Insinöörien palkkojen nousu sopimuskorotusten varassa
17.1.2020 08:00:00 EET | Insinööriliitto IL ry | Tiedote
– Luvut kertovat, mikä merkitys sopimuskorotuksilla ja etenkin yleiskorotuksilla on. Vuonna 2019 taloustilanne oli hyvä, mutta se ei insinöörien palkkakehityksessä näy. Usko työnantajan palkitsemisintoon hyvinä aikoina hiipuu näitä lukuja katsoessa, Insinööriliiton tutkimuspäällikkö Jenni Larjomaa sanoo.
Vuoden 2019 keskimääräinen inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan 1,0 prosenttia. Myös työeläkemaksujen korotukset vähensivät entisestään tuloja. Verojen ja muiden veroluontoisten maksujen muutokset yhdessä heikon palkkakehityksen kanssa painavat insinöörien ostovoiman kehityksen viime vuonna lähelle nollaa tai jopa sen alle.
Naisten ja miesten välinen palkkaero pysyi samansuuruisena kuin edellisinä vuosina. Naisten mediaanipalkka oli 3 544 euroa ja miesten 4 150 euroa kuukaudessa. Palkkaero näkyy kaikilla asematasoilla.
– Vielä on paljon tehtävää palkkaerojen purkamiseksi.
Palkat ovat korkeimpia pääkaupunkiseudulla. Myös Uudellamaalla ansiot ovat muuta maata suurempia.
Vastavalmistuneiden insinöörien mediaanipalkka oli 2 900 euroa kuukaudessa, mikä oli 2,8 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Alkupalkat nousivat pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mutta pääkaupunkiseudulla ne polkivat paikoillaan.
Suurimmat ansiotason nousut olivat työpaikan vaihtajilla ja niillä, jotka vaihtoivat tehtävää työpaikan sisällä. Työpaikan vaihto nosti palkkaa keskimäärin 512 euroa kuukaudessa.
Henkilökohtaisen palkankorotuksen eli meriittikorotuksen sai viime vuonna noin viidennes vastaajista. Keskimääräinen korotus oli 230 euroa kuukaudessa.
– Koska meriittikorotuksia saavat vain harvat, liittojen neuvottelemilla sopimuskorotuksilla on siis iso merkitys pyrittäessä turvaamaan palkan ostovoiman säilyminen, Larjomaa painottaa.
Insinööriliitto tekee vuosittain tutkimuksen tekniikan ammattilaisten palkoista. Insinööriliitossa on noin 70 000 jäsentä. Vuoden 2019 työmarkkinatutkimukseen vastasi noin 12 000 jäsentä. Tutkimus tehtiin vuoden 2019 lokakuun palkoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
tutkimuspäällikkö Jenni Larjomaa, 050 330 0238
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Korkeakoulupolitiikka ansaitsee oikeaa johtamista27.10.2026 09:06:30 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen (AMK) alasajoa ei pidä toteuttaa, sanoo Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo.
Insinööriliitto ja RIA: Työharjoittelun on oltava palkallinen – rakennusalalla myös työkulttuurissa on parannettavaa21.10.2026 14:00:12 EEST | Tiedote
Insinööriliiton ja RIAn työharjoittelututkimuksesta selviää, että harjoittelupaikan löytäminen rakennusalalla on vaikeaa ja joka kymmenes opiskelija tekee harjoittelun ilman palkkaa.
Uusi podcast haastaa työn, teknologian ja vallan kytkökset9.10.2026 12:36:53 EEST | Tiedote
Insinööriliiton ”Murtuuko työ?” -podcast tarttuu työn ja teknologian murrokseen. Maria Mäkysen luotsaamasta sarjasta julkaistaan syksyn aikana kahdeksan osaa, joissa ääneen pääsevät tunnetut vieraat päättäjistä vaikuttajiin.
Insinööriliitto tuottaa tietoa korkeakoulupolitiikan uudistamiseksi – Ida Mielityinen selvityshenkilöksi17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jo seitsemän ammattikorkeakoulua on päätynyt yliopistojen enemmistöomistukseen ilman kunnollista vaikutusarviointia ja yhteiskunnallista keskustelua. Kolmen ammattikorkeakoulun osalta käydään omistajuudesta tällä hetkellä neuvotteluja. Insinööriliitto haluaa pysäyttää tämän kehityksen sekä tarjota vaihtoehtoja varmistaakseen ammattikorkeakoulutuksen omaehtoisen kehittymisen.
Houkuttelukieltoja pitää säännellä työsopimuslaissa16.9.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Houkuttelukiellot toimivat Insinööriliiton mukaan kilpailukieltojen tapaan sekä vaikeuttavat työpaikan vaihtamista ja yritysten kilpailua markkinoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
