Insinöörien teos loistaa Valon kaupungissa
24.9.2019 09:00:00 EEST | Insinööriliitto IL ry | Tiedote
Insinööriliitto järjesti ideakilpailun Valon kaupunki -tapahtumaan 26.–28. syyskuuta sijoitettavasta valoteoksesta. Voittotyöksi valittiin Hehku-teos, jonka ovat suunnitelleet insinöörit Jari Aalto, Joonas Innanen ja Jussi Saarimäki.
Hehku on vaikuttavan kokoinen ja kaupunkiympäristössä erottuva teos. Se muodostaa mukavan intiimin tilan, johon tulee kuvioilla ja valon värinvaihdolla eloa.
– Tänä vuonna insinöörit näkyvät kaikkialla. Haluamme vaikuttavien kokemusten lomassa muistuttaa, kuinka tärkeää työtä he tekevät, sanoo juhlavuoden projektipäällikkö Grete Ahtola.
Valotaideteos juhlistaa Insinööriliiton 100-vuotisjuhlaa ja tuo esiin insinöörien luovuutta, kekseliäisyyttä ja ongelmaratkaisukykyä. Teos edustaa liiton juhlavuoden Tulevaisuutta luomassa -teemaa.
– Insinöörien työn merkitys kasvaa kaikilla aloilla koko ajan teknistyvässä yhteiskunnassa, Ahtola muistuttaa.
Valon kaupunki -tapahtuman yhteydessä järjestetään alan ammattilaisille suunnattu seminaari. Seminaarissa puhutaan muun muassa Valon kaupungin uusista projekteista, valotaiteesta ja valaistuksen yleissuunnitteluprosessista.
Insinööriliitto on mukana seminaarissa torstaina 26. syyskuuta kello 13.45 omalla puheenvuorollaan. Juhlavuoden projektipäällikkö ja Hehku-teoksen suunnittelijat kertovat valotaideteoskilpailusta ja voittajatyöstä.
Valoteosten ideakilpailua järjestämässä olivat mukana Insinööriliiton lisäksi Keski-Suomen Insinöörit, Valon kaupunki ja Vahanen-yhtiöt.
Hehku-teos on esillä myös Mikkelin Illumio-tapahtumassa lokakuussa 2019.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo, 040 184 2290
juhlavuoden projektipäällikkö Grete Ahtola, 045 131 6992
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Korkeakoulupolitiikka ansaitsee oikeaa johtamista27.10.2026 09:06:30 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen (AMK) alasajoa ei pidä toteuttaa, sanoo Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo.
Insinööriliitto ja RIA: Työharjoittelun on oltava palkallinen – rakennusalalla myös työkulttuurissa on parannettavaa21.10.2026 14:00:12 EEST | Tiedote
Insinööriliiton ja RIAn työharjoittelututkimuksesta selviää, että harjoittelupaikan löytäminen rakennusalalla on vaikeaa ja joka kymmenes opiskelija tekee harjoittelun ilman palkkaa.
Uusi podcast haastaa työn, teknologian ja vallan kytkökset9.10.2026 12:36:53 EEST | Tiedote
Insinööriliiton ”Murtuuko työ?” -podcast tarttuu työn ja teknologian murrokseen. Maria Mäkysen luotsaamasta sarjasta julkaistaan syksyn aikana kahdeksan osaa, joissa ääneen pääsevät tunnetut vieraat päättäjistä vaikuttajiin.
Insinööriliitto tuottaa tietoa korkeakoulupolitiikan uudistamiseksi – Ida Mielityinen selvityshenkilöksi17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jo seitsemän ammattikorkeakoulua on päätynyt yliopistojen enemmistöomistukseen ilman kunnollista vaikutusarviointia ja yhteiskunnallista keskustelua. Kolmen ammattikorkeakoulun osalta käydään omistajuudesta tällä hetkellä neuvotteluja. Insinööriliitto haluaa pysäyttää tämän kehityksen sekä tarjota vaihtoehtoja varmistaakseen ammattikorkeakoulutuksen omaehtoisen kehittymisen.
Houkuttelukieltoja pitää säännellä työsopimuslaissa16.9.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Houkuttelukiellot toimivat Insinööriliiton mukaan kilpailukieltojen tapaan sekä vaikeuttavat työpaikan vaihtamista ja yritysten kilpailua markkinoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
