Insinööriliitto pettyi TKI-verokannustimen kaatumiseen

– Etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toiminnan vauhdittamisen kannalta tärkeän esityksen joutuminen hallituksen silppuriin on raju pettymys. Se on yksi takaisku lisää tavoitteelle nostaa t&k-menojen osuus BKT:sta vähintään neljään prosenttiin, Salo sanoo.
Hallituksen viimekeväisen linjauksen mukaan yrityksille tarkoitetun tutkimuksen ja tuotekehityksen verokannustimen oli määrä olla käytössä ensi vuodesta alkaen. Hallituksen sisäisessä välienselvittelyssä kaikki verotusta koskevat esitykset kaatuivat, eli ne eivät mene eduskunnan käsittelyyn.
Salon mukaan Insinööriliitto tukee vahvasti toimia lisätä investointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Vaikka vuoden 2021 aikana t&k-menojen kehitys oli oikeansuuntaista, investoinnit kasvavat Salon mielestä tuskastuttavan hitaasti.
– Olen usein todennut, että investointien neljän prosentin BKT-tavoite on minimi ja sille takarajaksi asetettu vuosi 2030 liian myöhään. Tarvitsemme merkittävästi lisää investointeja yrityksiltä ja julkiselta taloudelta lisää panostusta TKI-toimintaan.
– Julkisen vallan on myös omalla esimerkillään osoitettava, että se ymmärtää TKI-toiminnan tärkeyden maan hyvinvoinnille. Valitettavan usein tämä jää puheiden tasolle, hän sanoo.
Salo muistuttaa, että maan talous nojaa teollisuuteen ja tekniikan alan osaamiseen.
– Ne eivät synny eivätkä säily tyhjästä. Vahva vientiteollisuus ja monipuolinen osaaminen edellyttävät jatkuvaa ja ennustettavaa panostusta TKI-toimintaan. Jokainen tutkimukseen ja tuotekehitykseen laitettu miljoona on tulevaisuusinvestointi, joka tulee korkojen kanssa takaisin ja vahvistaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, Salo painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Yritystukien painopiste siirtyi tki-toimintaan10.4.2025 08:53:49 EEST | Tiedote
Viime vuonna maksettiin aikaisempaa vähemmän yritystukia, mutta niiden painopiste siirtyi uusien innovaatioiden kehittämiseen.
Kuluttajat ovat tarpeettoman pessimistisiä taloustilanteeseen nähden27.3.2025 09:11:25 EET | Tiedote
Viime kuukausien talousennusteet ovat ennustaneet parempia aikoja, mutta kuluttajien luottamus laahaa perässä.
KUTSU: Miksi työ kuormittaa mieltä?13.3.2025 08:03:40 EET | Kutsu
Järjestäjät: Insinööriliitto ja MIELI ry Aika: 27.3.2025 klo 11:00-11:45 Paikka: Pikkuparlamentti, Kansalaisinfo Kahvitarjoilu ennen tilaisuutta Mielenterveyden häiriöt olivat yleisen syy sairauspäivärahalle viime vuonna. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa sai yli 100 000 henkilöä vuonna 2024 (Kela). Mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet muodostavat jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä (Eläketurvakeskus). Erityisesti alle 45-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä valtaosa johtuu mielenterveyden ongelmista. Miksi työ kuormittaa mieltä? Onko asialle tehtävissä mitään? Ohjelma Tilaisuuden avaus, edunvalvontajohtaja Petteri Oksa, Insinööriliitto Miksi työ kuormittaa mieltä? Johtaja Timo Lehtinen, MIELI ry Ratkaiseeko politiikka mielenterveyskriisin? Millä politiikkatoimilla tuetaan työelämän mielenterveyttä? Puheenvuorot kansanedustajat Saara-Sofia Siren (kok.) ja Pinja Perholehto (sd.)
Tullit uhkaavat teollisuuden lupaavaa kasvua10.3.2025 09:03:50 EET | Tiedote
Teollisuuden tilaukset ja tuotanto kasvoivat tammikuussa vuoden takaisesta. Talouden kasvua uhkaa kuitenkin suurvaltojen välinen kauppasota.
Pysyvän oleskeluluvan saamista pitää helpottaa7.3.2025 13:06:45 EET | Tiedote
Insinööriliitto (IL) ja Tekniikan Akateemiset (TEK) vastustavat hallituksen esittämiä tiukennuksia pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Pysyvä oleskelulupa vahvistaa ihmisen sitoutumista Suomeen ja mahdollistaa suuremman riskinottokyvyn. Kansainvälisten osaajien lupaehtoja tulee helpottaa merkittävästi tiukennuksien sijasta. Tämä parantaisi Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme