Innon hyytävä valikoima koukuttavaa lukemistoa kesähelteisiin
13.6.2019 09:12:00 EEST | Into Kustannus | Tiedote

Humoristisista tietokirjoistaan tunnettu Antto Terras palaa Tallinnan tappajat -kirjassaan Viron verisiin vuosiin, jolloin eteläisessä naapurissa tapettiin yksi ihminen päivässä. Vielä tänäänkin selvitellään silloin tehtyjä laittomuuksia, ja etsitään kadonneiksi jääneitä miehiä ja Mersuja. Tuolloin halpaa ei ollut ainoastaan alkoholi ja viihtyminen – ihmishenkikin oli hinnoiteltu, ja se maksoi tuhat dollaria. Tallinnan tappajat kertoo kuinka Virolle vahingossa annettu vapaus toi mukanaan valtatyhjiön, eikä yhdessä yössä poliisiksi muuttunut neuvostomiliisi voinut vahvimmilleen mitään. Alkoi omaisuuksien, oikeuksien ja kohtaloiden uusjako, jossa häviäjiä oli enemmän kuin voittajia.
Arne Dahlin uutuus Äkkisyvä on ”ruotsalaista rikoskirjallisuutta parhaimmillaan ilman yhtä ainutta ikävystymisen hetkeä” (Jyllands-Posten). Ex-poliisi Sam Bergeriä epäillään murhasta, johon hän on syytön. Samaan aikaan hänen taisteluparinsa Molly Blom viruu sairaalassa koomassa. Takaa-ajettuna ja epätoivoisena Berger pakenee hyiselle saarelle Landsortin lähistölle ja asettuu syrjäiseen turvataloon odottamaan tilanteen rauhoittumista.
Sam Bergeriä ei kuitenkaan ole luotu katsomaan sivusta, kun Tukholmaa uhkaa terroristi-isku ja vapaalla jalalla kulkee arvaamaton, etsintäkuulutettu murhaaja, jolla on nuori tyttö hallussaan. Arne Dahl on yksi Pohjoismaiden arvostetuimmista rikoskirjailijoista. Hänen uusi Berger & Blom -sarjansa on kansainvälinen bestseller, joka on ampaissut myyntilistojen kärkeen etenkin Ruotsissa ja Saksassa. Dahlin kirjoja on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta, ja niitä on käännetty 32 kielelle.
Artemis on Yksin Marsissa -menestysromaanillaan yleisön lumonneen Andy Weirinuutuusteos, joka sinkauttaa lukijat Kuuhun! Se sijoittuu kaupunkiin, joka on kiehtovan mielikuvituksellinen ja silti kovin tuttu. Päähenkilön pettämätön kyky ratkaista pulmat ja nauttia elämästä pitävät lukijan hyppysissään huikeaan loppuun asti. Weirin fiksu ja hauska trilleri yhdistää tieteen ja actionin koukuttavasti.
Kansainvälisen bestsellerin Pidä huolta äidistä -kirjoittaja Kyung-sook Shininuutuusromaani Hovitanssija kertoo pakahduttavan naiskohtalon Geishan muistelmien ja Madama Butterflyn hengessä. Taustalla kuohuvat 1800-luvun viimeiset vuodet Koreassa, kun talonpojat kapinoivat ja Kiina, Japani ja muut suurvallat taistelevat vaikutusvallasta niemimaalla.
Kohtalo kuljettaa kuvankauniin korealaisnaisen kauas merten taakse Kyung-sook Shinin aistivoimaisessa historiallisessa romaanissa. Yi Jiniin rakastunut nuori ranskalainen diplomaatti on saanut kuninkaalta luvan naida hovin lumoavimman tanssijan ja viedä hänet mukanaan.
Kyung-sook Shin on yksi Etelä-Korean luetuimmista ja ylistetyimmistä kirjailijoista. Koreassa yli kaksi miljoonaa kirjaa myynyt Pidä huolta äidistä on käännetty yli 20 kielelle ja julkaistu 36 maassa. Romaani Jään luoksesi oli niin ikään menestysteos.
Eveliina Talvitien odotettu romaani Kovakuorinen ilmestyy 15.6. Se on tarina tyttöjen välisestä ystävyydestä, joka kantaa aikuisuuteen saakka. Pikkukaupungin jo nostalgiseen kerrostalolähiöön ja pääkaupunkiin sijoittuva tarina pujottelee Eevan ja Miran mukana 1970-luvulta 2000-luvulle. Samalla se leikittelee mieheydellä, naiseudella ja todellisuudella.
Eveliina Talvitie on Tallinnassa asuva kirjailija ja toimittaja. Kovakuorinen on Talvitien esikoisromaani. Tietokirjailijana hän teki läpimurron Keitäs tyttö kahvia -teoksella (WSOY 2013). Muita Talvitien teoksia ovat Hieno vai huono (WSOY 2015), Miten helvetissä minusta tuli feministi (WSOY 2016) ja yhdessä Maryan Abdulkarimin kanssa työstetty keskustelukirja Noin 10 myyttiä feminismistä (SKS 2018).
Heine Bakkeidin ylistetty debyytti Meren aaveet julkaistaan 15.6. Dekkarilauantaissa keskustakirjasto Oodissa, jossa kolmatta kertaa järjestettävä Dekkarilauantai tuo yhteen rikos- ja jännityskirjallisuuden ystävät. Heine Bakkeid esiintyy Meren aaveiden tiimoilta Oodin auditoriossa 15:00 (katso tiedote) ja Akateemisessa Kirjakaupassa kello 12.
Antto Terras kertoo kirjastaan Tallinnan tappajat Dekkarilauantaissa kello 12 ja Rosebudin Kolmen sepän kirjakaupassa kello 14 sekä perjantai-iltana 14.6. kello 17:30 Aleksin Suomalaisessa Kirjakaupassa.
Katso lisätietoja Dekkarilauantaista.
Arvostelukappaleet: arvosteluk
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika RönkköKustantaja
Puh:050 436 2170mika.ronkko@intokustannus.fiCamilla GabrielssonMarkkinointikoordinaattori
Puh:045 668 2223camilla.gabrielsson@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Tympeät tytöt – Luokkakipuja -kirjalle jo neljäs palkinto30.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Riina Tanskanen on saanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon sarjakuvateoksellaan Tympeät tytöt – Luokkakipuja (Into, 2025). Teos on aiemmin voittanut Tulenkantaja-palkinnon, Adlibris-palkinnon ja Yleisen Lehtimiesliiton Journalistipalkinnon, sekä ollut Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana.
Laura Juntusen uutuuskirja läpivalaisee äitiyden ihanteita ja todellisuutta22.4.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Palkittu tietokirjailija, toimittaja Laura Juntunen tarttuu kirjassaan Pyhät pahat äidit äitiyden monimuotoisuuteen ja antaa äänen äideille, joiden vanhemmuutta on kyseenalaistettu esimerkiksi mielenterveyden, päihteiden, vankilatuomion tai köyhyyden vuoksi.
Kari Kasanen – Sarjayrittäjän kyydissä22.4.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Kari Kasasen ja Jouko Marttilan teos Sarjayrittäjän kyydissä kertoo Kasasen elämäntarinan. Kirja on avoin ja rehellinen kertomus yrittämisen jyrkistä nousuista ja syvistä laskuista sekä siitä, mitä menestyminen vaatii.
Teijo Pyykkönen ja Juha Hurme haastavat uutuuskirjassaan nykyisen urheilu- ja terveyspuheen21.4.2026 08:06:02 EEST | Tiedote
Urheilumaailman läpikotaisin tuntevan Teijo Pyykkösen ja Finlandia-palkitun Juha Hurmeen teos Hiki ja hurmos on vastalause nykyiselle urheilu- ja terveyspuheelle, jossa on aina läsnä paremman tuloksen tai toimintakyvyn tavoittelu. Liikunta ja urheilu on harrastajilleen enemmän kulttuuria kuin terveyttä: ruumiin ja mielen seikkailuja arkihuolien ulottumattomissa. On aika palauttaa liikunta sen luontaisille laidunmaille eli osaksi minuuden kokemusta ja sivistyksen syventämistä.
Risto Isomäki uskoo, että suurin osa syövistä on pian ehkäistävissä – kirja Syövän arvoitus ilmestyy syyskuussa15.4.2026 10:28:21 EEST | Tiedote
Entä jos meidän olisi mahdollista ehkäistä suurin osa syövistä jo lähitulevaisuudessa? Kansainvälisesti arvostetun Risto Isomäen 23.9. ilmestyvä tietokirja Syövän arvoitus käy läpi uusia, syövän syntymekanismeihin liittyviä teorioita ja tutkimuksia. Se esittää, mitä me kaikki voimme jo nyt tehdä pienentääksemme omaa syöpäriskiämme ja mitä valtioiden tasolla pitäisi tehdä ongelman voittamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

