Innovestor

Innovestor tuo markkinoille terveystieteiden rahaston – nimekäs tiimi seuloo yliopistoista yksisarvisia, valtio mukana sijoittajana

Jaa
Pääomasijoittaja Innovestor on käynnistänyt uuden terveystieteisiin sijoittavan Life Science -rahaston, jonka tunnettuja ankkurisijoittajia ovat valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi, Suomen Kulttuurirahasto sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Rahaston tavoitteena on kasvattaa yliopistoistolähtöisistä keksinnöistä sekä vankkaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvista yhtiöistä miljardiluokan liiketoimintaa.

Life Science -rahasto on jo kerännyt yli 60 miljoonan sijoitukset ja tavoitteena on kasvattaa pääoma 90–120 miljoonaan euroon 12 kuukauden aikana. Sijoituskohteet valitaan Suomesta, muista Pohjoismaista ja Baltiasta.

Sijoituspäätöksistä vastaa vahva ja kokenut tiimi. Rahaston partneriksi siirtyvällä neurobiologian dosentti Milla Koistinaholla on 20 vuoden kokemus tutkimuslähtöisten yritysten perustamisesta ja varhaisen vaiheen keksintöjen kaupallistamisesta. Viimeksi hän on toiminut Helsingin Innovaatiopalveluiden operatiivisena johtajana.

”Meillä on poikkeuksellisen hyvä näkymä siemenvaiheen keksintöihin yliopistomaailmassa ja tiiviit suhteet naapurimaiden tutkijoihin. Vastaavaa tieteelliseen näyttöön ja korkeatasoiseen tutkimukseen pohjaavaa terveysalan rahastoa ei Suomessa ole aiemmin ollut. Meillä on syvällinen kyky ymmärtää ja arvioida keksintöjä”, Koistinaho vakuuttaa.

Koistinahon rinnalla rahaston partnerina toimivalla Pekka Simulalla on vastaavasti vankka tutkimukseen ja tutkimuspohjaisten yritysten kasvattamiseen nojaava kokemus. Hän siirtyi Innovestorin Life Science -rahastoon pörssilistatun lääkekehitysyhtiön Herantis Pharman toimitusjohtajan paikalta ja on aiemmin toiminut lääkekehitysyhtiö Oncos Therapeuticsin perustaja-toimitusjohtajana.

”Yliopistoyhteistyön avulla pääsemme nopeasti kiinni innovaatioihin, joista voi kasvaa yksisarvisia eli miljardiluokan yrityksiä. Pyrimme sijoittamaan noin 20 firmaan, joista puolet on vasta perustettavia, ja tuomme niille pääoman lisäksi toimialaosaamista. Virallisena tavoitteenamme on, että sijoittajat saisivat rahansa vähintään 2,5-kertaisesti takaisin. On hienoa, että olemme saaneet isoja ja vakavaraisia sijoittajia heti mukaan”, Pekka Simula kertoo.

Sijoituksilla tavoitellaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta

Life Science -rahaston ankkurisijoittajista valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi (Suomen Teollisuussijoitus) ja sen hallinnoima Kasvurahastojen Rahasto IV ovat mukana yhteensä 30 miljoonan euron sitoumuksilla. Rahaston tavoitteet ovat Tesin mukaan linjassa kansallisen terveysalan tutkimus-ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian kanssa.

”Markkinoilla on ollut vuosien ajan selkeä tarve kotimaiselle erikoistuneelle rahastolle, ja tämän rahaston synty täydentää terveystieteiden rahoitustarjontaa merkittävästi. Rahasto vastaa sijoitusstrategialtaan ja tiimin osaamiselta hyvin markkinan tarpeita”, Tesin sijoitusjohtaja Petteri Laakso sanoo.

Kyseessä on ensimmäinen terveystieteisiin keskittynyt rahasto Suomessa yli kymmeneen vuoteen. Siemen- ja varhaisen kasvuvaiheen yhtiöihin sijoituksia tekevää terveystieteiden pääomasijoitusrahastoa ei ole ollut lainkaan. Innovestorissa rahastoa suunniteltiin useita vuosia, kunnes saatiin oikeat ja osaavat ihmiset mukaan.

”Haluamme sijoitustoiminnallamme tukea keksintöjen kaupallistamista ja saada tutkimukselle yhteiskunnallista vaikuttavuutta, tehdä rahalla hyvää. Pystymme kaupallistamaan aikaisen vaiheen tutkimusta ja hankkimaan sille kansainvälistä rahoitusta. Sitä tarvitaan, kun hankkeiden koko kasvaa”, Innovestorin toimitusjohtaja Wilhelm Lindholm sanoo.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Heli Mehtätalo-Takala
Director, Marketing & Communications

heli.mehtatalo-takala@innovestor.fi
+358 50 402 6781

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heli Mehtätalo-Takala
Director, Marketing & Communications


S-posti: heli.mehtatalo-takala@innovestor.fi
Puh. +358 50 402 6781

Tietoja julkaisijasta

Innovestor
Aleksanterinkatu 46 C
00100 Helsinki

+358 10 3233 880http://www.innovestorgroup.com

About Innovestor

Innovestor is a Finnish investment company focusing on venture capital and real estate. In addition, we offer corporate venturing services. The firm currently manages four VC funds with total capital of €190 million. Consisting of almost 100 growth companies across multiple sectors of technology and life science & health, it represents one of the largest private venture-backed portfolios in the Nordics. Our mission is to make good money. For more information visit www.innovestorgroup.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye