Tilastokeskus

Inflaatio kiihtyy edelleen Suomessa – ja globaalisti

Jaa
Suomen kesäkuun inflaatio eli kuluttajahintojen muutos oli 7,8 %, kun toukokuussa luku oli 7,0 %. Eniten hinnat ovat nousseet energiatuotteissa, kuten kevyt polttoöljy, polttonesteet ja sähkö, mutta myös elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet rytisten.

Viime vuoden joulukuusta elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat ovat nousseet 10%, kevyen polttoöljyn 76%, dieselin ja bensiinin 42% ja sähkön 22– siis vain puolen vuoden aikana”, toteaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen. 

Elintarvikkeissa suurimpia nousuja tällä puolen vuoden jaksolla on nähty esimerkiksi tuoreen kalan kohdalla (46 %), ja myös jauhojen ja suurimoiden, kahvin sekä kananmunien hinnat ovat nousseet yli 30 %, Nieminen kertoo. 

Eikä loppua näille nousuille näy. Esimerkiksi Elintarviketeollisuusliitto ry. kertoo toukokuun talouskatsauksessaan elintarviketeollisuuden kulkevan eturintamassa kustannusten nousujen osalta. Erityisesti tuotantopanosten kustannukset ovat nousseet rajusti ja ne lopulta heijastuvat myös kuluttajahintoihin. Muut toimialat seurannevat perässä. Energian hintojen nousu kun koskee kaikkea yritystoimintaa – niin vaikkapa vesi- ja jätehuoltoa kuin majoitus- ja ravintolatoimintaa”, Nieminen pohtii. 

Baltian inflaatioluvut EU-maiden korkeimmat 

Hintojen nousu on kuitenkin nyt globaali ongelma, eikä mikään maa näytä pääsevän helpolla. Euroopan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotilaston (06/2022) mukaan inflaatiovauhti on Suomea selkeästi kovempi muun muassa Baltian maissa, Slovakiassa ja Kreikassa, mutta inflaatio on selvästi nousussa myös muissa maissa.  
Kaikilta EU-mailta ei ennakkotietoa kesäkuulta ole julkistettu, joten oheisessa kuviossa on ennakkotieto vain osajoukolle. 

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä stat.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Myös Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkistaa valtioiden ja maiden inflaatiotietoja verkkosivuillaan, mutta nämä tiedot ovat aina vähintään kuukauden vanhoja.

”Vertailua toki voi näilläkin tiedoilla tehdä. Esimerkiksi Japanissa inflaatio, 2,5 % toukokuussa 2022, on tällä hetkellä meihin nähden hyvin maltillista, mutta siitä huolimatta se on heille yllättävän suuri, ainakin uutisten perusteella. Eniten nousua on sielläkin nähty elintarvikkeiden ja polttonesteiden hinnoissa, mutta myös esimerkiksi vesimaksut ovat nousseet jo yli 14 %. Yhdysvallat on ylittänyt jo 8 % rajan: toukokuussa inflaatio oli 8,6 %. Suurimmat nousut on nähty energian hinnoissa, 34,6 %, mikä on eniten sitten syyskuun 2005, ja elintarvikkeiden hinnoissa, 10 % eli eniten sitten vuoden 1981. Kuulostaa aika samanlaiselta kuin tilanne Suomessa”, Nieminen sanoo.

Hotellimajoituksen hintojen nousu koettelee matkailijan kukkaroa

Miten inflaatio sitten näkyy sitten lomalaisen kukkarossa, jos matkustaa Suomessa tai mielii ulkomaille? Tyypillisesti lomalla kuluja muodostuu esimerkiksi ruuasta ja juomista, majoituksesta sekä ravintolakäynneistä. Oheinen graafi kuvaa näiden hyödykkeiden hintojen nousua viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuulle eri maissa.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä stat.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

”On hyvä muistaa, että vuosimuutoksessa verrataan aina nykyhetk vastaavaan kuukauteenvuotta aiemmin. Viime vuosi oli ns. koronavuosi, jolloin turistien poissaolo vaikutti hotellimajoitusten hintoihin. Kotimaanmatkailu ei pystynyt paikkamaan turistien puutetta ja yritykset kitkuttelivat kannattavuuden rajoilla. Nyt tilanne näyttääkin kysynnän lisääntymisen myötä hieman toisenlaiselta, mikä näkyy hotellimajoitusten hintojen nousuina”, Nieminen toteaa. 

Tilastokeskus ei ennusta inflaation tulevaa kehitystä, mutta OECD:n ennusteen mukaan Suomen inflaatio tulisi olemaan 3,8 % ensi vuoden eli 2023 lopussa.  

Myös Suomen kauppakumppanien kuten Saksan, Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Viron toteutumia ja ennusteita on hyvä tarkastella, koska tuojamaiden korkea inflaatio heijastunee ainakin jollain viiveellä muun muassa elintarvikkeiden ja juomien, vaatteiden ja jalkineiden sekä kulutustavaroiden kuluttajahintoihin Suomessa”, Nieminen sanoo. 

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä stat.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

”Suomen ennusteen toteutuminen riippunee kuitenkin hyvin paljon loppuvuoden 2022 inflaatiotasosta. Pysyykö inflaatio ennustetulla 7 % tasolla Suomessa vai onko se tätäkin korkeampi? Tammikuussa 2023 nähdään, minkä suuruinen inflaatioperintö siirtyi joulukuulta 2022 vuodelle 2023, ja tiedetään myös muutokset verotuksessa – eli onko tiedossa kevennyksiä vai kiristyksiä”, Nieminen lisää. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kristiina Nieminen, yliaktuaari, p. 029 551 2957, kristiina.nieminen@tilastokeskus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilastokeskus
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI

Vaihde 029 551 1000https://www.tilastokeskus.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus

Ensiasunnon ostajien keski-ikä noussut – osake-asunnon hankkivista yhä useampi on toimihenkilö22.3.2024 09:09:01 EET | Tiedote

Vuoden 2024 alusta voimaan tullut lakimuutos poisti nuorten ensiasunnon ostajien verovapauden varainsiirtoverosta. Vuosien 2006–2019 tilastojen perusteella ensiasunnon ostajien keski-ikä on noussut selvästi. Kun vuonna 2006 ensiasunto hankittiin noin 28-vuotiaana, vuonna 2019 ensiasunnon ostaja oli keski-iältään jo noin 30-vuotias. Tämä selviää Tilastokeskuksen yliaktuaarin Anu Rämön artikkelista Tieto&trendit-verkkolehdessä. Artikkeli käsittelee osakeasuntojen ensiostajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye