Asuntosäätiö

Ihmiset kaipaavat pysyvyyttä

Jaa
Asuntosäätiön asiakastyytyväisyystutkimus nosti esiin pysyvyyden ja turvallisuuden tunteen merkityksen ihmisen elämässä, toteaa toimitusjohtaja Esa Kankainen blogissaan.
Asukkaat pitivät yhtenä tärkeimpänä Asuntosäätiön onnistumisena sitä, että heille tarjotaan riskitöntä asumista, jonka myötä asuntoon voi huoletta luoda pysyvän kodin.
Asukkaat pitivät yhtenä tärkeimpänä Asuntosäätiön onnistumisena sitä, että heille tarjotaan riskitöntä asumista, jonka myötä asuntoon voi huoletta luoda pysyvän kodin.

Ympäröivä maailma tuntuu muuttuvan yhä kiihtyvällä vauhdilla ja se aiheuttaa epävarmuutta kaiken ikäisissä ihmisissä niin kodeissa kuin myös työpaikoilla. Monet ihmiset kuitenkin kaipaavat pysyvyyttä elämäänsä.

Myös Asuntosäätiön vastikään julkaistussa asiakastyytyväisyystutkimuksessa nousi esiin, että ihmiset arvostavat pysyvyyttä ja turvallisuutta asumisessa. Asukkaat pitivät yhtenä tärkeimpänä Asuntosäätiön onnistumisena, että tarjoamme asukkaille riskitöntä asumista, jonka myötä asuntoon voi huoletta luoda pysyvän kodin.

Innolinkin toteuttamassa tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse yhteensä 1001 asumisoikeus- ja 201 vuokra-asukasta.

Jopa 91 % vastanneista asumisoikeusasukkaista ja 90 % vuokra-asukkaista arvioi nykyistä asuntoaan melko tai erittäin hyvin onnistuneeksi asunnon kodilta tuntumisen, elämäntilanteeseen sopivuuden sekä riskittömyyden näkökulmista. Tulos on toimintamme kannalta arvokas asia ja osoittaa meille, että tekemämme työ ei ole mennyt hukkaan.

Tulokset kannustavat meitä myös jatkamaan sillä asiakaspalvelustrategialla, jolla olemme vieneet asioita eteenpäin jo parisen vuotta. Juuri tuon valitun strategian kannalta on hienoa, että tulokset ovat parantuneet viimeisen vuoden aikana erityisesti asumisoikeusasukkaiden osalta. Vuokra-asukkaiden arviot toiminnastamme ovat olleet todella positiiviset jo pidempään.

Selvää on, ettei laakereille pidä jäädä lepäämään. Meillä onkin käynnistymässä mittava peruskorjaustoiminta, jonka myötä saamme vastattua asukkaiden toiveisiin asunnoissa tehtävistä remonteista. Tavoitteenamme on tulevina vuosina peruskorjata noin 50 kohdetta vuodessa.

Samoin kehitämme parhaillaan asukasviestintää niin sähköisten kanavien kuin myös perinteisten asukasviestinnän kanavien osalta. Olemme myös palkkaamassa korjausrakentamisen viestintään osaajaa, jotta varmistamme tiedonkulun yhtiön ja asukkaiden välillä.

Tutkimuksessa todettiin, että vaikka viestintämme on parantunut, siinä on yhä parantamisen varaa. Asukkaat kaipaavat säännöllistä tiedonkulkua ja lisää läpinäkyvyyttä muun muassa asumisen kustannusten esittämiseen. Viestintä on siinäkin keskeisessä roolissa.

Asiat eivät edisty, jos niihin ei resursoida riittävästi. Olemme parhaillaan rekrytoimassa uusia ammattilaisia korjausrakentamisen tiimiin, jotta prosessi saadaan tehokkaasti omaan haltuun. Samoin olemme lisäämässä asukashallinnon resursseja. Asukashallinto on osa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia, mutta myös jälkimarkkinointia, joka varmistaa, että meillä on jatkossakin matalat asukasvaihtuvuusluvut ja asuntojen korkeat käyttöasteet.

Uskoisin, että positiiviset asiakastyytyväisyysluvut heijastuvat myös rekrytointeihin. Työntekijöitä on helpompi houkutella mukaan kehittämään toimintaa, joka näyttäytyy asiakkaille positiivisena. Ja innostuneet työntekijät puolestaan haluavat kehittää toimintaa entistä paremmaksi.

Myös työntekijöillemme on tärkeää, että tavoitteenamme on luoda asukkaille asumisen laatua parantavia elementtejä arkeen. Ihmisillä on halu olla mukana tekemässä merkityksellistä työtä yhteiseksi hyväksi.

Yksi kiinteistöpäälliköistämme kertoi taannoin Kotimaisema-lehdessä kuinka tärkeää on että myös työmme taloudelliset tulokset hyödyttävät nimenomaan asukkaita. Siinä kommentissa tuli hyvin ilmi yksi meidän arvoistamme eli oikeudenmukaisuus. Asuntosäätiö ei jaa osinkoja toiminnastaan, vaan kaikki mahdollinen tulo käytetään toiminnan kehittämiseen.

Sellaisessa toiminnassa on mielellään mukana niin asukkaana kuin työntekijänä. Ja sen avulla pystymme luomaan pysyvyyden tunnetta asumiseen jatkossakin.

Esa Kankainen
Asuntosäätiö-konsernin toimitusjohtaja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Asuntosäätiö sr
Toimitusjohtaja Esa Kankainen
Puhelin: 040 758 5580
esa.kankainen@asuntosaatio.fi

Kuvat

Asukkaat pitivät yhtenä tärkeimpänä Asuntosäätiön onnistumisena sitä, että heille tarjotaan riskitöntä asumista, jonka myötä asuntoon voi huoletta luoda pysyvän kodin.
Asukkaat pitivät yhtenä tärkeimpänä Asuntosäätiön onnistumisena sitä, että heille tarjotaan riskitöntä asumista, jonka myötä asuntoon voi huoletta luoda pysyvän kodin.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

09 4246 9333http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö on alueiden ja monipuolisen asuntotuotannon kehittämiseen erikoistunut rakennuttaja ja kiinteistöjen omistaja. Se rakennuttaa vuosittain noin 400 asuntoa erityyppisillä omistusmuodoilla. Konserni omistaa yli 17 000 asuntoa ja on Suomen neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja. Sen suurin tytäryhtiö Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) omistaa yli 16 000 asumisoikeusasuntoa 31 paikkakunnalla. Konsernin toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.sa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye