Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

INSPECT-hankkeessa haitallisten vieraslajien torjuntatyö on käynnistynyt hyvin (Pohjalaismaakunnat)

Jaa

INSPECT-hanke on ensimmäisellä maastotyökaudella saanut hyvän alun. Kurtturuusun ja jättipalsamin torjuntatyöt jatkuvat vielä ensi kesänä.

Hankkeen tavoitteena on poistaa mahdollisimman paljon kohdealueen kurtturuusu- ja jättipalsamikasvustoja sekä kokeilla erilaisia uusia torjunta- ja viestintämenetelmiä. Suomessa torjuntatyötä on keskittynyt Valassaarille, Vaasaan ja Kyrönjoelle. Ruotsissa työtä on tehty Uumajan kunnassa, Holmöarnan ja Snöanin saarilla.

Hankkeessa selvitetään, mitkä menetelmät sopivat parhaiten torjuntatyöhön riippuen kasvuston koosta, sijainnista, maaperästä sekä ympäröivästä luonnosta. Torjuntatyöt on aloitettu runsaan sadan kurtturuusun kasvustoilla, joissa kokeiltiin kaivuuta, erilaisia näännytysmenetelmiä, eri materiaaleilla peittämistä sekä kemiallista torjuntaa. Jättipalsamia torjuttiin yli 150:ssä kasvupaikassa ja menetelminä käytettiin kitkemistä, leikkaamista eri korkeuksilta, kemiallista torjuntaa, kuumahöyrykäsittelyä sekä kukkien poimintaa.

Haitallisten vieraslajien torjunta on pitkäaikaista työtä ja kokeilujen tulokset nähdään aikaisintaan ensi vuonna. Tästä huolimatta, olemme jo tällä kaudella havainneet, miten tärkeää torjuntatyö on myös pienten kasvustojen alueilla, koska tilanteet voivat muuttua hyvin nopeasti.

Hankkeen aikana muutamassa vuodessa ei pystytä hävittämään vieraslajeja alueelta kokonaan, vaan tarvitsemme siihen kansalaisten ja aktiivisten asukkaiden apua. Asukkaiden aktivointi on tärkeä osa hanketta sekä taistelua haitallisia vieraslajeja vastaan. Työtä voidaan tehdä talkootyönä, vapaaehtoistyönä ja valistamalla kansalaisia haitallisten vieraslajien poistamisen tärkeydestä.

Hankkeen tärkeä tavoite on laatia toimintasuunnitelmia kurtturuusun ja jättipalsamin torjuntaan. Suunnitelmista on apua sekä yksityishenkilöiden että järjestöjen tulevassa torjuntatyössä. Toimintasuunnitelmien käyttäjän on helposti kyettävä valitsemaan parhaimmat menetelmät aina suunnittelusta toteuttamiseen sekä seurantaan.

Auta meitä kestävän, pohjoismaisen luonnon monimuotoisuutta ylläpitävässä taistelussa. Seuraa meitä verkkosivuillamme www.ely-keskus.fi/INSPECT, facebook-tilillämme INSPECT – Invasive species eradication and control sekä Instagramissa @inspect_invasivespecies.

INSPECT – Invasive species eradication and control on Suomen ja Ruotsin välinen yhteishanke, joka on perustettu haitallisten vieraskasvilajien jättipalsamin ja kurtturuusun torjuntatyötä varten. Suomessa yhteistyökumppanit ovat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Metsähallitus, Vaasan kaupunki ja Pro Agria Etelä-Pohjanmaa. Ruotsin puolelta kumppaneina ovat Länsstyrelsen Västerbotten (lääninhallitus) ja Uumajan kunta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hankekoordinaattori Claes Björkholm, puh. 050 3962762, claes.bjorkholm(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Kannuksessa alkaa kuuleminen pohjavesialueiden luokituksista ja rajauksista23.11.2020 08:45:34 EETTiedote

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) alueen pohjavesialueet rajataan ja luokitellaan uudelleen. Uuden lainsäädännön myötä kaikkia pohjavesialueita tarkastellaan niiden suojelutarpeen ja vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden kannalta. Samalla tarkastellaan pohjavesialueilla esiintyviä pohjavesistä riippuvaisia ekosysteemejä. Nyt vuorossa ovat ne pohjavesialueet, joiden pääsijaintikunta on Kannus.

Yritysten palvelutarpeet esiin (Etelä-Pohjanmaa)20.11.2020 16:00:19 EETTiedote

Kuntien ja valtionhallinnon yritysasiantuntijat tekevät yhteistyötä yritysten tilanteen selvittämiseksi Etelä-Pohjanmaalla. Koronaviruksen aiheuttama epävarmuus ja tarve luoda yhteistä tilannekuvaa nopeasti muuttuvassa kentässä käynnistivät yhteisen selvitystyön. Voimansa yhdistävät Etelä-Pohjanmaan Yrityspalvelukeskuksessa toimivat ELY-keskuksen ja TE-toimiston asiantuntijat ja alueen kuntien elinkeinotoimijat.

I de österbottniska åarna är vattenståndet högt, men stigningen har börjat avta (Landskapen i Österbotten)20.11.2020 11:58:53 EETTiedote

NTM-centralen i Södra Österbotten och Översvämningscentret informerar om översvämningssituationen 20.11.2020. Under denna vecka har nederbörden varit kraftig särskilt längs kusten i Österbotten, i Mellersta Österbotten och i Kauhajokitrakten. Under torsdag kväll och fredag morgon (19–20.11.2020) nåddes flödestoppen i flera åar för tredje gången under den här hösten.

Seinäjoen liikenneturvallisuussuunnitelman päivittämistyö etenee20.11.2020 08:05:00 EETTiedote

Seinäjoen kaupungin liikenneturvallisuusongelmia on kartoitettu Seinäjoen liikenneturvallisuussuunnitelman päivittämistä varten. Kokonaisuudessaan liikenneturvallisuuden taso Seinäjoella nähdään positiivisena mutta haasteitakin tiedostetaan. Syksyn aikana on käyty läpi muun muassa kyselyiden ja onnettomuusanalyysien perusteella löydetyt pahimmat vaaranpaikat, joihin ehdotetaan monipuolisia toimenpiteitä liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme