Influenssakauteen varaudutaan nyt

Influenssaepidemioita esiintyy Suomessa joka talvi. Tautihuippu saavutetaan yleensä vuoden alussa tammi–helmikuussa.
– Influenssarokotteen ottaminen hyvissä ajoin on tehokkain keino suojautua kausi-influenssalta ja sen jälkitaudeilta. Rokotteen suojavaikutus muodostuu noin kahdessa viikossa rokottamisesta, Yliopiston Apteekin johtava proviisori Mikaela Pammo sanoo.
Influenssan ja koronavirusinfektion taudinkuvat voivat muistuttaa toisiaan. Influenssan tyypillisiä oireita ovat nopeasti nouseva kuume, lihaskipu ja kuiva yskä. Lisäksi myös päänsärkyä ja huonovointisuutta voi esiintyä. Lapsilla saattaa esiintyä myös maha- ja suolisto-oireita influenssan yhteydessä.
Perusterveet aikuiset toipuvat influenssasta useimmiten 1–2 viikon vuodelevolla ja oireenmukaisella lääkehoidolla. Vanhuksilla, pikkulapsilla ja pitkäaikaissairailla influenssa saattaa herkemmin johtaa jälkitauteihin, kuten korvatulehdukseen, keuhkoputkentulehdukseen tai keuhkokuumeeseen.
- Influenssarokotteiden koostumus vaihtelee vuosittain. Kauden influenssarokote on suunniteltu antamaan suojaa nimenomaan tällä kaudella todennäköisimmin influenssaa aiheuttavalta viruskannalta, Mikaela Pammo sanoo.
Rokotteiden viruskannat määrittelee vuosittain Maailman terveysjärjestö WHO. Tälle kaudelle influenssarokotteisiin on vaihdettu toinen A-viruskanta ja toinen B-viruskanta edelliskauteen verrattuna.
Influenssarokotteiden hankkiminen edellyttää lääkärin reseptiä. Kaupungit ja kunnat tiedottavat erikseen julkisessa terveydenhuollossa annettavien riskiryhmien rokotuksien ajankohdista. Influenssarokote ei suojaa koronaviruksen aiheuttamalta taudilta eikä tavalliselta nuhakuumeelta eli flunssalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikaela Pammo, johtava proviisori
Yliopiston Apteekki
puh. 09 5420 4811, etunimi.sukunimi@ya.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Näin suojaudut auringolta6.5.2025 10:56:35 EEST | Tiedote
Keväällä ja kesän kynnyksellä UV-indeksi kohoaa, vaikkei lämpötila nousisi vielä kovin korkeaksi. Talven jälkeen aurinkoon tottumaton iho on erityisen tärkeää suojata auringolta.
Näin poistat punkit oikein10.4.2025 08:59:51 EEST | Tiedote
Punkkikausi alkaa Suomessa aikaisin keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Punkkien puremat ovat tavallisia niin ihmisillä kuin lemmikeilläkin. Asiantuntijamme antaa vinkit siihen, kuinka punkin puremilta kannattaa suojautua ja miten punkki poistetaan oikealla tavalla.
Yliopiston Apteekin vuosiraportti 2024 on julkaistu9.4.2025 10:01:07 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekin verkossa julkaistu vuosiraportti 2024 sisältää taloudellisen tilinpäätöksen ja kestävyysraportin, joka on toteutettu soveltaen eurooppalaista kestävyysraportointistandardia (European Sustainability Reporting Standard, ESRS).
Rokotus- ja terveyspalvelut alkavat kaikissa Yliopiston Apteekeissa2.4.2025 10:15:06 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekki aloittaa rokotukset ja terveyspalvelut kaikissa apteekeissaan huhti–toukokuussa 2025.
Kilpailua vääristävä progressiivinen apteekkivero täytyy poistaa tai muuttaa tasaveroksi18.3.2025 10:00:48 EET | Tiedote
Apteekkivero asettaa apteekit eriarvoiseen asemaan ja vääristää kilpailua. Progressiivista yritysverotusta ei ole millään muulla toimialla Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme