Ikääntyneillä yhä enemmän päihde- ja mielenterveyshaasteita – kaupunki avaa uusia palveluita ja kampanjoi
22.5.2022 07:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote

Melkein joka toinen ikääntynyt (60-79v.) pääkaupunkiseudulla käyttää liikaa alkoholia. Ikääntyneiden mielenterveys- ja päihdeongelmien taustalla on usein yksinäisyyttä, jota on lisännyt esimerkiksi koronaan liittyvät rajoitukset. Helsinkiläisten ikääntyneiden kohtaamispaikkoja, kuten Helsingin kaupungin palvelukeskuksia, on jouduttu sulkemaan pitkiksikin ajoiksi pandemian takia.
Sosiaali- ja terveystoimiala panostaa ikääntyneiden hyvinvointiin mm. uusilla ikääntyneiden mielenterveyspalveluilla sekä parantamalla olemassa olevien palvelujen saatavuutta.
”Eläkeläisten elämäntilanteet, tarpeet ja voimavarat ovat erilaisia kuin työikäisillä, siksi tarvitaan ikääntyneiden omia päihde- ja mielenterveyspalveluja”, kertoo Maritta Haavisto, joka johtaa ikääntyneiden mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämisen Tulevaisuuden sote-keskus 2021-23 –hanketta.
Hankkeen myötä sosiaaliohjaajien keskusteluapua palvelukeskuksissa on lisätty, uusia ikääntyneiden vertaistukiryhmiä on perustettu ja henkilökuntaa on koulutettu päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa tasapainoilevien ikääntyneiden kohtaamisessa. Helsingin kaupungin senioripalvelut kehittää myös ikääntyneiden omia matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyskuntoutuksia – kotiin vietävää, yksilöllistä, sosiaalista kuntoutusta sekä ryhmämuotoista ympärivuorokautista kuntoutusta.
Kampanja kannustaa kuntalaisia ilmoittamaan huolesta ja myös ikääntyneitä
ottamaan itse yhteyttä
Tulevaisuuden sote-keskus –hanke toteuttaa ajalla 23.-29.5.Kun kaikki ei ole kohdillaan –nimellä kulkevan kampanjan. Kampanja kehottaa helsinkiläisiä ottamaan matalalla kynnyksellä yhteyttä, mikäli he huolestuvat tietämänsä ikääntyneen tilanteesta tai ovat itse ikääntyneitä haastavassa tilanteessa. Kummassakin tapauksessa helsinkiläisiä palvelee kaupungin Seniori-info. Huolesta voi ilmoittaa myös Maisa.fi-sivuston kautta
Kampanja näkyy sosiaalisessa mediassa, kaupungin katukuvassa, julkisissa kulkuvälineissä sekä kaupungin toimipisteiden infonäytöillä. Kampanjan ajaksi on perustettu sivusto hel.fi/kerrohuolesta, jonne on koottu tietoa ikääntyneiden mielenterveyttä ja hyvinvointia tukevista palveluista.
Lisätiedot ikääntyneiden palveluista ja Tulevaisuuden sote-keskus –hankkeesta:
Maritta Haavisto / 050 560 7747
Lisätiedot Kun kaikki ei ole kohdillaan – kampanjasta:
Maarit Ajalin / 040 559 0656
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Outi Huida
yksikön päällikkö
outi.huida@hel.fi
p. 09 310 27929
Markus Snellman
viestintäasiantuntija
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 1.9. kokouksen päätöstiedote1.9.2026 19:24:08 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 1. syyskuuta 2026. Lautakunta jätti pöydälle toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2027 - 2029 taloussuunnitelman. Lautakunta jatkaa näiden käsittelyä viikon päästä tiistaina 8. syyskuuta. Tämän kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Helsinki etsii uusia sijais-, vastaanotto- ja tukiperheitä – Ajoissa kotiin -kampanja muistuttaa perhehoidon tärkeydestä31.8.2026 09:46:28 EEST | Tiedote
Helsingin perhehoito järjestää keskiviikkona 16. syyskuuta infotilaisuuden, johon ovat tervetulleita kaikki perhehoidosta kiinnostuneet. Tilaisuudessa esittelemme perhehoidon eri toimintamuotoja. Paikan päällä on myös kokemusasiantuntijoita kertomassa omasta polustaan ja kokemuksistaan.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 1.9. kokouksen ennakkotiedote28.8.2026 12:46:39 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokous on tiistaina 1. syyskuuta klo 16.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotusta ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelmaa. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala tavoittelee ensi vuodelle 31 miljoonan euron ylijäämäistä tulosta ja jatkaa muun muassa peruspalvelujen saatavuuden parantamista.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 25.8. kokouksen päätöstiedote25.8.2026 20:30:07 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 25.8.2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 25.8. kokouksen ennakkotiedote21.8.2026 12:30:16 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu tiistaina 25. elokuuta klo 16.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa toimialan vuoden toista toiminnan ja talouden ennustetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme