Insinööriliiton konserttikiertueen huipennus Musiikkitalolla
9.10.2019 09:00:00 EEST | Insinööriliitto IL ry | Tiedote
Kuuden hyväntekeväisyyskonsertin kiertue on järjestetty jo Oulussa, Turussa, Kuopiossa, Tampereella ja Jyväskylässä. Insinööriliitto lahjoittaa konserttien tuotot yhteistyökumppanina toimivalle Me-säätiölle hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä lasten teknistä osaamista arjessa.
– Haluamme juhlavuonna tehdä hyvää yhteiskunnalle ja ihmisille uusilla tavoilla perinteisen insinöörityön lisäksi, kertoo juhlavuoden projektipäällikkö Grete Ahtola.
Päätöskonsertissa esiintyvät Olavi Uusivirran ja Diandran lisäksi SuomiLOVE-ohjelmasta tuttu Osmo Ikonen ja nuori laulaja-lauluntekijä Ida Elina, joka yhdistää kanteleensoitolla modernia popia ja perinnemusiikkia.
Esitysten väleissä esitetään pätkiä Minä olen insinööri -dokumenttielokuvasta, jossa kerrotaan Insinööriliiton satavuotisen historian keskeisistä teemoista ja neljän erilaisen insinöörin elämästä.
– Konsertit ovat olleet onnistunut kokonaisuus. Ilmiselvästi yleisö on viihtynyt, Ahtola sanoo.
Juhlavuoden ja kiertueen teemana on ollut Tulevaisuutta luomassa, jolla liitto korostaa insinöörien merkitystä tulevaisuuden ratkaisujen kehittäjinä.
– Juhlavuoden tavoite on rikkoa perinteisiä käsityksiä insinööreistä ja avata insinöörien maailmaa sekä työn monipuolisuutta laajalle yleisölle. Harva edes huomaa, kuinka monella elämänalueella aivan tavallisten insinöörien työ ja kädenjälki näkyvät jokapäiväisessä arjessa, Ahtola sanoo.
Tulevaisuutta luomassa -teeman päätöskonsertti järjestetään Musiikkitalon konserttisalissa Helsingissä lauantaina 12.10. kello 18–20:30.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo, 040 184 2290
juhlavuoden projektipäällikkö Grete Ahtola, 045 131 6992
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto ja OAO tekivät oikeuskanslerille kantelun ministeriöstä27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliitto ja OAJ:n Ammatilliset Opettajat haluavat oikeuskanslerin selvittävän, onko opetus- ja kulttuuriministeriö laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa tilanteissa, joissa yliopistot ovat hankkineet määräysvallan ammattikorkeakoulujen omistusjärjestelyissä.
Insinööriliitto liputtaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyön puolesta20.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rakentava yhteistyö, jossa osapuolet jatkavat itsenäisinä toimijoina, on erinomainen vaihtoehto ammattikorkeakoulujen omistusjärjestelyille.
Insinööriliitto aikoo tehdä ostotarjouksia ammattikorkeakouluista7.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliitto valmistelee ostotarjouksen tekemistä kaikista ammattikorkeakouluista, joita joku yliopisto ei ole vielä ostanut. Tällä hetkellä on menossa prosessi Kajaanin, Karelian ja Savonian ammattikorkeakouluista, joiden osake-enemmistöä myös Itä-Suomen yliopisto havittelee.
Insinööriliitto: Saatavuuslisän poisto uhkaa tekniikan opetuksen laatua1.4.2026 08:45:18 EEST | Tiedote
Insinööriliitto pitää tekniikan saatavuuslisää merkittävänä osana ammattikorkeakoulujen tekniikan opettajien palkkausta. Liiton mukaan saatavuuslisän säilyttäminen on tärkeää käynnissä olevissa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusneuvotteluissa.
Insinöörien palkat nousivat, mutta epävarmuus kasvoi7.1.2026 08:00:53 EET | Tiedote
Tekniikan alan asiantuntijoiden ansiokehitystä varjostavat pelko oman työpaikan pysyvyydestä, työttömyyden kasvu ja vastavalmistuneiden vaikeudet löytää ensimmäistä työpaikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
