International Kokkola Day -tapahtuma jälleen pääkirjastolla
11.4.2023 11:15:00 EEST | Kokkolan kaupunki | Tiedote

Päivä alkaa Kokkolan pääkirjastolla klo 12 monikulttuurisuusasiantuntija Heidi Karvosen luennolla. Karvonen puhuu kulttuurisensitiivisestä, rohkeasta kohtaamisesta, ja antaa myös työkaluja tietoiseen kulttuurimuutokseen ja tulevaisuusajatteluun.
Iltapäivällä noin klo 14 tarjolla on kahvia sekä erilaisia pelejä ja aktiviteetteja niin sisällä kirjastossa kuin sään salliessa myös kirjaston edustalla. Klo 15 keräännytään kirjaston alakerran torille, jossa kansainväliset henkilöt kertovat polustaan Suomessa.
Kansainvälisen Kokkolan päivän päättää Get Together -kokoontuminen pääkirjastolla klo 16. Luvassa on monenlaista taiteellista ohjelmaa ja tällä kertaa makupaloja Irakista.
Kuten viime vuonnakin, Get Together- iltaohjelma on järjestetty Welcome Officen kansainvälisten vapaaehtoisten ideoimana. “Meitä on yli kaksikymmentä innostunutta ihmistä toteuttamassa illan tapahtumaa. Mukana on sekä viime vuoden vapaaehtoisia että uusia ihmisiä, jotka haluavat olla mukana tuomassa esiin Kokkolan kansainvälistä elämää ja kannustamassa kokkolalaisia tutustumaan rohkeasti eri kieli- ja kulttuuritaustaisiin ihmisiin”, iloitsevat Welcome Officen maahanmuuttajakoordinaattori Marianne Leimio-Seppä ja palveluneuvoja Katriina Kalmi.
Tapahtuman pääjärjestäjinä ovat Kokkolan kaupungin Welcome Office ja Centria AMK. Suomen työ- ja elinkeinoministeriö tukee tapahtuman järjestämistä.
Tapahtumassa on ohjelmaa monella kielellä ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita kieli- tai kulttuuritaustaan katsomatta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
maahanmuuttajakoordinaattori Marianne Leimio-Seppä, 050 409 5620, marianne.leinio-seppa@kokkola.fi
palveluneuvoja Katriina Kalmi, 040 578 0032, katriina.kalmi@kokkola.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Marita Liulias Livets spel23.9.2026 08:26:55 EEST | Pressmeddelande
K.H.Renlunds museums höst- och midvinterprogram kretsar kring stark kvinnlighet. Livets spel ger en bred överblick över den omfattande produktionen av Marita Liulia (f. 1957), som härstammar från Perho. Liulia är en av Finlands internationellt mest framgångsrika samtidskonstnärer. Utställningen skildrar människans livscykel. Liulia belyser livskunskap samt spel och lekar som uppmuntrar till reflektion kring visdom och livssituationer.
Marita Liulian Elämän peli23.9.2026 08:26:55 EEST | Tiedote
K.H.Renlundin museon syksy ja sydäntalvi vietetään vahvan naiseuden ytimessä. Elämän peli läpileikkaa Perhosta lähtöisin olevan Marita Liulian (s. 1957) laajaa tuotantoa. Liulia on Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä nykytaiteilijoita. Näyttely tarkastelee ihmisen elämänkaarta. Liulia nostaa keskiöön elämäntaidon sekä viisautta ja elämäntilanteita pohdiskelevat pelit ja leikit.
Välkommen med att utveckla Karleby som musikstad!22.9.2026 09:10:35 EEST | Pressmeddelande
Karleby stad förbereder en ansökan om medlemskap i UNESCOs nätverk för kreativa städer (UNESCO Creative Cities Network) inom musik. Målet är att anhålla om medlemskap år 2027, för att ytterligare förstärka Karlebys ställning som en livskraftig musikstad.
Tervetuloa mukaan kehittämään Kokkolaa musiikkikaupunkina!22.9.2026 09:10:35 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunki valmistelee hakemusta UNESCO Luovien kaupunkien verkostoon musiikin alalla. Tavoitteena on hakea jäsenyyttä vuonna 2027 ja vahvistaa entisestään Kokkolan asemaa elinvoimaisena musiikkikaupunkina.
Staden belönade meriterade kommuninvånare11.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Staden belönade meriterade kommuninvånare såväl med Karleby-pris som förtjänstmedaljer fredagen den 11 september 2026 i stadshuset. Under festligheterna överräcktes även, Turismfyren och Lucina Hagman-priset. Karleby stads förtjänstmedaljer tilldelas personer som förtjänstfullt arbetat för sin hemstad. I år beviljas förtjänstmedaljer till 22 personer. Lucina Hagman-priset beviljas för pedagogiskt arbete som gjorts för att främja jämlik utbildning, jämställdhet och jämlikhet mellan könen samt för att förnya fostran och utbildning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

