IBM Suomi

IBM julkistaa uusia tekoälyratkaisuita automatisoitujen IT-toimintojen resilienssin ja kustannussäästöjen kasvattamiseksi

Jaa

Red Hat Open Shift -alustalle rakennetut Watson AIOps -ratkaisut toimivat missä tahansa pilviympäristössä. Ne kohentavat IT-infrastruktuurin hallintaa sekä kustannustehokkuutta ja siten vahvistavat liiketoiminnan jatkuvuutta.

Armonk, NY – 6.5.2020: Covid-19-pandemia on pakottanut monet yritykset polvilleen ja tämän seurauksena tietohallintojohtajat (CIO) ovat uudenlaisen haasteen edessä. On pohdittava, miten IT-toiminnot tukevat kriisistä selviämistä ja vauhdittavat liiketoimintaa uudelleen järjestäytyvässä, pandemiasta toipuvassa maailmassa.

Tekoäly tarjoaa selkeitä kilpailuetuja

Globaali markkinatutkimusyhtiö IDC ennustaa tekoälyteknologian tarjoavan tulevaisuudessa selvän kilpailuedun. Hyöty tulee IDC:n näkemyksen mukaan esiin esimerkiksi siinä, kuinka nopeasti yritykset kykenevät reagoimaan markkinoiden muutokseen kuluttaja-, kilpailija- ja kumppanikentässä tai säännösmuutoksiin. Tekoälyn arvioidaan nopeuttavan reaktionopeutta jopa 50 prosentilla.

Yllättävät häiriöt tai katkokset IT-infrassa koituvat yritykselle taloudellisesti kalliiksi ja saattavat kolhia sen mainetta. Markkinatutkimusyhtiö Arberdeen puolestaan arvioi, että toiminnot lamauttava seisokki maksaa noin 260 000 dollaria tunnilta.

IBM viitoittaa IT-toimintoja tukevien tekoälyratkaisuiden suunnan

IBM julkistaa parhaillaan meneillään olevan Think Digital -tapahtuman aikana useita tekoälyä ja IT-toimintojen automatisointia hyödyntäviä palveluita, joiden avulla yritysten IT-toiminnot kestävät paremmin poikkeustilanteita ja kustannukset pysyvät kurissa.

Nyt julkaistu IBM Watson AIOps -tarjooma helpottaa tietohallintojohtajien päänsärkyä. Tarjooman tekoälyä hyödyntävien ratkaisuiden avulla tietohallintojohtajat pystyvät havaitsemaan ja diagnosoimaan infrassa tapahtuvia poikkeavuuksia reaaliajassa ja reagoimaan niihin nopeasti. Automatisointi-ominaisuuksien ja tekoälyn avulla järjestelmistä voidaan rakentaa sellaisia, että ne pystyvät itsenäisesti reagoimaan ongelmatilanteisiin ja pysyvät toiminnassa entistä pidempään. Näin tietohallintojohtajat voivat kohdentamaan työvoimaa esimerkiksi tuottavampiin kehitystöihin.

IBM Watson AIOps on suunniteltu hybridipilviympäristöön ja se perustuu Red Hat OpenShiftin uusimpaan kehitysversioon. Lisätietoja tarjoomasta osoitteessa: www.ibm.com/blogs/watson/2020/05/revolutionize-it-operations-with-watson-aiops/.

Laajempi englanninkielinen tiedote osoitteessa:
https://newsroom.ibm.com/2020-05-05-IBM-Unveils-New-AI-Designed-to-Help-CIOs-Automate-IT-Operations-for-Greater-Resiliency-and-Lower-Costs


Lisätietoja IBM Think Digital -julkistuksista osoitteessa:
https://newsroom.ibm.com/think

Katso tapahtumaa livenä osoitteessa:
https://www.ibm.com/events/think/watch

Seuraa IBM Think Digital -tapahtumaa ja osallistu keskusteluun Twitterissä @ibmlive hashtagilla #think2020

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

IBM Viestintäosasto
puh. (09) 459 5900
ibmficom@fi.ibm.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

IBM Suomi
IBM Suomi
Laajalahdentie 23
00330 Helsinki

(09) 4591http://www.ibm.fi

IBM on kognitiiviseen tietojenkäsittelyyn ja pilvialustoihin erikoistunut teknologiayritys, joka tukee asiakkaidensa ja kokonaisten toimialojen digitaalista transformaatiota. Uudet innovaatiot ovat strategiamme ydin, ja tarjoamme toimialakohtaisia ratkaisuja kognitiivisen tietojenkäsittelyn, pilvipalveluiden, big datan, analytiikan, mobiliteetin, sosiaalisen liiketoiminnan ja tietoturvan alueilla. IBM toimii yli 170 maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta IBM Suomi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme