Insinööriliitto on mukana edistämässä puhekulttuuria
25.5.2020 10:00:37 EEST | Insinööriliitto IL ry | Tiedote
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksan mukaan liitto haluaa omalta osaltaan olla edistämässä hyvää puhetaitoa. Hän korostaa asian olevan tärkeä, sillä nykyisessä työelämässä hyvien vuorovaikutustaitojen arvo ja merkitys korostuvat.
– Lyhyesti ja ytimekkäästi haluamme, että tulevaisuudessa maailman parhaista insinööreistä tulee maailman parhaita puhujia ja esiintyjiä, Oksa tiivistää.
Talk the Talk on yhteisö, joka muun muassa koulutuksen ja marraskuussa järjestettävän lopputapahtuman avulla on tekemässä suomalaisista entistä parempia puhujia. Talk the Talkin ohjelmajohtaja Petteri Tuominen uskoo, että yhteistyö Insinööriliiton kanssa nostaa esiintymislavalle uusia kykyjä, joilla on yhteiskuntaan ja tekniikkaan liittyvää, painavaa sanottavaa.
– Insinööriä ja räiskyvää, innostavaa puhujaa ei perinteisesti yhdistetä toinen toisiinsa. Odotankin yhteistyötä Insinööriliiton kanssa innolla. On jännittävää nähdä, millaisia puhevirtuooseja jäsenistössä piilee, hän sanoo.
Loppuhuipennuksessa esitettävät valmiit puheet ovat kuuden minuutin mittaisia. Puhujat valitsevat puheidensa sisällön itse, ja niitä kehitellään valmennuksen kuluessa.
Oksan mukaan yhteistyön yksi tarkoitus on nimenomaan rikkoa insinööreihin ja tekniikan ammattilaisiin liittyviä uskomuksia.
– Suomessa elää sitkeä myytti, että insinöörit osaavat asiat, mutta puhumisen ja esiintymisen kanssa on vähän niin ja näin. Ja tämän takia myyntikään ei oikein luonnistu. Talk the Talk -yhteistyöllä rikomme tätä myyttiä ja edistämme puhetaitoa tekniikan alan osaajien keskuudessa, Oksa sanoo.
Koulutukseen pääsystä järjestetään liiton jäsenille oma haku. Hakijat tekevät itsestään lyhyen videon, jolla he kertovat tiivistetysti vapaavalintaisista puheenaiheistaan. Valinta on elokuussa, ja syksyn koulutuksen aikana ideoista hiotaan vaikuttavia puheita.
Koulutuksesta vastaavat ammattipuhujavalmentajat Elina Aalto ja Joonas Konstig. Apuna on myös tähtivalmentajia. Vuosien aikana tähtivalmentajina ovat toimineet esimerkiksi Krista Kosonen, Risto Siilasmaa, Elastinen, Esa Saarinen, Ernest Lawson, Bruce Oreck, Linda Liukas ja Saimi Hoyer. Talk the Talk julkaisee vuoden 2020 tähtivalmentajat piakkoin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksa, 040 577 0644
Talk the Talkin ohjelmajohtaja Petteri Tuominen, 045 255 0313
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto ja OAO tekivät oikeuskanslerille kantelun ministeriöstä27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliitto ja OAJ:n Ammatilliset Opettajat haluavat oikeuskanslerin selvittävän, onko opetus- ja kulttuuriministeriö laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa tilanteissa, joissa yliopistot ovat hankkineet määräysvallan ammattikorkeakoulujen omistusjärjestelyissä.
Insinööriliitto liputtaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyön puolesta20.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rakentava yhteistyö, jossa osapuolet jatkavat itsenäisinä toimijoina, on erinomainen vaihtoehto ammattikorkeakoulujen omistusjärjestelyille.
Insinööriliitto aikoo tehdä ostotarjouksia ammattikorkeakouluista7.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliitto valmistelee ostotarjouksen tekemistä kaikista ammattikorkeakouluista, joita joku yliopisto ei ole vielä ostanut. Tällä hetkellä on menossa prosessi Kajaanin, Karelian ja Savonian ammattikorkeakouluista, joiden osake-enemmistöä myös Itä-Suomen yliopisto havittelee.
Insinööriliitto: Saatavuuslisän poisto uhkaa tekniikan opetuksen laatua1.4.2026 08:45:18 EEST | Tiedote
Insinööriliitto pitää tekniikan saatavuuslisää merkittävänä osana ammattikorkeakoulujen tekniikan opettajien palkkausta. Liiton mukaan saatavuuslisän säilyttäminen on tärkeää käynnissä olevissa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusneuvotteluissa.
Insinöörien palkat nousivat, mutta epävarmuus kasvoi7.1.2026 08:00:53 EET | Tiedote
Tekniikan alan asiantuntijoiden ansiokehitystä varjostavat pelko oman työpaikan pysyvyydestä, työttömyyden kasvu ja vastavalmistuneiden vaikeudet löytää ensimmäistä työpaikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
