In Memoriam: Sinikka Nopola
14.1.2021 14:00:00 EET | Tammi | Tiedote
Rakastettu ja palkittu kirjailija Sinikka Nopola kuoli vaikeaan sairauteen keskiviikkona 13.1.2021 Helsingissä. Hän oli 67-vuotias, syntynyt 26. marraskuuta 1953 Helsingissä, ja viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Tampereella. Aikuisiän Helsingissä asunut Nopola mökkeili koko elämänsä Vesilahden Narvassa, jossa hän kirjoitti myös ison osan tuotannostaan. Hänen uskomaton energiansa, idearikkautensa ja aktiivinen työvireensä säilyivät loppuun saakka.
Sinikka Nopola aloitti työuransa toimittajana Helsingin Sanomissa ja siirtyi vapaaksi kirjailijaksi ja journalistiksi vuonna 1985. Hänen ominaislaatunsa kirjoittajana ilmeni jo vuonna 1987 ilmestyneessä esikoisteoksessa Teepussit. Novellikokoelma on täynnä erilaisten ihmisten kohtaamisia ja kommunikaation nyrjähdyksiä. Hänen monipuolista ja mittavaa tuotantoaan leimaa tarkkanäköisyys ja huumori. Hän ymmärsi suomalaista luonteenlaatua ja hulluutta hellyydellä. Nopolan hämäläistarinat Eilasta ja Rampesta ovat tästä oiva esimerkki. Hänen kielellinen nerokkuutensa hämmästytti yhä uudestaan: se taipui hetkessä proosasta elokuvakäsikirjoituksiin ja riimirunoista lauluihin.
Ei tehrä tästä ny numeroa, mutta Sinikka Nopolan merkitys suomalaiselle kulttuurille ja kirjallisuudelle on mittaamaton. Erityisesti hänen yhdessä sisarensa Tiina Nopolan kanssa vuodesta 1989 kirjoittamansa suositut lastenromaanisarjat ovat tuoneet suomalaiseen lastenkulttuuriin jotain kestävää ja pysyvää. Heinähattu ja Vilttitossu- sekä Risto Räppääjä -sarjat koskettavat vuosikymmenestä toiseen yhä uusia lukijasukupolvia ja sytyttävät rakkauden lukemiseen.
Noin 80 kirjaa, lukuisia näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia, pakinoita, esseitä, kuunnelmia, musikaaleja… Sinikka Nopolan elämäntyö on laaja ja vaikuttava. Nopolan tuotannossa näkyy hänen nuoruuden idoliaan Saima Harmajaa mukaillen pyrkimys ja tavoittelu korkeuksia kohti, mutta humoristisesti, kaikenikäisiä lukijoita puhutellen.
Tulemme kaikki Tammessa ja WSOY:llä kaipaamaan Sinikka Nopolan uskomatonta mielikuvitusta, nopeaa älyä, sinnikkyyttä ja lämmintä sydäntä. Läheisten lisäksi Sinikkaa jäävät kaipaamaan kaikki me, jotka olemme rakastaneet hänen teoksiaan – sekä kaikki ne tulevat lukijat, jotka eivät vielä ole edes syntyneet.
Yhteystiedot: Kustantaja Saara Tiuraniemi, saara.tiuraniemi@tammi.fi, 0400 873 335
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Huippukapellimestari Dalia Stasevskan elämän innoittama lastenkirja ilmestyy keväällä3.11.2026 13:36:26 EET | Tiedote
Tammi julkaisee keväällä kuvakirjan Dalian laulu – Dalia Stasevskan elämän innoittamana. Teos on saanut inspiraationsa huippukapellimestari Dalia Stasevskan poikkeuksellisesta elämästä ja intohimoisesta suhteesta musiikkiin. Kirjan kirjoittaa Kaisa Happonen ja kuvittaa Marika Maijala. Molemmat ovat palkittuja, pitkän linjan tekijöitä. Kirja ilmestyy 13.4.2027, ja siihen liittyen on suunnitteilla orkesteritapahtumia.
Kim Väisäseltä tietokirja Suomen historian huonoimmista poliittisista päätöksistä29.10.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Startup-sijoittaja-tietokirjailija Kim Väisänen käsittelee tammikuussa 2027 ilmestyvässä Paskaa politiikkaa -tietokirjassaan Suomen poliittisen historian kalleimpia ratkaisuja ja niiden taustoja. Kirjan kustantaa Tammi.
Tiedote: Kirjailija Tatiana Elf siirtyy Tammelle – Rebekka Nummen tarina jatkuu kesällä 202721.10.2026 10:12:16 EEST | Tiedote
Tatiana Elf siirtyy Tammen kirjailijaksi.
Suomalaisen popin supertähti Mirellasta julkaistaan kirja marraskuussa29.9.2026 12:10:50 EEST | Tiedote
Kotimaista musiikkihistoriaa tehnyt Mirella avaa elämäänsä ja toisen albuminsa syntyprosessia visuaalisesti upeassa artistikirjassa Mirella – Tehty tuntemaan. Kirja päästää lukijan kurkistamaan niin studiolle, keikkabussiin kuin esiintymislavoille. Se avaa Mirellan elämää ja musiikin tekemistä suuren läpimurron jälkeen. Mirella kertoo avoimesti menestyksen tuomista paineista, epäonnistumisen pelosta ja luomisen ilon löytämisestä uudelleen. Samalla hän pohtii herkkyyttä voimavarana, omista rajoista ja arvoista kiinni pitämistä sekä vastuutaan nuorten esikuvana. Veera Niskasen kirjoittama ja Tammen julkaisema teos ilmestyy 16.11.2026.
Venäjällä kohdelista tuhansista eurooppalaisista päättäjistä – Mika Aaltolan uutuuskirja kuvaa vaikuttamisen moninaisia keinoja28.9.2026 09:59:00 EEST | Tiedote
Tammi julkaisee joulukuussa Mika Aaltolan teoksen Tähtäimessä – Kuinka Venäjä metsästää Euroopan sielua. Kirjassaan Aaltola kuvaa, miten pelosta tuli Venäjän ase länttä vastaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

