Ilkka Myllymäki Kuntaliiton Brysselin toimiston johtajaksi
8.6.2021 09:09:28 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Ilkka Myllymäki Kuntaliiton Brysselin toimiston johtajaksi
Ilkka Myllymäki on valittu Kuntaliiton Brysselin toimiston johtajaksi. Pesti on kolmen vuoden mittainen, ja siihen sisältyy kahden vuoden lisäoptio.
Myllymäki siirtyy tehtävään Helsingin EU-toimiston varajohtajan ja EU-erityisasiantuntijan tehtävästä. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.
– Euroopan unionin toiminta ja päätökset vaikuttavat keskeisellä tavalla suomalaisten alueiden ja kuntien toimintaedellytyksiin. Siksi on tärkeää, että suomalaisen alue- ja paikallishallinnon näkemyksiä tuodaan vahvasti esille EU:n päätöksenteossa ja tässä Kuntaliiton Brysselin toimistolla on keskeinen rooli, korostaa Myllymäki.
Brysselin toimiston johtaja vastaa Kuntaliiton EU-edunvalvontatyön valmistelusta, kehittämisestä ja toteutuksesta yhdessä Suomessa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa. Tehtäviin kuuluu myös seurata EU:ssa tapahtuvaa lainsäädäntövalmistelua sekä yhteistyöverkostojen rakentaminen ja ylläpito.
Kuntaliiton Brysselin toimistossa työskentelee kaksi kuntaliittolaista, mutta EU-asiat kuuluvat lähes kaikkien Kuntaliiton asiantuntijoiden työpöydälle.
Lisätietoja
Yhteysjohtaja Jose Valanta, yhteysjohtaja, jose.valanta@kuntaliitto.fi
Laura Parsama, kansainvälisten asioiden päällikkö, laura.parsama@kuntaliitto.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tony HagerlundVerkkopalveluiden kehityspäällikkö
Puh:+358 50 526 2158tony.hagerlund@kuntaliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundKuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kommunförbundets utredning: Reform av konst- och kulturinstitutionerna kan inte längre skjutas upp2.11.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Museernas, teatrarnas och orkestrarnas framtid förutsätter att de nuvarande strukturerna förnyas. Om reformerna skjuts upp finns det risk för att nätverket av kulturinstitutioner krymper på ett okontrollerat sätt och att den professionella konsten och kulturen koncentreras till de största städerna. Enligt Kommunförbundets nya förutredning är det största hotet mot kulturinstitutionerna inte enbart den minskade finansieringen, utan att man inte tar itu med förändringarna i tid. Det finns redan exempel på nya verksamhetsmodeller. Saimaa Sinfonietta, som är gemensam för stadsorkestrarna i S Michel och Villmanstrand, gör det möjligt att framföra en bredare repertoar i båda städerna. Inom Esbo teaters gästspels- och residensverksamhet öppnas scenerna också för andra grupper och konstnärer.
Kuntaliitto selvitti: Taide- ja kulttuurilaitosten uudistumista ei voi enää lykätä2.11.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Museoiden, teattereiden ja orkestereiden tulevaisuus edellyttää nykyisten rakenteiden uudistamista. Jos uudistuksia lykätään, vaarana on kulttuurilaitosverkon hallitsematon supistuminen ja ammattimaisen taiteen ja kulttuurin keskittyminen isoimpiin kaupunkeihin. Kuntaliiton uuden esiselvityksen mukaan kulttuurilaitosten suurin uhka ei ole pelkästään rahoituksen väheneminen vaan se, ettei muutoksiin tartuta ajoissa. Uudenlaisista toimintamalleista löytyy jo esimerkkejä. Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden yhteinen Saimaa Sinfonietta mahdollistaa laajemman ohjelmiston esittämisen molemmissa kaupungeissa. Espoon teatterin vierailunäyttämö- ja residenssitoiminnassa puolestaan näyttämöitä avataan myös muiden ryhmien ja taiteilijoiden käyttöön.
Ruotsinkielinen kuntamedia Kommuntorget uudistuu: Tavoitteena entistä paremmat palvelut ruotsiksi29.10.2026 09:28:21 EET | Tiedote
Kuntalehteä ja Kommuntorget-lehteä julkaiseva KL-Kustannus Oy kehittää ruotsinkielistä uutistarjontaansa. Vuoden 2027 alusta Kuntalehden ja Kommuntorgetin toimitukset yhdistetään. Samalla ruotsinkielisten sisältöjen määrää lisätään digitaalisessa palvelussa kommuntorget.fi:ssä. Printtilehti jatkaa ilmestymistään nykyiseen tapaan.
Kommuntorget förnyas: Målet ännu bättre service på svenska29.10.2026 09:24:19 EET | Pressmeddelande
KL-Kustannus Oy som ger ut tidskrifterna Kuntalehti och Kommuntorget utvecklar sitt svenskspråkiga nyhetsutbud. Redaktionerna för de två tidskrifterna slås ihop från början av 2027. Samtidigt utökas det svenskspråkiga innehållet i den digitala tjänsten Kommuntorget.fi. Den tryckta tidningen kommer att ges ut som tidigare.
Kuntapäättäjät kannattavat sähköisen äänestämisen mahdollistamista vaaleissa28.10.2026 09:22:06 EET | Tiedote
Kuntien ja kaupunkien luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat suhtautuvat myönteisesti sähköisen äänestämisen mahdollistamiseen kuntavaaleissa. Kuntaliiton kyselyyn vastanneista 72 prosenttia kannatti sähköisen äänestämisen käyttöönottoa kuntavaaleissa. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 257 kuntien luottamushenkilöä ja viranhaltijaa eri puolilta Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme