International Awareness Day 31.8. kannustaa löytämään keinoja huumekuolemien ehkäisemiseksi

Päivän avulla tuodaan esiin huumeita käyttävien ihmisten kohteluun ja syrjintään liittyviä ongelmia, joita halutaan ratkaista. Teemapäivä tulee näkymään päihdejärjestöjen ja Helsingin kaupungin yhteisessä puistotapahtumassa, sosiaalisessa mediassa ja joidenkin suomalaisten kaupunkien teemavalaistuksessa.
Alle 25-vuotiaiden huumemyrkytyskuolemissa kasvua yli 35 prosenttia Huumemyrkytykset ovat yleistyneet ja kuolemantapausten määrä on kasvussa. Alle 25-vuotiaiden huumemyrkytyskuolemissa on kasvua yli 35 prosenttia edellisvuodesta.
”Suomessa kuoli vuonna 2020 huumeiden aiheuttamiin myrkytyksiin 228 henkilöä ja etenkin alle 25- vuotiaiden nuorten huumemyrkytyskuolemat ovat nousseet hälyttävästi. Se tarkoittaa, että kaipaamaan jääviä läheisiä on moninkertainen määrä” toteaa ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston huumetyöryhmän puheenjohtaja Mirka Vainikka.
Kampanjalla halutaan herättää ihmisiä keskustelemaan ja huomioimaan niitä keinoja, joilla huumeisiin liittyviä myrkytyksiä voitaisiin ehkäistä. Näitä keinoja on turvata riittävät ja tarpeenmukaiset palvelut huumeita käyttäville ihmiselle ja saattaa riskiryhmissä olevat ihmiset avun ja tuen piiriin.
”Huumemyrkytykseen kuolleiden muistamisen lisäksi meidän tulee kiinnittää erityinen huomio siihen, miten ehkäisemme kuolemia tulevaisuudessa. Ei voi olla niin, että huumeiden saanti on helpompaa kuin sotepalveluiden piiriin pääsy.” Vainikka painottaa.
Keskustelu käyttöhuoneista on tervetullutta, mutta lisäksi tulee parantaa palveluita sekä vahvistaa ehkäisevää työtä esimerkiksi nuorten parissa.
Miten päivää vietetään?
Yksi näkyvimmistä tavoista teeman esiin nostamiseksi on valaista jokin näkyvällä paikalla oleva julkinen tila päivän värillä, joka on violetti (purple). Olemme saaneet mukaan useita kaupunkeja (mm. Oulu, Vantaa, Lappeenranta, Turku).
”Käykää ottamassa valaistusta rakennuksesta kuva ja jakakaa se sosiaalisessa mediassa. Kuvilla voitte näyttää, että huomioitte kaikenlaiset ihmiset ja että jokainen ihmiselämä on arvokas.” kannustaa Vainikka.
Puistotapahtuma Helsingissä Dallapen puistossa
Sininauhasäätiön ODE-hankkeen ideoima Overdose Awareness Day -puistotapahtuma järjestetään Helsingissä Dallapen puistossa. Puistotapahtumassa on paikalla järjestötoimijoita, tapahtumassa on tarjolla ruokaa ja musiikkia. Järjestäjinä ovat Sininauhasäätiö, Tukikohta ry, A-klinikkasäätiö ja Helsingin kaupunki. Vapaa pääsy!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mirka Vainikka, EPT-verkoston huumetyöryhmän puheenjohtaja, mirka.vainikka@irtihuumeista.fi., 0400 937 128
Kim Kannussaari, EPT-verkoston asiantuntija, kim.kannussaari@ehyt.fi, 050 597 7555
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 59 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto
Emme halua viinejä ruokakauppoihin, eikä niitä sinne tarvita6.6.2023 10:18:47 EEST | Blogi
Keskustelu viinien saamisesta ruokakauppoihin on edennyt nyt hallitusneuvotteluihin. Julkisuudessa asiaa on tähän saakka pyöritelty milloin kenenkin näkökulmasta – ja luonnollisesti sekä puolesta että vastaan. Päivittäistavarakaupan kanta on selvä, ja sitä ohjaa taloudellinen mielenkiinto sekä halu saada lisää voittoa. Moni kuluttaja puolestaan saattaa ajatella, että oma elämänlaatu paranee, kun viinin saa näppärästi ruokaostosten kanssa samasta paikasta. Mutta unohtuuko tällöin ajatella asiaa itseä laajemmin?
Läheisten päihteiden käyttö ja mielenterveyden haasteet huolettavat suomalaisia9.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Päihteiden käyttö horjuttaa koko perheen hyvinvointia. Tuore kysely osoittaa, että kolmasosa suomalaisista on huolissaan läheisen päihteiden käytöstä tai mielenterveyden haasteista. Huoli kuormittaa erityisesti alle 35-vuotiaita heikossa sosioekonomisessa asemassa olevia naisia. Palveluissa tulee huomioida myös läheisten jaksaminen ja kehittää yhteistyötä ammattilaisten kanssa.
Organisationerna vädjar: Nu är inte läge att öka alkoholtillgänglighet!27.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Välfärdsstatens centrala element är dess första ord: välfärd. Politiskt beslutsfattande ska styras av sådana åtgärder som förstärker och stödjer befolkningens trygghet, hälsa och välfärd. Därför vädjar vi organisationer att det inte är dags att öka på tillgängligheten av alkoholen. Alkohol är ett berusningsmedel som på många sätt påverkar finländarnas väl- och illamående. Därför anser man i välfärdssamhällen att alkohol inte är en vanlig livsmedel och därför ska dess pris och tillgänglighet kontrolleras. Alkohol orsakar direkta skador både för individer, samfund och samhället.
Järjestöt vetoavat: Nyt ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta27.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointivaltion keskeinen elementti on sen ensimmäisessä sanassa: hyvinvointi. Poliittista päätöksentekoa tulee ohjata sellaiset toimet, jotka vahvistavat ja tukevat kansalaisten turvallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia. Siksi me järjestöt vetoamme, että nyt ei ole oikea aika lisätä alkoholin saatavuutta.
Alkoholipoliittisissa päätöksissä katse lapsiin ja perheisiin16.3.2023 08:10:00 EET | Tiedote
Alkoholipolitiikan tarkoitus on vähentää alkoholin käyttäjille, heidän läheisilleen, muille ja yhteiskunnalle aiheutuvia ongelmia ja haittoja. On olemassa vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että alkoholin saatavuuden rajoittaminen on tehokkain keino kulutuksen ja haittojen vähentämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme