Ilmarisen suhdanneindeksi: Henkilöstövuokrauksen työntekijämäärä laski maaliskuussa lähes 12 prosenttia
Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 40 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukosta.
Työntekijämäärä laski maaliskuussa 1,3 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Koronaviruksen vaikutus ei siis vielä näy isona laskuna maaliskuun luvuissa.
– Osa yritysten lomautuksista ja irtisanomista tuli voimaan vasta maaliskuun lopussa, joten ne eivät vielä näy suhdanneindeksin luvuissa. Esimerkiksi lomautuksen tulee kestää täyden kuukauden ajan, jotta se näkyisi suhdanneindeksissämme. Todennäköisesti yritysten käymät yt-neuvottelut ja niiden tulokset näkyvät suhdanneindeksissä isompana laskuna vasta huhtikuun työntekijämäärässä, arvioi Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Suurin lasku työntekijämäärässä oli henkilöstövuokrauksessa, jossa työntekijämäärä laski lähes 12 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
– Yritysten on luultavasti helppo leikata ensimmäiseksi käyttämistään henkilöstövuokrauksen palveluista. Lisäksi koronaviruksesta raskaasti kärsineellä ravintola-alalla on perinteisesti käytetty paljon vuokratyövoimaa, Jouni Vatanen pohtii.
Rakentamisen alalla työntekijämäärä laski lähes viisi prosenttia ja kuljetusalalla yli kaksi prosenttia.
Ainoa myönteinen muutos keskeisissä toimialaindekseissä verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan oli tietotekniikka- ja viestintäala, jonka työntekijämäärä nousi yli kaksi prosenttia maaliskuussa. Tietotekniikka- ja viestintäalaan kuuluvat muun muassa tietotekniikkapalvelut, jossa kasvua oli lähes 6 prosenttia.
Itä-Suomessa suurin lasku
Alueellisesti työntekijämäärät laskivat vauhdikkaimmin Itä-Suomessa, jossa laskua oli maaliskuussa 3,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Länsi- ja Pohjois-Suomessa työntekijälukujen muutokset olivat hyvin lähellä toisiaan: laskua oli hieman alle kaksi prosenttia. Pohjois-Suomessa kasvu on ollut muuta maata vauhdikkaampaa jo usean vuoden ajan, mutta nyt myös tämä alue kärsi koronaviruksen vaikutuksista yhtä lailla esimerkiksi matkailukohteiden sulkemisten myötä.
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu tulorekisteriuudistuksen jälkeen yli 40 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Lue lisää ja tutustu tarkemmin: www.ilmarinen.fi/suhdanneindeksi
Lisätietoja:
Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 040 7709 400, liina.aulin@ilmarinen.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Annika Ekman on nimitetty Ilmarisen sijoitusjohtajaksi25.8.2025 13:24:27 EEST | Tiedote
Ilmarisen hallitus on nimittänyt KTM Annika Ekmanin uudeksi sijoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Ekman on toiminut Ilmarisen osakejohtajana vuodesta 2015 lähtien. Ekman aloittaa uudessa tehtävässä 1.9.2025.
Ilmarisen suhdanneindeksi: kaksivuotinen laskukierre jatkuu – elpyminen vaatii lisäpotkua15.8.2025 08:28:31 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Suhdanneindeksi on nyt laskenut jo kahden vuoden ajan, eikä elpymisen merkit vieläkään ole riittäviä, vaikka teollisuudessa nähtiinkin pientä kasvua.
Avkastningen på Ilmarinens placeringar var 2,1 procent – solvensen stark och kostnadseffektiviteten på en god nivå14.8.2025 14:09:21 EEST | Tiedote
Ilmarinens placeringar genererade 2,1 procent i januari–juni, dvs. 1,3 miljarder euro. Investeringstillgångarna växte till 64,0 miljarder euro och solvenskapitalet till 14,0 miljarder euro. Kostnadseffektiviteten syns som förmånligare försäkringspremier för våra kunder.
Return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent – solvency was strong and cost-effectiveness at a good level14.8.2025 14:06:44 EEST | Tiedote
The return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent in January–June, or EUR 1.3 billion. Investment assets increased to EUR 64.0 billion and solvency capital to EUR 14.0 billion. This cost-effectiveness translates into lower premiums for clients.
Ilmarisen sijoituksille 2,1 prosentin tuotto – vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla14.8.2025 14:02:33 EEST | Tiedote
Ilmarisen sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 2,1 prosenttia eli 1,3 miljardia euroa. Sijoitusvarat kasvoivat 64,0 miljardiin euroon ja vakavaraisuuspääoma 14,0 miljardiin euroon. Kustannustehokkuus näkyy asiakkaille edullisempina vakuutusmaksuina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme