Ilmarisen sijoituksilla on paljon vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen

Tänään vietetään YK:n luonnon monimuotoisuuden päivää. Sijoittajille luontokato on merkittävä riski, ja sitä vastaan saattaa olla mahdotonta kokonaan suojautua esimerkiksi sijoituksia hajauttamalla. Riskejä pitää kartoittaa, jotta niitä voi hallita ja toisaalta huomata mahdollisuudet.
– Sijoittajan on tärkeää ymmärtää sijoitusten kahdensuuntaiset vaikutukset: sijoitusten altistumisen biodiversiteettiriskeille ja sijoitusten vaikutukset biodiversiteettiin ja luontopääomaan, vastuullisen sijoittamisen johtaja Karoliina Lindroos Ilmarisesta kertoo.
Ilmarisen sijoitukset eniten riippuvaisia vesivaroista
Ilmarisen sijoitusvarallisuus on yli 57 miljardia euroa. Siitä 31 prosenttia on listatuissa osakkeissa. Listattujen suorien osakesijoitusten vaikutukset luontoon ja riippuvuus luonnosta arvioitiin ENCORE-työkalulla. Se on kehitetty erityisesti rahoituslaitoksille tarjoamaan parempaa ymmärrystä ympäristön ja talouden vuorovaikutuksesta.
Kävi ilmi, että vesivarat olivat merkittävin luontopääomaerä, josta Ilmarisen salkun yritykset olivat riippuvaisia. Vaikutuksia taas oli lähes kaikkiin luontopääomaeriin yhtä paljon.
Ilmarisen sijoitussalkun toimialoista materiaalisektori eli raaka-aineteollisuus on eniten riippuvainen luonnosta. Se ja kiinteistösektori puolestaan vaikuttavat luontoon eniten.
Sijoittaja voi vaikuttaa vastuullisuuteen
Luonnon monimuotoisuuden huomioimiseksi suuri sijoittaja voi vaikuttaa yhtiöihin esimerkiksi keskustelemalla yhtiöiden johdon kanssa ja äänestämällä yhtiökokouksissa.
Sijoittajat tarvitsevat yrityksiltä johdonmukaista ja vertailukelpoista tietoa. Luonnon monimuotoisuuden osalta todellisten muutosten seuranta on avainasemassa, jotta vaikutusten mittaamisessa ei tukeuduttaisi pelkkiin arvioihin ja likiarvoihin.
– Siksi pyrimme rohkaisemaan korkean riskin ja suurten vaikutusten aloilla toimivia yrityksiä seuraamaan luonnon monimuotoisuutta ja luontopääomaa koskevaa mittausta ja raportointia kehittyvien globaalien standardien kautta, Karoliina Lindroos sanoo.
– Noudatamme myös valtakirjaäänestyksessä vastuullisuuspolitiikkaa, joka ottaa erityisesti huomioon vastuullisuuteen liittyvät yhtiökokousasiat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina Lindroosvastuullisen sijoittamisen johtaja
Puh:+358 40 577 2203karoliina.lindroos@ilmarinen.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Kutsu kesätoimittajille: Saanko koskaan eläkettä? – tervetuloa Ilmarisen aamiaistilaisuuteen 6.6.20258.5.2025 12:11:38 EEST | Tiedote
Karkaako eläkeikä, saanko koskaan eläkettä? Miksi mielenterveyssyyt vievät yhä nuorempia pois työelämästä? Kesätoimittaja, tule tapamaan Ilmarisen väkeä ja päivitä tietosi eläkkeistä, työkyvystä sekä työurista perjantaina 6.6.2025. Luvassa on myös ideoita juttuaiheiksi!
Ilmarisen toimitusjohtaja vaihtuu5.5.2025 07:49:48 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen on ilmoittanut jättävänsä yhtiön ja siirtyvänsä uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy heti.
Växthusgasutsläppen från Ilmarinens pensionsinvesteringar minskade avsevärt30.4.2025 15:43:13 EEST | Tiedote
Kolintensiteten i arbetspensionsbolaget Ilmarinens noterade placeringar minskade betydligt jämfört med 2020. Detta framgår av Ilmarinens första lagstadgade hållbarhetsrapport. – Vi har systematiskt vidtagit åtgärder enligt vår klimatfärdplan och detta har burit frukt, säger Karoliina Lindroos, Ilmarinens direktör för ansvarsfulla placeringar.
Greenhouse gas emissions of Ilmarinen’s pension investments decreased significantly30.4.2025 15:40:22 EEST | Tiedote
The carbon intensity of Ilmarinen’s listed investments decreased significantly from 2020. This is reflected in Ilmarinen’s first statutory sustainability report. “We have systematically implemented measures in line with our climate roadmap, and this has produced results,” says Karoliina Lindroos, Head of Responsible Investments at Ilmarinen.
The first quarter in Ilmarinen: Return on investments was 0.2 per cent, solvency was strong, and cost-effectiveness improved25.4.2025 13:08:57 EEST | Tiedote
Ilmarinen’s return on investments was 0.2 per cent, investment assets EUR 63.1 billion and solvency capital EUR 13.7 billion. Strong solvency enables the long-term investment of pension assets in an unstable market situation undermined by the trade war.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme