Insinööriliitto IL ry

Ikääntyneiden työllisyys ei kohene pelkällä lisäpäivien poistamisella

Jaa
Insinööriliitto vaatii hallitukselta toimia ikääntyneiden työntekijöiden työllisyyden edistämiseksi. Insinööriliitto pitää valtiovarainministeriön esittämää työttömyysturvan lisäpäivien eli niin sanotun eläkeputken poistoa perusteltuna, jos samalla kohdistetaan toimia ikääntyneiden työllisyyteen.

Liiton puheenjohtaja Samu Salo painottaa, että mekaaninen lisäpäivien poisto ei yksinään ole riittävä keino yrittää parantaa työllisyyttä. Ikääntyneet, yli 55-vuotiaat työntekijät ovat työllistymisen kannalta haastava joukko, jonka työllistyminen edellyttää lisää resursseja.

– Mekaaninen lisäpäivien poistaminen synnyttää vain maahan joukon ihmisiä, joiden työllistyminen on vaikeaa, mutta tulot vähenevät dramaattisesti, hän sanoo.

Salon mukaan liiton tavoite on sama kuin maan hallituksella: turvata ja löytää ihmisille työtä. Se ei kuitenkaan saa tapahtua ajamalla osaa pitkän työuran tehneitä ihmisiä työuran loppuvaiheessa taloudelliseen ahdinkoon.

– Eläkeputki on ollut ikääntyneille työttömille turvaverkko. Tavoitteena pitää olla pitää yhä useampi ihminen työssä kiinni eläkepäiviin saakka, Salo painottaa.

Insinööriliitto esittää, että jos eläkeputki lyhennetään tai katkaistaan, säästyneet varat kohdistetaan ikäryhmän työllistämistoimiin, kuten palkkatukeen ja henkilökohtaiseen neuvontaan.

– Vaikka eläkeputken lyhentämisen on laskettu parantavan työllisyyttä, sen poistaminen ei luo yhtään uutta työpaikkaa. Esimerkiksi insinöörialoilla haaste pitää varttuneempi ammattikunta kiinni työelämässä näkyy. Intoa ja halua jatkaa työelämässä on, mutta työnantajalle se ei aina riitä.

Salo uskoo, että esimerkiksi palkkatuella voidaan turvata monen koulutetunkin työuran jatkuminen eläkepäiviin saakka.  Suomessa sen käyttö on kuitenkin merkittävästi alhaisempaa kuin muissa pohjoismaissa.

– Palkkatuki on liian vähän hyödynnetty mahdollisuus suomalaisessa työllisyyspolitiikassa. Selvitysten mukaan palkkatuen nosto pohjoismaiselle tasolle toisi jo tällä hallituskaudella 36 000 uutta työllistä. Kustannusten kasvua tasoittaa työttömyysturvamenojen vähentyminen ja verotulojen kasvu, Salo sanoo.  

Hänen mielestään palkkatuen ympärillä on liikaa kielteistä kaikua. Palkkatuki ei tarkoita ihmisen työkyvyn alentumaa tai vajavaisuutta.

– Tällä hetkellä ihminen joutuu aivan liikaa itse markkinoimaan yrityksiin omaa palkkatukeaan. Yritysten on syytä myös aktivoitua enemmän palkkatuen mahdollisuuksien käytössä, Salo painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye