Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ilmoittautuminen Taiteiden yön juhlavuoden ohjelmaan alkaa

Jaa

Taiteiden yötä vietetään tänä vuonna 12.8.2021 Vaasassa. Suosittu tapahtuma täyttää 30. vuotta. Ilmoittautuminen juhlavuoden ohjelmaan käynnistyy 26.4. ja kestää 26.6. saakka.

Taiteiden yön ohjelmaan voi ilmoittautua koko kevään ajan. Tänä vuonna viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantai 26. kesäkuuta, eli aikaa ilmoittautua on juhannukseen saakka.

Ilmoittautumislomake verkossa on avautunut Vaasan kaupungin Taiteiden yön sivuilla. 

Tämä vuosi on omistettu pienille tapahtumille ympäri kaupunkia. Juhlavuoden ohjelma riippuu kuitenkin vallitsevasta koronatilanteesta. Pienten tapahtumien lisäksi virtuaalista ohjelmaa tullaan varmasti näkemään.

Mukaan juhlavuoden ohjelmaan toivotaan monipuolista sisältöä sekä taiteen tekijöiltä, että yhdistyksiltä ja seuroilta.

Suosio kasvoi nopeasti

Pienestä tapahtumasta vuonna 1991 kasvanut Taiteiden yö on saanut erityisen aseman kaupunkilaisten ja koko Vaasan seudun asukkaiden sydämissä.

Kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon. Osa tapahtuman ohjelmasta ja esiintyjistä on ollut vakiintunutta jo vuosikymmenien ajan ja saavuttanut jonkinlaisen klassikon aseman.

—Katsotaan mitä hauskaa saamme yhdessä aikaan tälle vuodelle! Taiteiden yössä sukkuloidaan perinteitä kunnioittaen, vanhaa kokeillen ja uutta ihmetellen, kertoo kulttuurisuunnittelija Leena Nyqvist Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kulttuurisuunnittelija Leena Nyqvist, p. 0400 668 197, leena.nyqvist@vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Nationellt nätverk för ledande av seniorservice har inrättats – syftet är att i samarbete påverka och söka efter lösningar14.5.2021 14:01:00 EEST | Tiedote

Kommunförbundet har inrättat ett nytt nationellt nätverk för ledande av seniorservicen. De ärenden som behandlas i nätverket stiger kraftigt fram från aktuella teman inom seniorservicen. I arbetet sätter man sig målinriktat i ärendehelheter såsom seniorernas servicebehov, förbättrande av kvaliteten på seniorservicen samt tillgången till personal inom seniorservicen.

Kansallinen ikääntyneiden palveluiden johdon verkosto perustettu – tarkoituksena hakea yhteistyössä ratkaisuja ja vaikuttaa14.5.2021 14:00:00 EEST | Tiedote

Kuntaliitto on perustanut uuden kansallisen ikääntyneiden palvelujen johdon verkoston. Verkostossa käsiteltävät asiat nousevat vahvasti ikääntyneiden palveluiden ajankohtaisista teemoista. Työskentelyssä pureudutaan tavoitteellisesti asiakokonaisuuksiin kuten ikäihmisten palvelujen tarve, ikääntyneiden palvelujen laadun parantaminen sekä ikääntyneiden palveluiden henkilöstön saatavuus.

Rakennushistoriallinen helmi huutokaupataan Vaasassa – paljon mahdollisuuksia asumiskäyttöön11.5.2021 14:49:45 EEST | Tiedote

Vaasan kaupunki huutokauppaa Klemettilästä sijaitsevan kolmikerroksisen tiilirakennuksen ja kaksikerroksisen puurakennuksen ulkorakennuksineen, sekä luovuttaa rakennusten tontit maanvuokrasopimuksilla uudelle omistajalle. Vierekkäisillä tonteilla sijaitsevat kohteet muodostavat rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän kokonaisuuden, jollaisia tulee saataville hyvin harvoin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme