Ilmastokriisin mestarikurssi yhdisti päättäjät kunnianhimoisten ilmastotoimien äärelle

Tiina ja Antti Herlinin säätiö sekä Climate Leadership Coalition järjestivät Ilmastokriisin mestarikurssin suomalaisille päättäjille Tieteen ja toivon talossa 1.2.2023. Kertaluonteinen kutsutilaisuus toi arvovaltaisia poliitikkoja, yritysjohtajia ja ympäristötutkijoita yhteisen pöydän ääreen. Yksi keskeisistä tavoitteista oli löytää puoluerajat ylittäviä ilmastoratkaisuja, joilla voidaan samalla tukea Suomen menestystä pitkälle tulevaisuuteen.
Tilaisuuden avasi tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Hän muistutti päättäjien vastuusta luoda hyvän elämän edellytykset tuleville sukupolville. Ilmastokriisin torjumiseksi avainasemassa on yhteiskunnan eri alueiden välisten rajalinjojen ylittäminen, toinen toisemme löytäminen. “Meillä Suomessa on vahvat perinteet, joiden toivoisi jatkuvan: tiukan paikan tullen osaamme pitää yhtä”, Niinistö sanoi.
Elinkeinoelämän, politiikan ja tieteen sujuva yhteistyö tarjoaa Suomelle myös valtavat menestymisen ja kärjessä kulkemisen mahdollisuudet. “Puhumme paljon hiilijalanjäljestä, mutta kyllä me voisimme puhua myös Suomen hiilikädenjäljestä, siis siitä, miten me pystymme auttamaan muita toimimaan vastuullisesti.”
Ilmastotutkija Johan Rockström ja Yhdysvaltain ilmastolähettiläs John Kerry välittivät vahvan kansainvälisen viestin
Tiedeyhteisön ääntä edusti erityisesti prof. Johan Rockström, joka on Potsdamin yliopiston ilmastonmuutoksen vaikutuksia tutkivan keskuksen (PIK) johtaja. Hänet tunnetaan parhaiten planetaaristen rajojen uraauurtavasta viitekehyksestä.
“Yhdeksästä planetaarisesta rajasta olemme nyt ylittäneet kuusi. Luonnonjärjestelmien kuten jääpeitteen ja sademetsien kannalta kriittiset keikahduspisteet ovat paljon lähempänä kuin olemme tähän asti ymmärtäneet”, varoitti Rockström.
Ilmastokriisin ratkaisemiseksi on olennaista turvata luonnon monimuotoisuus, sillä planetaaristen rajojen keikahduspisteet ovat toisiinsa kytkeytyneitä.
“Emme saavuta Pariisin ilmastotavoitteita vain fossiilisia vähentämällä. Luonnon hiilinielujen turvaaminen niin maalla kuin meressä on aivan keskeistä.”
Viesti herätti vastakaikua tilaisuuden osanottajissa, jotka näkivät teollisuuden siirtymän kohti vähähiilisiä ratkaisuja lupaavana. “Suomen elinkeinoelämälle tämä tarkoittaa mittavaa mahdollisuutta. Vihreän siirtymän luomat maailmanmarkkinat kasvavat nopeammin kuin perinteisten”, totesi tilaisuudessa työryhmäkeskustelua johtanut Huhtamäen ja Sanoman hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä.
Kannanotot saivat kansainvälisen tason vahvistuksen Yhdysvaltain ilmastoerityislähettiläs John Kerryltä, joka osallistui tapahtumaan Washingtonista käsin. “On päättäjien tehtävä kääntää planeetan kohtalo. Kaikki analyysit osoittavat, että ilmastokriisin torjuntaan satsaaminen on myös taloudellisesti järkevin vaihtoehto”, tiivisti Kerry.
Ilmastokriisin mestarikurssi sisälsi ryhmäkeskusteluja, joissa osanottajat pääsivät keskustelemaan rakentavasti ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. Keskustelujen kantava teema oli sovittaa ilmastotieteen viesti kansallisesti hyväksyttäviin ilmasto- ja elinkeinopoliittisiin ratkaisuihin, joilla voidaan tukea Suomen edelläkävijyyttä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuuli Kaskinen, CLC:n toimitusjohtaja, +358 50 514 9752
Anna Herlin, Tiina ja Antti Herlinin säätiön kehitysjohtaja, anna@tahsaatio.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
CLC ry:n (CLC Climate Leadership Coalition) tarkoituksena on vaikuttaa Suomen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden yleiseen kilpailukykyyn ja valmiuteen vastata ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden tuomiin uhkiin sekä kykyyn hyödyntää näiden synnyttämiä liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdistys edistää alansa parhaiden kansainvälisten käytäntöjen tunnetuksi tekemistä ja siirtämistä Suomeen. Yhdistyksen perusajatus on, että kannattava ja kestävä liiketoiminta on tehokkain keino vastata globaaleihin ympäristöhaasteisiin.
Tiina ja Antti Herlinin säätiö on yleishyödyllinen suomalainen perhesäätiö. Sen tarkoituksena on tukea ja edistää yhteiskunnallista hyvinvointia, kulttuuria, ympäristöä ja tiedettä sekä niihin liittyvää tutkimusta ja opetusta. Säätiö suuntaa voimavaransa tällä hetkellä ympäristökriisin ratkaisuihin, ja erityisesti päästöjen nopeaan leikkaamiseen kokonaiskestävällä tavalla. Säätiön ympäristöohjelman kohdealueista tämänhetkinen pääpaino on hiilineutraalissa teräksessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta CLC Climate Leadership Coalition
CLC COP27-ilmastonmuutoskokouksen päätöksistä: ”Parempi laiha sopu kuin lihava riita"20.11.2022 07:26:09 EET | Tiedote
Euroopan laajin ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition (CLC) pitää Egyptin Sharm el-Sheikin COP27-ilmastonmuutoskokouksen neuvottelutulosta tarpeellisena sopuna. Yrityksille on tärkeää, että vuosi sitten pidetyn Glasgow’n kokouksen tuloksia ei vesitetty.
Suomalaiset elinkeinoelämän järjestöt mukana kansainvälisessä vetoomuksessa, joka vaatii valtioita pysymään 1,5 asteen tavoitteessa13.11.2022 12:00:00 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keskuskauppakamari ja ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition antavat vahvan tukensa YK:n COP27-ilmastokokouksessa 1,5 asteen lämpenemistavoitteessa pysymiselle. ”Neuvotteluissa on viitteitä, että osa valtioista haluaa ottaa takapakkia sitoumuksista 1,5 asteen tavoitteeseen. Haluamme yhdessä laajan kansainvälisen yritysten ja järjestöjen joukon kanssa tukea ensi viikon neuvotteluja tavoitteissa pysymiseksi ja huomion siirtämiseksi ilmastotavoitteiden toimeenpanoon”, toteaa Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on korostanut, että 1,5 asteen lämpenemisen jälkeen ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisiin ja luontoon ovat merkittävästi pahempia. Siksi Pariisin sopimus pyrkii 1,5 asteen lämpenemisessä pysymiseen ja viime vuonna Glasgow’n ilmastokokouksessa valtiot vahvistivat sitoutumistaan tavoitteeseen. ”Suomalaisille vientiyrityksille on tärkeää, että kansainvälinen ilmastopoli
Maailman ensimmäiset kansainväliset hiilikädenjälkipalkinnot Schneider Electricille ja SSAB:lle21.9.2022 17:15:00 EEST | Tiedote
Globaali digitaaliseen automaatioon ja energianhallintaan erikoistunut Schneider Electric ja pohjoismainen teräsyhtiö SSAB ovat saaneet maailman ensimmäiset kansainväliset hiilikädenjälkipalkinnot. International Carbon Handprint Award on suomalaisten yritysten perustaman ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalitionin ja Vancouver Economic Commissionin ideoima palkinto. Voittajat julkistettiin New Yorkissa Climate Week NYC ‑konferenssissa 21.9. Hiilikädenjälki on tärkeä ilmastovaikutuksen mittari. Se osoittaa kuinka uusi tuote tai palvelu pienentää kuluttajan tai asiakkaan hiilijalanjälkeä vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä tai lisäämällä hiilinieluja. Vuonna 2022 perustettu International Carbon Handprint Award myönnetään kahdessa sarjassa: Ilmastopositiivisin hiilikädenjälkituote (The Most Climate Positive Carbon Handprint Product) ja Potentiaalisin hiilikädenjälki-innovaatio (The High Potential Carbon Handprint Innovation). Kilpailu on avoin kaikille maailman yrityksille, j
Climate Leadership Coalition: Suomen tehtävä rohkeampi vetystrategia18.5.2022 13:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan suurin ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition (CLC) peräänkuuluttaa Suomelta rohkeaa vetystrategiaa. Nyt valmisteilla oleva vetystrategia ei CLC:n mielestä vielä vastaa suomalaisen liike-elämän tarpeisiin eikä vauhdita täysimääräisesti siirtymää kohti 1,5 asteen ilmastotavoitetta. CLC esitti kantansa Suomen ilmasto- ja energiastrategian lausuntokierroksen yhteydessä. Lausunnoilla olevan ilmasto- ja energiastrategian kahdessa erillisessä luvussa esitetään uudet linjaukset, joilla vedyn ja sähköpolttoaineiden käyttöä pyritään edistämään sekä niitä koskeva taustoitus. Kyseisten lukujen ilmoitetaan toimivan erillisenä suomalaisena vetystrategiana. Esitetyt linjaukset ovat verrattain varovaisia ja näyttävät perustuvan suurelta osin odotukseen teknologian kaupallistumisesta. Vety, sähköpolttoaineet ja vetyyn liittyvät teknologiat eri sovelluskohteineen tulisi CLC:n mielestä nähdä laajemmin kuin vain osana kansallista päästövähennyspolitiikkaa. Vety, kuten päästöjä väh
Järjestöjohtajat: ”Ilmastotoimia nopeutettava ja riippuvuutta fossiilisista polttoaineista vähennettävä”7.3.2022 13:15:00 EET | Tiedote
Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavan, ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalitionin, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n, suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n johtajat ovat allekirjoittaneet Euroopan unionin ja jäsenmaiden poliittisille päättäjille osoitetun avoimen kirjeen, jossa korostetaan ilmastotoimien nopeuttamisen tärkeyttä ja fossiilisen energian käyttöön liityvien riskien vähentämistä. Allekirjoittajien edustamissa järjestöissä on jäseninä 15 000 yritystä ja kaksi miljoonaa työntekijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme