Ihmisiksi elämisen taito on kirjauutuus, joka katsoo maailmaa rauhankasvattajan silmin
15.10.2021 11:42:23 EEST | Rosebud Oy | Tiedote

Hanna Niittymäen lapsuudenperheessä rauha oli tärkeä juttu. Tomia ja Jerryä piti paheksua ja ydinsotaa pelätä. Opettajana hän alkoi ihmetellä, miten vaikeaa on tulla toimeen viereisessä pulpetissa istuvan kaverin kanssa. Jos kaikki harrastaisivat taijiitä ja katsoisivat televisiosta vain Downton Abbeya, olisimmeko rauhaisampaa sakkia?
Kirjassa etsitään näkökulmia ihmisyyteen, arvoihin, dialogisuuteen, sovitteluun ja syrjintään. Viholliskuvien syntyä mietitään niin kyläyhteisön kuin maailmansotien välisen Saksan kontekstissa. Kirjassa on muutamia harjoituksia ihmisiksi elämisen tueksi.
Niittymäki on rauhankasvatusalan (jos sellaisen voi sanoa olevan olemassa) sekatyöläinen. Hän on viime vuodet kouluttanut ahkerasti etenkin ammattikasvattajia yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotaidoissa ja toimittanut erilaisia opetus- ja muita materiaaleja. Niittymäen muistoissa siintävät kultaisiksi muuttuneet vuodet inkluusio-opettajana helsinkiläisessä alakoulussa.
Kirja julkaistaan 27.10. klo 17 Rosebudin Sivullinen-kirjakaupassa Kaisaniemenkatu 5, 00100 Helsinki. Timo Kalevi Forss haastattelee kirjailijaa klo 17.30. Tervetuloa!
Hanna Niittymäki: Ihmisiksi elämisen taito – Rauhankasvatusneuvola.
128 sivua. Umpihanki. ISBN: 9789527313084
Solidaarisuuskalenteri 2022 ilmestyy lokakuussa
Vuodesta 1998 ilmestynyt Solidaarisuuskalenteri on aktiivisen, inhimillisen ja huumorintajuisen pallontallaajan vakiovaruste. Latauksetta toimivan käyttöliittymän suosio on yhä suuri!
”Solikka” koostuu Rosa Liksomin loihtimista värikkäistä kansista ja ajatuksia ja toivoa herättävistä sitaateista ja tietoiskuista. Nelivärisestä kalenterista löytyvät helposti tiedot vuoden tärkeistä ja vähemmän tärkeistä päivistä ja tapahtumista.
Vuoden 2022 Solidaarisuuskalenterin teemana on KOTI. Kodikasta aihetta lähestytään eri kulmista ja perusteellisesti, sillä onhan koti niin paljon muutakin kuin seinät ja katto. Kaikilla ihmisillä sitä ei ole, joidenkin henkinen koti on toisaalla – ja millaisia ovatkaan muiden eläinlajien kodit!
Solidaarisuuskalenteri 2022
Työryhmä: Kaisu Tervonen, Anu Harju ja Essi Rajamäki
Kuvitus: Aiju Salminen 224 s.
sidottu, ISBN 9789527313350
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Umpihanki on Rosebud booksin ja Rauhanpuolustajien tietokirjasarja.
Arvostelukappaleet:
Viestintäkoordinaattori Anu Harju
p. 050 358 1441
pulut@rauhanpuolustajat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rosebud Oy
Gilles Deleuze: Nietzsche ja filosofia18.9.2026 09:43:07 EEST | Tiedote
Rosebudin Filosofia -sarja sai juuri jatkoa teoksella Gilles Deleuze: Nietzsche ja filosofia. Kirja on aiemmin ilmestynyt Summa-kustannuksen kautta ja sen on kääntänyt Tapani Kilpeläinen.
Ruusunpiikki-sarjan uusimmat: I. F. Stone: Korean sodan salattu historia & Jack Weatherford: Mongolian kaanittaret9.9.2026 11:27:12 EEST | Tiedote
Rosebud Ruusunpiikki -sarja sai juuri jatkoa I.F. Stonen tutkivan journalismin klassikolla ja Jack Weatherfordin kiehtovalla kokonaiskuvalla Mongolian hallitsijattarista.
Kutsu tiedotusvälineille2.9.2026 10:10:13 EEST | Kutsu
Themiksen temppelistä oikeuspalatsiin − visuaalista loistoa ja symboliikkaa -taidejuhlakirjan julkistamis- ja lehdistötilaisuus on keskiviikkona 9.9.2026, klo 11.30 Rosebud Book Oy (Postikatu 1, 00100 Helsinki)
Rosebudin uusia klassikoita elokuussa 202628.8.2026 16:47:04 EEST | Tiedote
Frans Emil Sillanpään Rakas isänmaani – kosketuksia raskaitten vuosien varrelta ilmestyi vuonna 1919, sisällissodan ja sen jälkeisen katkeruuden varjossa. Nobelistikirjailija tarkastelee suomalaisten elämänkohtaloita vasta itsenäistyneessä ja polarisoituneessa tasavallassa. Hän etsii traagisten tapahtumien keskellä sellaista inhimillisyyttä, joka yhdistää ihmisiä ja kansakuntaa. Sillanpää kietoo yhteen muistoja, luonnon kauneutta ja aitoa isänmaanrakkautta, ja tuloksena on henkilökohtainen kuvaus Suomesta rauhan ja sodan vuosikymmeninä. Sillanpää ei kirjoita voitonriemuisesti eikä poliittisen kiihkon vallassa; hän kääntää katseensa ihmiseen, luontoon, kärsimyksiin ja iloihin. Teksteissä kuuluu syvä huoli siitä, millaiseksi itsenäinen Suomi on kehkeytymässä. F. E. Sillanpää (1888–1964) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat Elämä ja aurinko (1916), Hurskas kurjuus (1919), Nuorena nukkunut (1931) ja Ihmiset suviyössä (1934). Myöhemmin hän n
Rajantakaiset - Matkapäiväkirja nyky-Venäjältä24.8.2026 10:02:00 EEST | Tiedote
Anna Jarovajan kirjoittama ja Kerttu Matinpuron toimittama ja kääntämä Rajantakaiset - Matkapäiväkirja nyky-Venäjältä vie lukijan mukanaan Venäjän rajaseudulle, kyliin ja kaupunkeihin, keskusteluihin keittiöissä, kaduilla ja kahviloissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


