Heta Siranko ja Christa Mäyrä.
Sokkojooga haastaa keskittymään
Liikunnasta puhutaan I love me:ssä motivaation, ravinnon, ulkoliikunnan ja kotitreenien näkökulmasta. Vauhdikkaissa sporttinäytöksissä esitellään tanssia, Krav Magaa ja voimistelua sekä syksyn ryhmäliikuntauutuuksia. Messuilla pääsee myös kokeilemaan eri liikuntamuotoja, kuten kiinalaista qigong-itsepuolustusta, taijia, tankotanssia ja kehonpainoharjoittelua. I love jooga tarjoaa maistiaisia muun muassa uudesta sokkojoogasta ja muista pehmeistä lajeista.
- Sokkojooga on harjoitus, jossa kaikki lähtee sisältä, omasta itsestä. Ulkomaailmalla ja sillä, miltä näyttää, ei ole merkitystä. Harjoitus tehdään laput silmillä, tarkoitus on keskittyä omaan kehoon ja kuunnella ohjaajan neuvoja. Sokkojooga sopii myös aloittelijalle, sillä ohjeet ovat hyvin konkreettisia ja selkeitä, kertoo Yoga Nordicin toimitusjohtaja Petri Linnankivi.
I love me on tyylin, hyvän olon ja itsestä huolehtimisen tapahtumakokonaisuus. Se järjestetään 18.–20.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. www.iloveme.fi
I love me:n pääyhteistyökumppani on ELLE. Elämästä kuuluu nauttia. Sen kuuluu olla hauskaa, värikästä ja inspiroivaa, aivan kuten on Suomen johtava muotilehti, ELLE.
Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | 100.messukeskus.com
OHJELMAPOIMINTOJA
Koko ohjelma osoitteessa www.iloveme.fi
Uni
pe klo 14.00 Nukkumalla menestykseen (Henri Tuomilehto, unilääkäri, Tammi) Klinikka-lava
la klo 11.00 Mitä on uniterapia? (uniterapeutti/uniliitto) Klinikka-lava
su klo 12.00 Uni on supervoimasi (Kaisa Jaakkola/Matri) Klinikka-lava
su klo 15.30 Unihäiriöt ja niiden hoito (Markku Partinen/Uniliitto) Klinikka-lava
Fyysinen terveys
pe klo 14.30 Suunterveyden vaikutus fyysiseen suorituskykyyn (Hammaslääkäri Karri Åberg) Klinikka-lava
pe klo 16.30 Selkäkipu ja selän itsehoito (Selkäliitto) Klinikka-lava
pe klo 17.00 Sijoita tulevaisuutesi – panosta terveyteesi. Uusimmat tutkimukset vastustuskyvyn ylläpitämiseksi (Neosmart Health) Klinikka-lava
la klo 11.30 Suoliston hyvinvointi (lääkäri Marjo Valonen) Klinikka-lava
la klo 15.00 Valitse ohituskaista ravinteille ja varmista imeytyminen! (TtK/ravitsemustiede Johanna Vänskä) Klinikka-lava
la klo 15.30 Kuka meitä ohjaa? Suolistomikrobien merkitys päätöksiimme, terveyteen ja onnellisuuteen. (PUR Hyvinvointikauppa) Klinikka-lava
Hyvinvointi ja liikunta - puheenvuorot
pe klo 12.00 ja su klo 12.00 Areena puhe: Porrastreeniä ja polkujuoksua – ulkoliikunta kunniaan (Päivi Ekola, Fit-lehti) Areena
pe klo 16.30 Areena puhe: Motivoidu treenaamaan kehittävästi ja tee kunnon tulosta! (Katarina Tunturi) Areena
la klo 16.30 Mindfulnessin voima (Leena Pennanen/Center for Mindfulness Finland) Forum
su klo 12.30 Areena puhe: Treenaa Nanan kanssa - kotitreeniä ja hyvinvointia (Nana Heikkilä) Areena
su klo 14.30 Areena puhe: Ravinto treenin pohjalla (Martina Aitolehti/ProNutrition) Areena
Liikuntaesitykset ja kokeilutunnit
pe klo 13.30, la klo 11 ja su klo 13.30 StepUp Schoolin oppilaiden vauhdikkaat tanssiesitykset Areena
pe klo 14.00, la klo 16 ja su klo 12.30 Sokkojooga (Yoga Nordic) I love jooga
pe klo 17.00 Yin-jooga (Ohmygoodness – joogastudio) I love jooga
pe klo 17.30 Hurrikaani Mighty LIVE -treeni // TFW Helsinki X Mighty44 Areena
la klo 13.00 Flow-jooga (Ohmygoodness – joogastudio) I love jooga
su klo 14.00 Vinyasa-jooga (Ohmygoodness – joogastudio) I love jooga
Koko ohjelma osoitteessa iloveme.fi
Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, p. 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com
IG: @iloveme_official
#iloveme2019
Kuvia I love me -messuilta 2018: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/I+love+me/Kuvat+I+Love+Me+18/
Lisätietoa median akkreditoitumisesta I love me -messuille: http://messukeskushelsinki.fi/uutishuone/akkreditointi/
Instagram @iloveme_official
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingfors Mässcentrum förvandlas till en idrottsarena – Helsinki International Horse Show öppnar på torsdag24.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Helsinki International Horse Show återvänder till Helsingfors Mässcentrum efter ett uppehåll på 30 år. Det förnyade evenemanget inleds på torsdag och kulminerar på söndag i en deltävling i världscupen i banhoppning, som samlar världens bästa ryttare till Helsingfors. De nya flyttbara läktarna förvandlar evenemangshuset till en internationell idrottsarena. Helsinki International Horse Show arrangeras i Helsingfors Mässcentrum den 26.2–1.3.2026.
Helsingin Messukeskus muuntautuu urheiluareenaksi – Helsinki International Horse Show alkaa torstaina24.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Helsinki International Horse Show tekee paluun Helsingin Messukeskukseen 30 vuoden tauon jälkeen. Uudistunut tapahtuma alkaa torstaina ja huipentuu sunnuntaina esteratsastuksen World Cup -sarjan osakilpailuun, joka tuo maailman parhaat ratsastajat Helsinkiin. Messukeskuksen uudet liikuteltavat katsomot muuntavat tapahtumatalon kansainväliseksi urheiluareenaksi. Helsinki International Horse Show järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 26.2.–1.3.2026.
Ruokamessuilta inspiraatiota ja makuelämyksiä23.2.2026 22:04:40 EET | Tiedote
Suomen suurin, maukkain ja kattavin ruoka- ja juomatapahtuma Ruokamessut 2026 avaa ovensa 24.–26.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa. Kolmen päivän ajaksi Messukeskus täyttyy ruoasta, juomasta ja keittiötuotteista. Tarjolla on elämyksiä, inspiraatiota ja mahdollisuuksia kokeilla, oppia ja jopa kisata ruoan parissa.
Metsäteollisuuden startup-kisa 2026 on käynnistynyt23.2.2026 12:05:02 EET | Tiedote
Pulp & Beyond 2026 -tapahtuman startup-yrityksille suunnatun ilmoittautuminen on nyt auki. Kilpailu nostaa esiin uusia ja merkittäviä ratkaisuja metsäteollisuuden alalta ja voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön rahoittamalla 5 000 euron Pulp & Beyond Awardilla. Kansainvälinen metsäteollisuuden ammattitapahtuma Pulp & Beyond 2026 järjestetään 14.–17.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Helsingin venemessut on Euroopan toiseksi suurin sisätiloissa järjestettävä venenäyttely15.2.2026 18:17:05 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt esitteli laajasti veneilyyn, kalastukseen ja vesiharrasteisiin liittyviä tuotteita. Veneitä messuilla oli 400, joista valtaosa oli suomalaisia. Yksi tapahtuman vahvuuksista on suomalaisten toimijoiden vahva sitoutuminen ja laaja osallistuminen Pohjois-Euroopan suurimpaan veneilytapahtumaan. Suomalaiset veneet kiinnostavat myös kansainvälisiä kävijöitä, joita nähtiin venemessuilla entistä enemmän. Vene 26 Båt -messut järjestettiin 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
