Ilveksen kanta-arviomenetelmää on päivitettävä
Metsästäjäliiton jäseniltään saamien havaintojen mukaan ilveskanta kasvaa, kuten tänään 4.5.2023 julkistettu kanta-arviokin osoittaa. Metsästäjien mielestä ilveksiä voi olla kuitenkin enemmän, kuin mitä kanta-arviossa arvioidaan. Näkemysero johtuu pääosin siitä, että kanta-arvioon sisältyvän lähtöoletuksen mukaan ilvespentueita voi esiintyä 20 kilometrin välein toisistaan, kun havaintojen perusteella niitä voi olla tiheämmässä.
Tyypilliseen pieneen Etelä- ja Keski-Suomen kuntaan mahtuu kanta-arvion menetelmään sisältyvän oletuksen mukaan vain kaksi ilvespentuetta. Metsästäjien havaintojen mukaan pentueita voi yksittäisessä kunnan osassa ja jopa yhden suuremman metsästysseuran alueella olla useampia. Kanta-arviossa kuitenkin havainnot eri pentueista yhdistetään yhdeksi ja samaksi pentueeksi.
Metsästäjäliitto esittää, että ensi talvena riistantutkijat ja -viranomaiset toteuttavat yhdessä metsästäjien kanssa ilveksen kanta-arvion ”kalibroinnin” toteuttamalla useampia lumijälkilaskentoja eri puolilla Suomea. Laskentoja täydennettäisiin alueen riistakamerahavainnoilla pentueiden yksilöimiseksi, esittää Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Luonnonvarakeskuksen 4.5.2023 julkistaman kanta-arvion mukaan koko maan ilveskanta on kasvanut vuoden aikana muutamalla sadalla ilveksellä. Ennen metsästyskautta 2023/2024 Suomessa arvioidaan olevan 2 390–2 575 yli vuoden ikäistä ilvestä, kun niiden määrä oli vuotta aiemmin 2 150–2 405.
Lisätietoja:
- Toiminnanjohtaja Jaakko Silpola, puh. 050 406 4836
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Viime vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.
JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, luonto, metsästyskoirat, riistaruoka jametsästysammunta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästysammunnan ABC avaa tien kohti metsästysharrastusta3.7.2025 15:04:57 EEST | Uutinen
Nykyisin yhä useammalta metsästäjäksi haluavalta puuttuu lähipiiristä henkilö, joka opastaisi uran alkuun. Etenkin ampuma-aseiden kanssa voi mennä sormi suuhun: kuinka ja missä päästä alkuun turvallisesti? Läpi kesän pyörivät Metsästysammunnan ABC -koulutukset on kehitetty juuri tähän tarpeeseen.
EU-jäsenmaat hyväksyivät suden suojelun lievennyksen5.6.2025 12:05:58 EEST | Tiedote
Metsästäjäliitto katsoo, että liitesiirron mahdollistama kannanhoidollinen metsästys edellyttää Suomessa metsästyslakiin kirjattavaa linjausta susikannan suotuisan suojelutason määrittelystä.
Hyväksytty suurpetolaki – oikea suunta, mutta ei vielä riittävä21.5.2025 14:13:43 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto on tyytyväinen hyväksyttyyn metsästyslain muutokseen, joka parantaa suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen edellytyksiä. Lisää lakimuutoksia kuitenkin tarvitaan.
Karhukannan hoitosuunnitelma ei mahdollista kattavaa kannanhoidollista metsästystä21.5.2025 10:01:46 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton mielestä luonnos karhukannan hoitosuunnitelmaksi mahdollistaa kannanhoidollisen metsästyksen parhaimmillaankin vain tiheimmillä karhualueilla.
Kansainvälinen asiantuntijakokous Lahdessa: Suomi on Euroopan vesilintujen kannanhoidon keskiössä7.5.2025 09:25:17 EEST | Uutinen
Kansainvälisiä vesilintuasiantuntijoita kokoontuu Lahteen 13.–15.5. Suomi on keskeinen pesimäalue monille vesilintulajeille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme