Infrahankkeiden kustannukset tarkastelun alla – oppia tuleviin hankkeisiin
Rakli tarkastelee yhdessä Väyläviraston ja kymmenen kaupungin kanssa isojen infrahankkeiden kustannuksiin liittyviä epävarmuustekijöitä. Tarkastelussa on kymmeniä hankkeita ympäri Suomen, kuten erilaisia ratahankkeita, siltahankkeita, uuden asuinalueen infran rakentaminen, valtateitä ja ohitusteitä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin alkuperäistä kustannusarviota, lopullista kustannusta sekä kustannusmuutoksiin johtaneita syitä. Yleisimmät kustannusarvioihin liittyvät epävarmuudet johtuivat hankkeen laajennuksista joko suunnitteluvaiheessa tai toteutuksen aikana sekä hankekokonaisuuden vaativuudesta.
"Yleisesti voidaan todeta, että asutuksen keskellä tehtävät infrahankkeet ovat vaativia ja huolellisesta valmistelusta huolimatta hankkeissa on runsaasti epävarmuustekijöitä. Lisäksi tällaisia hankkeita saatetaan laajentaa eli hankkeen kokonaisuutta muuttaa töiden edetessä. Varhaisessa vaiheessa tehty arvio hankkeen kustannuksista voi muuttua merkittävästi matkan varrella perustelluista syistä", Raklin tekninen johtaja Mikko Somersalmi selventää.
Toinen selkeä riskitekijä kustannusarviota tehdessä ovat muutokset markkinassa. Markkinatilanteen muutokset ja niistä aiheutuvat kustannusmuutokset korostuvat ennen kaikkea pitkäkestoisissa infrahankkeissa, kuten valtateiden ja raideyhteyksien rakentamisessa.
"Hankkeiden valmistelu vie usein vuosia ja sinä aikana markkinatilanne ehtii muuttua merkittävästi. Esimerkiksi tällä hetkellä markkinatilanne ja muutosten ennakointi on vielä erityisen haastavaa."
Kustannusarviot tarkentuvat hankkeiden edetessä
Kustannusarvioista puhuttaessa on hyvä muistaa, että kyseessä on vasta arvio. Mitä varhaisemmassa vaiheessa infrahankkeessa ollaan, sitä enemmän kustannusarvioon sisältyy epävarmuustekijöitä. Hankkeen edetessä arvioita päästään täsmentämään. Raklissa uskotaan, että tiedostamalla ja avoimesti kertomalla kustannusarvioihin liittyvät epävarmuustekijät, mahdolliset kustannusmuutokset eivät tule yllätyksenä.
"Kustannusarvioita tehdään hankkeen valmistelun eri vaiheissa. Näiden arvioiden pohjalta puolestaan tehdään usein hankkeen toteuttamispäätös. Mielestämme on erittäin tärkeää, että hankkeen oleelliset sidosryhmät päättäjistä veronmaksajiin saavat tiedon, mitä sen hetkisessä kustannusarviossa on otettu huomioon ja millaisia lopulliseen hintaan vaikuttavia epävarmuustekijöitä hankkeessa on", Somersalmi kertoo.
Suurten infrahankkeiden kustannusarvioiden hanketta vetää Rakli ry. Kustannusarvioiden ja toteutuneiden kustannusten selvityksen on tehnyt Ramboll Finland. Hankkeen toimeksiantajina ovat Väylävirasto, Helsingin, Espoon, Vantaan, Oulun, Tampereen, Turun, Jyväskylän, Kuopion, Lahden ja Porin kaupungit.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko SomersalmiTekninen johtaja
Puh:040 720 7645mikko.somersalmi@rakli.fiTietoja julkaisijasta
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakli
Asuntomarkkinassa näkyy elpymisen merkkejä, mutta asuntohintojen ja vuokrien toipuminen on hidasta16.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Suomen talouskasvu jäi euroalueen heikoimmaksi alkuvuoden aikana ja Suomi on palannut tekniseen taantumaan kolmannella kvartaalilla. Asuntomarkkinassa on kuitenkin positiivisia signaaleja näkyvissä. Omistusasuntomarkkinassa kauppa käy, mutta asuntojen hintojen toipuminen on hidasta. Vuokra-asuntomarkkinassa elpyminen on alkanut, vaikka tarjontaa on runsaasti.
Workplace Awards 2025: Tunnetoimijuus, uudet palvelumallit ja kiertotalousystävällinen toimistouudistus nousivat vuoden työympäristötekojen kärkeen27.11.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Raklin Workplace Awards 2025 -kilpailun voittajiksi on valittu Suomen Asiakastieto, Kela ja Vincit. Tämän vuoden teot osoittavat, miten työympäristöjen kehittäminen ei ole enää vain tilaratkaisuja, vaan strateginen osa organisaation kulttuuria, johtamista ja palvelujen uudistamista.
Toimistojen ja tuotannollisten kiinteistöjen markkina kaipaisi suhdanteen tukea – hotellimarkkinassa piristymistä11.11.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Taloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus on hidastanut toimistomarkkinan toipumista. Halutuimmissa toimistokiinteistöissä vuokrien nousu on kuitenkin vahvaa ja käyttöasteet korkealla. Liiketilasektorilla polarisaatio syvenee ja menestyjät erottuvat joukosta. Tuotannollisissa kiinteistöissä tilankysyntä on vaisua, mutta näkymät ovat valoisat. Suomen hotellimarkkina on piristynyt ja matkailijamäärän kasvun odotetaan jatkuvan. Monessa kaupungissa hotellien huonekäyttöasteet ovat pysyneet edelleen alle koronaa edeltävien vuosien.
Kiinteistöalalle uusi energiatehokkuussopimus – tällä kaudella ala ylitti tavoitteensa jo ennen määräaikaa9.10.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2026 alkavaan uuteen kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen on jo lähtenyt mukaan 35 kiinteistöalan yritystä ja yhteisöä. Sopimus on osoittautunut hyväksi keinoksi tehostaa energiankäyttöä: tämän vuoden lopussa päättyvällä sopimuskaudella kiinteistöala ylitti tavoitteensa jo ennen määräaikaa.
Nuoret suhtautuvat entistä myönteisemmin vuokra-asumiseen8.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilla on positiivinen mielikuva vuokra-asumisesta. Vuokra-asumiseen liitetään yleisesti myönteisiä mielikuvia, kuten helppous, vaivattomuus ja huolettomuus. Nuorten mielikuvissa vuokra-asuminen näyttäytyy aiempaa positiivisemmassa valossa. Erityisesti he arvostavat vuokra-asumisen joustavuutta. 87 prosenttia kokee vuokra-asumisen tämänhetkisessä asunnossaan turvalliseksi. Rakli teettämään Vuokra-asumisen mielikuvatutkimukseen vastasi 2003 suomalaista loppukeväästä 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme