Ilmalämpöpumpun asentaminen kerrostaloon helpottui

Korkeimman oikeuden tuomio muuttaa alalla aiemmin vallinnutta oikeudellista näkemystä, jonka mukaan rakennuksen ulkoseinä olisi asunto-osakeyhtiön hallinnassa olevaa tilaa. Tähän tulkintaan vedoten asunto-osakeyhtiöt ovat aiemmin voineet kieltää kokonaan ilmalämpöpumppujen asentamisen rakennukseen. Jatkossa yhtiöt eivät voi perusteetta kieltää osakasta asentamasta ilmalämpöpumppua parvekkeelleen.
”Pidän korkeimman oikeuden ratkaisua hyvin perusteltuna. On ollut ongelmallista, että asunto-osakeyhtiöt ovat voineet mielivaltaisesti kieltää osakkailta heille merkityksellisiä muutostöitä. Jatkossa kieltämisen sijaan yhtiön on keskityttävä tarpeellisten ehtojen määrittämiseen, mutta muutostyön kieltäminen kokonaan on selvästi vaikeampaa”, toteaa Suomen Vuokranantajat ry:n päälakimies Tarik Ahsanullah.
Yhtiö voi asettaa muutostyölle ehtoja
Korkeimman oikeuden ratkaisusta huolimatta on syytä huomioida, ettei osakkaan oikeus asentaa ilmalämpöpumppu parvekkeelleen ole missään määrin automaattinen.
”Lain mukaan yhtiöllä on edelleen oikeus asettaa muutostyölle ehtoja, jotka ovat tarpeen rakennuksen vahingoittumisen tai muun haitan välttämiseksi tai korvaamiseksi. Osakkaan tulee aina ilmoittaa ilmalämpöpumpun asentamisesta yhtiölle, joka voi tämän jälkeen asettaa ehtoja työlle. Yhtiön mahdollisuus asettaa muutostyölle perusteltuja ehtoja turvaa yhtiön edun hyvin jatkossakin”, Ahsanullah jatkaa.
Yhtiö voi edelleen kieltää muutostyön kokonaan, jos työn suorittaminen on kohtuutonta, kun otetaan huomioon aiheutuvan haitan määrä ja osakkaalle koituva hyöty.
Vuokralaisella ei oikeutta muutostöihin
Vuokralla asuvien on syytä muistaa, ettei korkeimman oikeuden ratkaisu vaikuta lainkaan vuokralaisen oikeuteen tehdä muutostöitä. Lain nojalla vuokralaisella ei ole oikeutta suorittaa vuokraamassaan huoneistossa mitään muutostöitä ilman vuokranantajan lupaa. Ratkaisulla saattaa kuitenkin olla vaikutusta myös vuokralla asuviin kotitalouksiin.
”Myös vuokralaisten kannalta korkeimman oikeuden ratkaisu on hyvä. Vuokranantajina toimivat osakkaat voivat jatkossa helpommin parantaa asumisviihtyvyyttä parvekkeellisissa huoneistossa ilmalämpöpumpun asentamalla”, Ahsanullah vinkkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarik AhsanullahPäälakimies, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:045 1143 854tarik.ahsanullah@vuokranantajat.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 300 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 24 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vakuutusvertailu: Vuokranantajille tarjolla edelleen laaja kattaus vakuutuksia22.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuokra-asuntoa suojaamassa on tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus. Markkinoilla on myös kattava valikoima vuokranantajan vakuutuksia täyttämään kotivakuutuksen ja kiinteistövakuutuksen aukkoja. Vakuutusten soveltuminen lyhytaikaiseen vuokraukseen voi kuitenkin vaihdella, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta vakuutusvertailusta
Vuokrien lasku kiihtyy pääkaupunkiseudulla, ja nousuvauhti hidastuu muualla Suomessa16.10.2025 09:13:04 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 kolmannelta neljännekseltä heinä-syyskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin vaivaiset 0,1 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien lasku voimistuu (-0,5 %). Muualla Suomessa vuokrat nousivat enemmän (0,6 %), joskin nousuvauhti on hidastunut selkeästi. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Vaasa, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Seinäjoki, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet selvässä kasvussa, Tampere syrjäytetty kehitysnäkymien kärkipaikalta ensimmäistä kertaa8.10.2025 00:05:00 EEST | Tiedote
Asuntosijoittajien ostoaikeet ovat selvässä nousussa. Nyt jo reilu 28 prosenttia vastaajista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Samalla Rovaniemi on noussut kehitysnäkymien kärkeen, kun Tampere on pudonnut sijalle kolme, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Kyselyyn vastasi yli 2200 asuntosijoittajaa.
Hallitus esittää uutta pienriitamenettelyä - vuokrajärjestöt huolissaan häätökustannusten jakautumisesta25.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on antanut esityksensä ns. pienriitamenettelystä eduskunnan käsiteltäväksi. Kyse olisi kokonaan uuden oikeudenkäyntimenettelyn säätämisestä vuokra- ja häätöasioihin. Esityksessä on monia kannatettavia seikkoja, jotka tähtäävät mm. häätömenettelyn nopeuttamiseen. Oikeudenkäyntikulujen osalta esitys vaatii kuitenkin toimia eduskunnalta.
Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin10.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Suomen Vuokrantajien juristi Saara Penttilä kertoo eri vaihtoehdoista, joihin vuokranantaja voi turvautua tällaisessa tilanteessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
