Inhimillinen kädenojennus -tunnustus Seinäjoen Jalkapallokerholle

Inhimillinen kädenojennus myönnetään vuosittain erityisen ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle inhimillisiä arvoja edistävästä toiminnasta. Tänä vuonna valinnassa painotettiin erityisesti paikallisuutta.
– Urheilu on suuri kansanliike, joka kokoaa kaikenlaiset ihmiset yhteen ja jonka parissa tuhannet vapaaehtoiset tekevät töitä yhteisen hyvinvoinnin eteen. Urheiluseurat ovat paikallisen yhteisön rakentamisessa tärkeässä asemassa.Mielestämme on hienoa, että Seinäjoen Jalkapallokerho (SJK) käyttää näkyvyyttään ja asemaansa inhimillisten arvojen edistämiseen, Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula perustelee.
Uraauurtava toimintamalli rakentumassa Seinäjoella
SJK on ollut tuomassa Suomeen urheilujoukkueille muualla maailmassa tyypillisempää toimintakulttuuria, jossa seura ottaa aktiivisesti vastuuta myös ympäröivästä yhteisöstä ja yhteiskunnasta.
SJK nostaa laajan yhteiskuntavastuuohjelmansa mukaisesti esiin tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja muun muassa esittelemällä jokaisessa kotiottelutapahtumassaan alueen järjestöjä, yhdistyksiä ja toimijoita. Lisäksi SJK:n pelaajia nähdään usein erilaisissa hyväntekeväisyystapahtumissa.
Punaisen Ristin kanssa SJK on järjestänyt lukuisia tapahtumia ja tempauksia. Esimerkiksi Länsi-Suomen alueen vuoden 2018 Nälkäpäivän päätapahtuma järjestettiin SJK:n kotistadionilla. Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri, Seinäjoen osasto ja SPR Veripalvelu ovat niin ikään aloittaneet näkyvän yhteistyön, jossa SJK nostaa verenluovutuksen tärkeyttä esiin merkittävästi omissa ottelutapahtumissaan ja viestinnässään.
– Haluamme tehdä yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa ja opettaa samalla junioreillemme, että tällainen toiminta kuuluu urheiluun ja urheilijaelämään. Seuramme on erittäin otettu saamastamme tunnustuksesta ja toivomme, että tämä aktivoi uusia toimijoita rakentamaan kanssamme yhteiskuntavastuullista toimintaa, sanoo SJK Akatemian kaupallinen johtaja Joni Vesalainen.
Punainen Risti kannustaa yhteistyöhön urheiluseurojen kanssa
Suomen Punainen Risti kiittää Seinäjoen Jalkapallokerhoa merkittävästä paikallisesta vaikuttamistyöstä ja samalla kannustaa kaikkia osastojaan ja piirejään sekä muita järjestöjä yhteistyöhön urheiluseurojen kanssa.
Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen vastaanottaa SJK Akatemian kaupallinen johtaja Joni Vesalainen keskiviikkona 8.5.2019 klo 09.00 Suomen Punaisen Ristin keskustoimistolla (Tehtaankatu 1 a). Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Inhimillinen kädenojennus on annettu ensimmäisen kerran vuonna 1988. Edellisvuosina tunnustuksen ovat saaneet mm. Pikku Kakkonen (2017) ja toimittajat Susani Mahadura ja Yagmur Özberkan (2018).
Lisätietoja: Viestinnän asiantuntija Tuuli Daavittila, p. 040 589 3414, tuuli.daavittila@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korset: Problem med psykisk hälsa syns på festivalernas tillnyktringsplatser – det är viktigt att ta hand om sin berusade vän26.6.2025 06:10:00 EEST | Pressmeddelande
De som lider av psykisk ohälsa befinner sig i en svårare situation än vanligt på sommaren, vilket också syns på Röda Korsets tillnyktringsplatser på festivaler och sommarevenemang. En berusad eller ångestfylld vän får inte lämnas ensam.
Punainen Risti: mielenterveyden ongelmat näkyvät festarien selviämispisteillä – päihtyneestä kaverista on tärkeää huolehtia26.6.2025 06:10:00 EEST | Tiedote
Mielenterveysongelmista kärsivät ovat kesällä tavallista vaikeammassa tilanteessa, mikä näkyy myös Punaisen Ristin selviämispisteillä festareilla ja kesätapahtumissa. Päihtynyttä tai ahdistunutta kaveria ei pidä jättää yksin.
Omsorg till sjöss och i trafiken gör sommaren trygg – notera sex Olycksfallsdagens säkerhetstips9.6.2025 06:15:00 EEST | Pressmeddelande
Semesterresor, båtliv och bad ökar finländarnas rörlighet både till sjöss och i trafiken. Samtidigt ökar antalet olyckor. Den nationella Olycksfallsdagen hålls fredagen den 13:e juni.
Huolellisuus vesillä ja liikenteessä tekevät turvallisen kesän – ota talteen Tapaturmapäivän turvallisuusvinkit9.6.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Lomareissut, veneily ja uiminen lisäävät suomalaisten liikkumista niin vesillä kuin liikenteessäkin. Samalla tapaturmat lisääntyvät. Tapaturmapäivää vietetään perjantaina 13. kesäkuuta.
Finlands Röda Kors stöder mathjälp i Somalia via sin katastroffond – 1,6 miljoner barn under fem år lider av undernäring3.6.2025 06:15:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors beviljar 270 000 euro ur sin katastroffond för mathjälp i Somalia. Den humanitära krisen i Somalia är en av världens mest komplexa kriser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme