IFS Finland Oy

IFS nappasi toimitusjohtajakseen SAP:n Darren Roosin

Jaa

IFS-konserni on julkistanut tänään valinneensa kilpailijansa SAP:n pilvipohjaisten toiminnanohjausjärjestelmien liiketoimintajohtaja Darren Roosin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi.

Darren Roos on ohjelmistoalalla tunnustettu yritysohjelmistojen johtohahmo, jolla on vankkaa kokemusta maailmanlaajuisten ohjelmistoyritysten perustamisesta ja skaalaamisesta. Ennen siirtymistään IFS:lle Roos on toiminut SAP:n Cloud ERP -liiketoiminnan johtajana, ja ennen sitä muun muassa Software AG:llä vastaten menestyksekkäästi sen kansainvälisistä toiminnoista.

Roosin nimitys astuu voimaan 1. huhtikuuta 2018, kun vuodesta 2006 IFS:ää luotsannut Alastair Sorbie jää tehtävästä eläkkeelle.

Edelläkävijyyttä ja hyvää työnantajuutta

Uuden toimitusjohtajan myötä IFS:llä on hieno mahdollisuus tuoda entisestään uutta vauhtia alalle ja laajentaa johtavaa asemaansa.

”Olen vakuuttunut, että kokeneen Roosin rekrytointi on loistava uutinen myös suomalaisille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja työntekijöille”, toteaa IFS Finlandin toimitusjohtaja Peter Muhonen.

Roos itse toteaa olevansa etuoikeutettu johtamaan IFS: ää eteenpäin: "IFS on uskomaton yritys! Vahva ERP-osaaminen, edelläkävijyys kunnossapitojärjestelmissä ja huoltopalveluiden liiketoimintajärjestelmissä sekä esimerkillinen asiakastyytyväisyys antavat täydellisen lähtökohdan olla hallitsevassa roolissa yritysohjelmistoalalla. Omalta osaltani tuon IFS:lle kokemukseni ja taitoni skaalattavuudesta, pilvipalveluiden rakentamisesta ja siitä, miten luodaan parhaita tiimejä toiminnan hyvän jatkuvuuden vahvistamiseksi.”

Uusi toimitusjohtaja odottaa myös innolla tutustumista yhtiön työntekijöihin ja tärkeisiin sidosryhmiin: ”Niihin 3.500 naiseen ja mieheen, jotka ovat rakentaneet liiketoimintamme - samoin kuin 10.000 asiakkaaseen ja kumppaniin, jotka tekevät siitä loistavan”, hän sanoo.

Konsernin tiedotteessa kiitetään lämpimästi eläkkeelle siirtyvää Alastair Sorbieta. Hän on 12 vuoden aikana luotsannut IFS:n johtavassa asemassa olevaksi toimijaksi, jonka työnantajaimago on vahvasti plussalla.

Sorbie sanoo kokevansa ylpeyttä siitä, mihin IFS on päässyt.

“Kiitän lämpimästi kollegoitani, jotka ovat tehneet IFS-matkaa kanssani. He ovat varmistaneet tukenani sen, että IFS on luotettava toimija niin asiakkaillemme kuin myös työntekijöillemme. Olemme niin kiinnostava, että lahjakkaat ja osaavat ihmiset haluavat meille töihin nyt ja tulevaisuudessa."

Konsernin virallinen tiedote Darren Roosin toimitusjohtajuudesta löytyy osoitteessa http://www.ifsworld.com/corp/news-and-events/newsroom/2018/03/05/darren-roos-appointed-as-ceo-of-ifs/

Lisätietoja antaa:

Peter Muhonen / toimitusjohtaja
IFS Finland Oy Ab
peter.muhonen@ ifsworld.com
p. 050 3240193

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

IFS kehittää ja toimittaa liiketoimintajärjestelmiä maailmanlaajuisesti asiakasyrityksille, jotka toimivat valmistavassa teollisuudessa, toimitusketjun hallinnassa, ja tarjoavat kunnossapito- ja huoltopalveluita.

Henkilöstömme ja ratkaisujemme toimialatuntemus sekä asiakassitoutuneisuutemme on tehnyt meistä johtavan ja suositelluimman toimittajan sektorillamme. 3500 työntekijäämme tukevat yli miljoonaa IFS-käyttäjää ympäri maailmaa paikallisten toimistojemme sekä kasvavan partneriverkostomme kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta IFS Finland Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme