Ilmaisia etätapahtumia yli 40 museossa – Mental Health Art Weekilla opastuksia, keskustelutilaisuuksia ja taidejoogaa!

Museokortin ja MIELI ry:n Hyvinvointia kulttuurista -kampanja on nostanut toukokuun ajan taiteen ja kulttuurin positiivisia vaikutuksia mielen hyvinvointiin. Kampanjassa 16 tunnettua suomalaista, 8 200 kyselytutkimukseen vastannutta sekä 40 museota muistuttavat kulttuurin hyvinvointivaikutuksista.
Kampanja huipentuu 24.–30. toukokuuta järjestettävään Mental Health Art Week -tapahtumaviikkoon, johon Museokortti-kohteet osallistuvat omilla tapahtumillaan. Museoissa järjestetään yli 50 erilaista verkkotapahtumaa virtuaaliopastuksista proosaluentaan ja lyhytelokuvista taidejoogaan. Katso museoiden kaikki MHAW-tapahtumat >
MHAW on MIELI ry:n vuosittain koordinoima toimintaviikko, jonka tavoitteena on herättää keskustelua mielenterveydestä ja sen merkityksestä yksilöille ja yhteisölle monipuolisten kulttuuri- ja taidetapahtumien kautta ympäri Suomen. Tänä vuonna edistetään erityisesti ikääntyneiden hyvinvointia.
Virtuaaliopastuksilla nautitaan taiteesta etänä
Gallen-Kallelan Museo kutsuu osallistumaan Valoa ja pimeyttä Akseli Gallen-Kallelan taiteessa -virtuaaliopastukselle MHAW-viikolla. Akseli Gallen-Kallela kohtasi elämässään monia haasteita ja synkkiä aikoja. Kuinka taiteilija käsitteli mielenterveyttä taiteessaan? Aihetta käsitellään opastuksella.
Turun taidemuseon etäopastuksella sukelletaan Sigrid Schaumanin maalauksiin ja vaiherikkaaseen tarinaan kuva- ja videoesityksen avulla. Taidekoti Kirpilän etäopastuksella opas Karoliina Arola kertoo lääketieteen lisensiaatti Juhani Kirpilästä ja tämän huikeasta taidekokoelmasta.
Suosittu ryijynäyttely Kudottua kauneutta – suomalaisen ryijyn neljä vuosisataa on nähtävissä Helsingin Taidehallin video-opastuksilla. Opastettu kierros Tampereen taidemuseon vuoden 2020 suosituimmassa näyttelyssä esittelee Joseph Alasen Kalevala-kuvituksia ja muuta tuotantoa.
Museoissa roosaluentaa, taidejoogaa ja keskustelutilaisuuksia
Porin taidemuseo kutsuu MHAW-tapahtumaviikon kunniaksi aloittamaan päivän lempeällä TAIDEjooga-harjoituksella tai soveltamaan harjoitusta hetken hengähdykseen päivän aikana. TAIDEjoogaa on järjestetty säännöllisesti Porin taidemuseon näyttelytiloissa, taideteosten äärellä. Nyt harjoitukseen pääsee mukaan videon välityksellä.
Ateneumin taidemuseon näyttelyssä Schillmark-variaatiot nähdään kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisäsen variaatioita Nils Schillmarkin maalauksesta Mansikkatyttö (1782). Maalausten lisäksi näyttelyn yhteydessä esitellään 18 taiteilijan kirjoittamaa proosakatkelmaa. Ateneum tarjoaa osana MHAW-viikkoa mahdollisuuden kuunnella Väisäsen proosakatkelmia kirjailijan lukemina.
Suomen valokuvataiteen museo K1 kutsuu mukaan keskustelevaan Slow Art -hetkeen kuvien parissa. Virtuaalitilaisuudessa tähdätään yhdessä ennakkoluulottomaan ajatteluun, kuunteluun ja keskustelevaan kuvantarkasteluun. Keskustelua ohjaa museon yleisötyön intendentti Erja Salo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo Vänttinen
Markkinointi- ja viestintäkoordinaattori
Puh. 044 4300 712
marjo.vanttinen@museot.fi
Susanna Seppälä
Viestintäsuunnittelija
Puh. 044 4300 716
susanna.seppala@museot.fi
Seppo Honkanen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 833 9059
seppo.honkanen@museot.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
Museokortti tänään 10 vuotta – uusi maksutapa tuo kulttuurin yhä useamman ulottuville5.5.2025 10:01:29 EEST | Tiedote
Museokortti juhlii tänään 5. toukokuuta 10-vuotista taivaltaan. Merkkipaalun kunniaksi korttiin tuodaan myöhemmin tänä vuonna kuukausimaksumalli, joka tekee museokäynneistä entistä saavutettavampia. Tavoitteena on madaltaa kynnystä kulttuuriin osallistumiseen ja vahvistaa museoiden roolia arjen elämyksissä.
Jenni Haukio onnittelee 10-vuotiasta Museokorttia: ”Ainutlaatuinen, historiaan jäävä kulttuuriteko”5.5.2025 08:08:00 EEST | Tiedote
Ensimmäiset Museokortit ojennettiin presidentti Sauli Niinistölle ja Jenni Haukiolle Mäntyniemessä vuonna 2015. Kymmenessä vuodessa Museokortista on kasvanut koko kansan kulttuuri-ilmiö. Museokortti löytyy tällä hetkellä lähes 350 000 suomalaisen taskusta.
Kulttuuria työhyvinvoinnin tueksi – Museokortti-lahjoitus annettiin tänä vuonna hoitotyöntekijöille27.2.2025 08:12:40 EET | Tiedote
Museokortti lahjoitti 60 korttia Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hoitajille osana vuosittaista hyvinvointilahjoitustaan. Lahjoituksen tavoitteena on muistuttaa kulttuurin positiivisista vaikutuksista työhyvinvointiin ja jaksamiseen.
Vuoden 2025 hittinäyttelyt – katso 20 kiinnostavinta kulttuurivinkkiä21.1.2025 08:23:49 EET | Tiedote
Koe surrealismin suurnimet Salvador Dalísta Joan Miróon ja vietä taiteilija Reidar Särestöniemen juhlavuotta. Näe mammutit ja muut jääkauden jättiläiset, tutustu supersankarien historiaan ja astu muumien lumoavaan maailmaan.
Museokortti on kärkisijoilla kulttuurietujen tarjoajien listoilla – työikäiset hakevat palautumista museovierailuista25.10.2024 08:49:49 EEST | Tiedote
Työssäkäyvät käyttävät kulttuurietujaan erityisen paljon Museokortin hankintaan. Edenredillä Museokortti on tuhansien palveluiden joukosta neljänneksi suosituin kohde, ja myös Smartumilla se on viiden kärjessä. ePassilla Museokortti on ollut kulttuuriedun toimipaikkojen TOP 5 -kärjessä joka kuukausi vuoden 2024 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme