Into Kustannus

Ina Mikkolan "Valtakirjani" tarjoaa keinoja ravistella omaa ajattelua terveellä tavalla vallanhimoisemmaksi

Jaa
Tänään ilmestyvä kirja haastaa meidät kaikki ottamaan haltuun niin oman elämän kuin ympäröivän maailman.

Mitä jos valtaistuin ei olisikaan pelkkä kuninkaallisille varattu näköalapaikka? Entä jos vallankahva olisi työkalu, johon itse aktiivisesti tartumme, kun tunnemme sitä tarvitsevamme?

Valtakirjani on kirja meille kaikille ja erityisesti niille, jotka eivät ole edes tienneet janoavansa valtaa. Inspiroivan teoksen havainnolliset tehtävät herättelevät kapinahenkeä ja haastavat raivaamaan tietä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja tervettä itsetuntoa. 

Ina Mikkola
on palkittu toimittaja, ohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija, mutta ennen kaikkea periksiantamaton vallankumoustaistelija. Mikkola on tavannut työssään paitsi vaikutusvaltaisia poliitikkoja, menestyneitä yritysjohtajia ja maailmanluokan artisteja myös vallankäytön ja haitallisten valtarakenteiden uhreja. Mikkolan edellinen teos, suursuosioon noussut Runkkarin käsikirja ilmestyi vuonna 2020. Molempien kirjojen upean kuvituksen on tehnyt Alessandra Bernard.

Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Haastattelupyynnöt:
jenni.valpio@intokustannus.fi, 044 063 6393

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
kuva: Saara Taussi
kuva: Saara Taussi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Into Kustannus
Into Kustannus
Töölönkatu 9
00100 HELSINKI

http://www.intokustannus.fi

Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye