Ilmalämpöpumpun asentaminen kerrostaloasuntoon vaatii taloyhtiön suostumuksen

Ilmalämpöpumpun asentaminen voi vaikuttaa taloyhtiön vastuulla oleviin rakennusosiin, ja sen vuoksi muutokselle on saatava taloyhtiön suostumus.
”Jos taloyhtiössä huoneistoihin on aiemminkin asennettu ilmalämpöpumppuja ja asiasta on tehty yhtiökokouksessa hyväksyvä periaatepäätös, hallituksen antama lupa yleensä riittää. Taloyhtiö voi kuitenkin asettaa ehtoja asennettavan laitteen ominaisuuksille sekä asennukselle ja valvonnalle”, kertoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.
Ilmalämpöpumpun hankkimista suunnitteleva osakas toimittaa hallitukselle tai isännöitsijälle muutostyöilmoituksen, minkä jälkeen hallitus harkitsee suostumuksen antamista ja sille mahdollisesti asetettavia ehtoja. Ehtojen tulee olla tarpeen yhtiön rakennukselle tai toiselle osakkaalle muutostyöstä aiheutuvan haitan tai vahingon ehkäisemiseksi.
Taloyhtiö voi joissakin tapauksissa kieltää ilmalämpöpumpun asentamisen. Jos asennus ulottuu osakehuoneiston ulkopuolelle taloyhtiön alueelle aiheuttaen esimerkiksi muutoksia taloyhtiön julkisivuun, voidaan asennus kieltää. Huoneistoparvekkeelle tapahtuvan asennuksen yhteydessä kieltäminen on mahdollista, mikäli voidaan osoittaa, että muutostyöstä yhtiölle tai toiselle osakkaalle aiheutuva haitta ylittää muutostyöstä sitä haluavalle osakkaalle koituvan hyödyn.
Ensimmäisestä ilmalämpöpumpusta yhtiökokouksen päätös
Jos taloyhtiössä ei ole ennestään asennettu ilmalämpöpumppuja eikä asiasta ole yhtiökokouksen ns. periaatepäätöstä, tällainen olisi hyvä tehdä ennen ensimmäisen ilmalämpöpumpun asentamista. Päätöksellä linjataan muutostyölle asetettavia reunaehtoja esimerkiksi asennuspaikan ja kondenssiveden hallinnan sekä vastuukysymysten osalta. Yhtiökokouksessa päätetään asiasta yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä.
Jos periaatepäätöstä ei ole aiemmin tehty, vie päätöksentekoprosessi taloyhtiössä oman aikansa, ja ilmalämpöpumpun hankkiminen tulevaa kesää viilentämään saattaa pahimmassa tapauksessa olla jo myöhäistä.
”Olisi kuitenkin hyvä, että yhtiön näkemys ilmalämpöpumpun asentamiseen olisi tulevia kesiä varten valmiiksi olemassa. Silloin osakkaat saavat nopeallakin aikataululla ilmalämpöpumpun asennettua, ja varmistetaan osakkaiden yhdenvertainen kohtelu”, Tapio Haltia sanoo.
Yhteyshenkilöt
Tapio Haltianeuvontalakimies
Puh:09 1667 6361tapio.haltia@kiinteistoliitto.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Terassin rakentaminen ja muut pihan muutostyöt voivat edellyttää taloyhtiön lupaa8.5.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Kevät on pihatöiden aikaa, mutta taloyhtiömuotoisessa asumisessa pihan muokkaaminen edellyttää usein taloyhtiön lupaa. Ennen muutostöitä kannattaa selvittää yhtiöjärjestyksestä, kuuluuko piha-alue taloyhtiön vai osakkaan hallintaan.
Talouden epävarmuudet tuoneet pilviä korjausrakentamisen ylle7.5.2025 09:03:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton kevään Korjausrakentamisbarometrin mukaan korjausrakentaminen voi jäädä tänä vuonna hieman jälkeen aiemmista odotuksista. Korjausrakentamista kasvattavien taloyhtiöiden osuus näyttää jäävän pienemmäksi kuin korjaamista vähentävien taloyhtiöiden osuus. Kasvuvireen nousun taite koskee kaikkia alueita.
Taloyhtiön hallituksen henkilömuutokset ilmoitettava kaupparekisteriin6.5.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Kun yhtiökokous on pidetty ja uudet hallituksen jäsenet valittu, taloyhtiön on huolehdittava henkilömuutosten ilmoittamisesta kaupparekisteriin.
Taloyhtiöille velvollisuus dokumentoida leikkipaikan turvallisuus22.4.2025 09:04:00 EEST | Tiedote
Uusi kulutuspalvelujen turvallisuutta koskeva laki tuo taloyhtiöille velvollisuuden dokumentoida pihan leikkipaikan turvallisuuteen liittyviä seikkoja. Kevään aikana voimaan tuleva laki velvoittaa taloyhtiöt dokumentoimaan esimerkiksi vaarojen tunnistamiseen ja riskien arvioimiseen liittyviä seikkoja sekä havaittuja turvallisuuspuutteita ja tapahtuneita onnettomuuksia.
Piha kuntoon ja naapurit tutuiksi taloyhtiön kevättalkoissa15.4.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Kun lumet ja jäät ovat sulaneet, on taloyhtiössä aika järjestää kevättalkoot. Vaikka moni taloyhtiö on ulkoistanut piha-alueiden hoitamiseen liittyvät tehtävät huoltoyhtiölle, ovat talkoot edelleen tärkeä tapa tutustua naapureihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme